Yksityinen turvallisuusala tarinana

(Kuva: Jari Kähkönen) Olisiko pitänyt ehkä olla
verkkojulkaisulupa, päätoimittajahyväksyntä
ja toimittajakortti? Tai sitten sosiaalidominanssi
sekä autoritaarisuus vain hiersivät liikaa sanojaa.
Terveisiä trolleille!

Vast’ikään päästin käsistäni Kertomuksen vaarat – kriittisiä ääniä tarinataloudessa -kirjan, joka inspiroi pohtimaan yksityistä turvallisuusalaa tarinana. Ajattelepa vitsiä, jonka punchline on kuitata juttuun tahallaan ujutetusta epäsuhdasta huomauttajalle ”hei, kuka tätä vitsiä oikein kertoo, sinä vai minä?”.

Sikäli, kun joku vallan naiivi ihminen yhä muuta luuli; voin nyt paljastaa, että tässä aiheessa kertojia päämäärineen on loputtomasti eivätkä kaikki todellakaan ole vilpittömiä mieliä totta puhumassa. Mutta miten lienee; hyväksytkö moni-ilmeisyyden ja -äänisyyden olemassaolon silloinkin, kun se ei ole oma etusi?

Sepäse. Jatkuvasti puhutaan toisten nimissä, kerrotaan heidän kokemuksiaan suostumuksetta eteenpäin ja myös häpeilemättä omitaan niitä. Tai sitten ollaan Demokratian iltahämärän opastamalla tavalla vain autoritaarisuuteen taipuvaisia; kaivataan selkeyttä sekä yhtenäisyyttä niin kipeästi ettei sanotuksi saa.

"Kertojia yksityisen turvallisuusalan tarinalle on loputtomasti, mutta miten liene moni-ilmeisyyden ja -äänisyyden kanssa?"

Älköön liioin unohdettako, että sisäisten hyväksikäyttäjien lisäksi ulkopuolissakin löytyy kyllä. Mediallisen valtavirran suunnasta katsoen yksityisestä turvallisuusalasta on vain kaksi tarinaa; joko tehdään uuh-aah-ooh eli päivittely tai sitten kauhistelu eli musta-asuiset miehet hakkasivat. Eivätkä kieroilijat siihen lopu, eivät likipitäenkään.

Jokaisella ihmisellä, viranomaisella, yrityksellä ja käsitteellä on useampia identiteettejä; toisin väittäminen voi olla niin kokemattomuutta, hölmöyttä, kieroutta kuin häiriintyneisyyttäkin. On puolet, joita halutaan esitellä, sekä ne mistä mielellään vaiettaisiin. Eikä jokainen kysyjäkään ole ihan reilu ja tasapainoinen, ehehheei-ei.

Sietäisikin siis kyetä kysymään itseltään, että oletko oikeasti avoin? Tiistaisessa SVT:n Veckans brottissahan tuonkin taas näki; asianajajaliiton pääsihteeri torppasi keskustelun viittaamalla toisen puhujan asemaan vastapuolena eli syyttäjänä, ja niin kutsuttu tavisasianajaja taas kieltäytyi kollegoidensa arvostelusta. Puhe oli rahasta.

"Sietäisikin kyetä kysymään itseltään, että oletko oikeasti avoin? Tiistaina näki taas SVT:llä kuinka keskustelu hiljennettiin."

Kun yksityisestä turva-alasta kirjoitti työkseen, oli usein vaikea pitää pokkansa; kohdatut hahmot olivat näet aivan uskomattomia. Yksi sanoi toimintaani sen-ja-sen firman haukkumissivuksi, mutta toivoi silti puheenvuoroa vaikka sitäpaitsi oli itse huoltomies. Toinen taas pelkäsi salanauhoitusta niin intensiivisesti, että kantoi skuuppinsa Iltsuun.

Firmojen pomot soittelivat hälytyskeskuksistansa; toivoivat ilmeisesti saavansa nauhalle jotain tallentamisen arvoista, mutta turhaan. Ja olihan sekin sitaattikiista, jossa kaksi oli pahaa johtajalla; myöntääkö ettei tiedä mitä oman lausuman oikeellisuuden tarkastaminen tarkoittaa, vai munattomuutensa medianhallitsijana.

Viranomaiset eivät ole sen parempia. Kerrankin sain odottaa viisi virastotyöpäivää, kun ylitarkastaja toisti lain perusteluja nollalla omalla ajatuksella; sentään yksikön päällikkö puhelimitse pahoitteli asiaa jälkeenpäin. Ja olisikohan rikoskomisario vastannut kaikista työ- sekä asiakassuhteelle aiheuttamistaan vahingoista? Enpä usko.

"Kun yksityisestä turva-alasta kirjoitti työkseen, oli usein vaikea pitää pokkansa kohdattaessa uskomattomia hahmoja."

Siispä; melko vaikeassa paikassa ollaan, jos asianomainen on tietämätön, oppimaton, opportunistinen, konspiroiva ja pahinta kaikesta: sokea omalla itselleen. Eikä vastapuoli eivätkä yleisökään ole usein pätkääkään sen jalompia luonteita. Eiväthän ne edes vielä näe mitä eivät näe tai tajua mitä eivät tajuakaan!

Kaikki pimitetään. Paljastettuna asiaa ei muka ymmärretä, selostipa miten pitkään ja hartaasti hyvänsä. Julki tultuaan taas pitäisi muka kantaa huoli vielä siitäkin kuinka joku kolmas tai neljäskin osapuoli on jutun luettuaan reagoinut kohteeseen. Mutta koskaan kukaan ei sano mitään asiallista tai parempaan tulevaan johtavaakaan, julkisesti.

Teki vain hyvää vaihtaa töitä ja turva-alan omasta mediasta yleislehdistöön. Onneksi minulta ei ole enää vuosiin kysytty mitään yksityiseen turvallisuusalaan liittyvää ja niin toivon olevan vastakin. Kukaan ei resurssoi eikä maksa niin paljon, että tuollaisten tarinoiden esiinkaivamisessa ja kertomisessa olisi älyn hiventäkään. Trolleille terveisiä!