Väliinputoajuus

(Kuva: Jari Kähkönen)

Minulla oli loppujenlopuksi aikamoinen härdelli. Ehdin kuitenkin käydä kirjastossa ja pitää paikallislehtitorstain, joten luonnollisesti luin myös Parikkalan-Rautjärven Sanomien Minna Kokkosen kolumnin väliinputoajasta. Kuinka yht’äkkiä on liian sitä, puuttuu tätä sekä tuoksi ei katsota voivan tullakaan.

Oletettavasti fiktionaalisen esimerkin kohta kuusikymppinen trukkikuski oli mennyt vakituiseksi suoraan kesätöistä; koulut jäivät käymättä, terveydentilaa koskevat huolet selvittämättä ja kevyempiin töihin siirtymisen sijaan tulikin sitten potkut. Päätyi poiskarsittavien nimilistalle, kun muutosneuvottelut pidettiin.

Muistan nyt – vaikken haluaisikaan – vuosien takaa erään puhelun, jossa ilmeisesti päiväkännit vetänyt ja siten seuralliseksi tullut läheinen hammasteli lomautustaan 90-luvun lamassa. Eräs hänen tuntemansa päälliköksi päässyt teknikko oli röyhkeästi retostanut henkilökunnan jaosta kolmeen, mikä kertoi kunkin ihmisen ”arvon”.

"Päälliköksi päässyt teknikko oli röyhkeästi retostanut henkilökunta jaetun kolmeen; se kertoi kunkin ihmisen 'arvon'."

Tosin – toisena kertana, kun en enää ollut osapäiväinen lukiolainen enkä tilapäinen varusmies vaan työskentelin luullakseni aika varmasti vartijana; sama kyllä haukkui koko ammatin paskahommaksi. Kertoi kuinka sitä osa-aikaisenakin tekevä – hänen yhä samalta työpaikaltaan – tuli lyödyksi kaljapullolla takaraivoon ostoskeskuksessa.

Tuolloin olin täynnä eetosta, että toisen kohteeseen, vuoroon tai keikalle ei mennä viisaaksi, jos ei ollut ollut siellä itse. Jälkiviisaudessa saatan sanoa selvinneeni ilman vastaavaa kokemusta – luullakseni huolehdin työturvallisuudestani, mutta itse-epäily on paikallaan – paljonko kaikesta oli oikeastaan pelkkää tuuria?

Sillähän surffasivat nekin neropatit, jotka tulivat vuoronvaihtoon aina viisi minuuttia myöhässä ruveten vielä kohdattaessa oikein virnuilemaankin. Tai alkoivat selittää ”niiden soittaneen” ja tehtäviä muka lisätyn – siispä oli omasta aloitteestaan muuttanut vartiointiasiakirjan sisältöä kirjoittamalla päälle lyijykynällä.

"Itse-epäily on paikallaan. Ne aina vähän myöhässä olevat ja juoksuttamisvitsejä keksivätkin vetivät pelkällä tuurilla."

Vartiointiliikkeen häiriintyneessä paralleellimaailmassa saattoi joutua soveltamaan itsehillintää sekä ongelmanratkaisutaitoa tuollaisissakin caseharjoituksissa. Siinäpähän poistut, liipaiset turpaan tai ilmiannat asiallaolleen, mutta sen tehdessäsi otat kirjaimellisesti kohtalosi omiin käsiisi – ainoa takuu on seurausten arvaamattomuus.

Elämä tasii, sanoi tuolloin jo kauan eläkkeellä ollut kaupunginteatterin johtaja ilmaisjakelulle joskus teini-iässäni. Nyt jouduin S-Marketissa varmistamaan itselleni aikanaan ilkeästi nauranutta ex-kapiaista käsivarresta, sekä neuvomaan tätä kuinka istutaan penkille turvallisesti liikuntaesteisenä vanhuksena takaperin lähestyttäessä.

No, siinä sitä sitten istui vierekkäin vuoroin pahamaineisessa lastenkodissa olleen ja sitten työkseen käsin lehmää lypsäneen, sekä vailla toista kättä olleen vaan silti hurjan varmasti itsepuolustuslajeista ynnä henkivartioinnista puhelleen kanssa. Yritti pysyä pokkana, kun energia riitti neuvomaan toisia kuinka kärryt palautetaan oikein.

"Elämä tasii, sanoi pitkään eläkkeellä ollut kaupunginteatterin johtaja ilmaisjakelulle joskus kauan sitten teini-iässäni."

Siispä; poimin avuttoman akun bluetooth-linkin virtajohdoksi riittävän pitkän usb-johdon(pistorasia-adapteri on jo vanhastaan) sisältävän pakettini lokerosta koodilla sekä suuntasin kaupunkiin vievään bussiin. Söin hampurilaisaterian, join teen Sacher-kakulla ja menin katsomaan Bob Marleystä kertoneen One Love -elokuvan.

Täkäläisittäin julkiset kulkuneuvot eivät pääsääntöisesti kulje kuin kerran tunnissa suuntaansa, joten vetäisin data/business laukkuni selkätaskusta istumatyynyn, kun jälkeensä odotusta oli edessä noin 53 minuuttia. Taiteilijakapakkaan en viitsinyt mennä – ohjelman maksu ja esittäjä tympivät tasavahvasti – iltapalasubia ei vain tehnyt mieli.

Panin napit korviin sekä kävin nuoruudentoverin kanssa puhelinkeskustelun, jonka aiempi yritys meni vastaamattomiin ilmeisestä syystä. Sivuttiin aihetta; epäilin julkkisten tarkoitusta, terveyttä ja tasapainoisuutta. Enkä toimittajiakaan kehunut. Ilmeistä siis lienee, että työväenlehtipäivän teet jäävät kyllä minulta juomatta.