Viikonloppuna Yhdysvaltain Coloradon Denverin kaduilla oli kaksi mielenosoitusta; yksi tuki poliiseja ja toinen vastusti edellisiä. Molemmat pyrkivät provosoimaan kaikkia liian liki erehtyneitä, videoimaan reaktiot sekä kuvaamaan kasvot tunnistuskelpoisesti. Sitten yksi ampui ja toinen kuoli.
Median tietojen mukaan ampuja oli ollut olevinaan paikallisen tv-aseman kuvausryhmän suojaksi palkattu henkivartija, mutta mieheltä puuttui niin lisenssi kuin ammattitaitokin. Tätänykyä hän on piirikunnan mannekiinina vangin vaatteessa ja saanee ajanmittaan syytteen teonkuvauksen mukaisesta henkirikoksesta.
No, henkivartija, joka menee päämiehen mukana mielenosoitukseen; on yhtä höhlä kuin päämies, joka jätti henkivartijan luvat tarkistamatta. Jos moiseen on jostain kumman syystä ylipäätään tarvetta mennä, yksintyöskentely on kielletty ja ennakkosuunnittelunkin on oltava mittava. Olosuhteet ovat erittäin haastavat.
"Mielenosoituksessa provosoitiin, videoitiin reaktiot sekä tallennettiin naamat. Sitten yksi ampui ja toinen kuoli."
Journalisti mielenosoituksessa on maalitaulu. Tätänykyä heidät koetaan vähintäänkin vallanpitäjiksi, jotka yritetään ryvettää ja lisäksi lukuisat mediana esiintyvät huijarit vaikeuttavat työntekoa. Kuvausryhmä tarvitsee siis runsaasti avustava työvoimaa tai sen olisi tullut sopia etukäteen esimerkiksi haastatteluista.
Tämä on hankalaa journalistisen työn kannalta, koska ennalta ei ikinä tiedä mitä kaikkea mielenosoituksessa tapahtuu; niinikään mahdollisuus seurata tapahtumia vapaasti on erittäin olennaista kansalaisyhteiskunnan ja demokratian toimivuuden takia. Siispä, miksi luulet, että heidän työtään halutaan vaikeuttaa mahdollisimman paljon?
Lisäksi, tämä riidanalainen aika luo risaisen menneen eläneitä ja nykyisyydessään tärviöllä olevia tasapainottomia ongelmapersoonia, jotka haluavat pääasiassa rähistä. Meteli ja kiihko vetää tämän porukan paikalle. Kuinka antaa heille rajoja, mutta olla sekaantumatta mielenosoitukseen tai luopumatta tehtävästä jouduttuaan tappeluun?
"Journalisti mielenosoituksessa on maalitaulu. Siksi tarvitaan avustavaa työvoimaa ja/tai ennakkosuunnittelua."
Hyvä kysymys. Se on jopa niin hyvä kysymys, että siinä olisi varustus, miehitys, sidosryhmätyö ja ammattitaito kovalla koetuksella oikeillakin henkivartijoilla. Jos siis mielenosoitukseen on ylipäätään syytä mennä; tämä ei todellakaan ole minkäänsortin itsestäänselvyys eikä oletusarvo.
Televisio on näyttänyt still-kuvan, jossa Denverissä paukutellut valehenkivartija on ase ampumaotteen näköisessä pidossa; ollaan nokatusten kohtatulevan vainaan kanssa, ja ilmeisesti myös kiinnosti kuka omassa vasemmassa hiippailee. Siitä saa puoli pistettä; oma suoja ja aseen hallinta olivatkin tämän häpeän ainoa hyvä puoli.
Tilanne oli lukittunut paikalleen, koska kuvan etäisyys on yksinomaan sopiva aseella uhkaamiseen tai sen käyttöön. Ammattilainen ei kuitenkaan koskaan anna tilanteen viedä ja karsia ennalta pois vaihtoehtoja, jos ei ole itse päättänyt niistä luopua. Juuri siksi henkilösuojelu on vaativa yksityisen turvallisuusalan erikoistehtävä.
"Siinä olisivat varustus, miehitys, sidosryhmätyö ja ammattitaito kovalla koetuksella oikeillakin henkivartijoilla."
Pärjätäkseen juuri nyt ase esiinvetämällä; pitäisi olla aika varma joko omasta aseenkäyttötaidosta tai vastapuolen pelkoreaktiosta. Taitava aseenkäyttäjä tietää mihin ampuu pysäyttävän laukauksen, ja myös tarkisti maalinsa taustan esteettömyyden. Muussa tapauksessa ampuma-ase on yksinkertaisesti väärä voimakeino.
Päällekäynti vai pako? Se riippuu itsetuntemuksesta; kuinka kauan itselläsi riitti virtaa, kun osana koulutustasi otit altistuksen firmasi jakotavara-OC:stä? Jos päälle, liikutaan nopeasti ja sotketaan tähtääminen kulkemisella; tarkoitus on vetää ukko nurin sekä viedä sumutin pois hänen hallinnastaan. Kiinniottaa saa, jos suunnittelu suo.
Tällöin pitää olla toimiva kommunikaatioyhteys paikallispoliisin kanssa, joka hoitaa asian sitä rivakammin kuin mitä vähemmällä porukalla töissä ollaan. Ei saa jäädä siihen sotimaan/painimaan; joka ainoa sekunti poissaoloa aiheuttaa vakavaa vaaraa päämiehelle, jota oltiin suojaamassa. Jos ei käy, pitää valita toisin.
"Päällekäynti vai pako? Kauanko riittää virtaa, jos saa OC-sumuttimesta? Kiinniottaa voi, jos suunnitelma suo."
Pako tulee kyseeseen aivan yhtä hyvin. Siitä tosin eivät oikeat toimittajat tykkää; heille itsenäisyys ja toimintakyky kaikissa tilanteissa on tärkeä asia, mutta ei auta. Journalisti ei ole nyrkin- eikä luodinkestävä. Tämä on iso kysymys, joka pitää olla ratkaistu, tai muuten ei ole mitään asiaa moiseen toimeksiantoon.
En tiedä, että miksi mediallisesti raportoitu sumutin vs. pistooli -nokkapokka syntyi. Tohdin esittää arvauksen; se on, että kaikki alkoi jostain ihan naurettavasta nahinasta, joka pani vainajan kokeilemaan ampujan kanttia tuhoisin seurauksin. Näin huonoja päätöksiä eivät ihan terveet, tasapainoiset ja vastuulliset ihmiset tee.
Siihen sopii turhan hyvin yhteen ajatus lisensoimattomasta ja ammattitaidottomasta henkivartijan irvikuvasta, joka ampui koskei muutakaan osannut. Pitää käsittää, että jos ammut suojaliivitöntä ihmistä keskivartaloon; pysäyttävä laukauksesi saattaa olla turhan lopullisesti pysäyttävä vaikket itse tietäisi edes koko p-sanaakaan.
Ammattitaidottomilla ja lisensoimattomilla ei ole mitään asiaa turvatehtäviin; siitä puhumattakaan, että kaiken hyvän lisäksi yritetään vielä räpeltää vaativissa erikoistoimeksiannoissakin. Palvelun tilaajat sekä käyttäjät voisivat miettiä asioita jatkossa pidempään; käyttääkö ollenkaan, ja jos niin ketä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Tätä blogia voi kommentoida vain suomen kielellä.
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.