Rakastaa vihata

Onneksi minut on tänään lähes täysin unohdettu. Se on ensiajatukseni, kun nyt katson tuota luonnosotsikkoa; otin sen pöytälaatikkolistaukseen YLE:n Maailman Paras Tarja Turunen -podcastin kuuntelun kestäessä aiemmin tänä vuonna. Vertailukohde olkoonkin ehkä hullunkurinen, mutta saatan kyllä silti samaistua.

Niminainen todellakin käytti työssä sanoja kuten diiva, vitun Tarja Turunen ja rakastaa vihata. On nyt – pitkä aika jälkeenpäin – kirjoitettava, että ihmisten päissä tapahtuu aivan kummia asioita, kun ”joku on jotain” – vai sanoiko se anonyymi baarityöläinen Kaivopihalla muinoin sittenkin, – jotta ”jollain on jotain”.

Olen ensin ollut tietämätön ja sitten aliarvostanut kuinka tyhjä sekä mielenkiinnoton ihmisen elämäkseen kutsuma [jokin] saattaa olla. Niinpäniin; vähänpä olivat senkin sekajärjestelmän ”toverin” väitetyt päiväretket eväsreppu selässä voimia hänelle lahjoittaneet, kun puhui minulle töissä työasioista niin rumasti kuin teki.

"Olin ensin tietämätön ja sitten aliarvioin kuinka tyhjä sekä mielenkiinnoton ihmisen elämäkseen kutsuma voi olla."

En minä sopeudu, ole kiitollinen sekä – jos sitä oikein kerjäämällä kerjäät – saat kyllä nähdä aggressiivisuutenikin. Tällä tietämyksellä voin vain neuvoa joko välttämään, jättämään valitsematta tai koettamaan tottua, koska tiedän jo ettei hyväksyntää – saati sitten rakkautta – tule ikinä. Enää en mahtane edes halutakaan.

Sehänhän ihmisistä vasta hauskaa onkin, kun joku paljastuu, pyrkimykset menevät myttyyn tai tulee peräti jätetyksi/torjutuksi/tyrmätyksi. Hetken huvin lisäksi voi jopa päätyä niin kutsutuksi varoittavaksi esimerkiksi, jolloin yksi ainoa huono hetki voi suorastaan sinetöidä tulevan kohtalon eli saada kerran häpeän kestämään ikuisesti.

Sikäli, jos kokee mokomankin ”yhteisön” välttämättömäksi, tarpeelliseksi tai edes mielekkääksi. Jälkikäteen huomaan olleeni hyväuskoinen – kävelemään olisi voinut lähteä jo paljon aikaisemmin. Sitkeys ja oikeuksiensa perääminen olivat ajantuhlausta. Ei muutu paremmaksi eikä edes hyväksi, koskaan.

"Jälkikäteen huomaan olleeni hyväuskoinen – yhteisöistä olisi voinut lähteä kävelemään paljon nopeammin."

Itseymmärrykseni on tänään, että minkäänsortin tähti, julkkis tai erikoistapaus en ole koskaan sen paremmin väittänyt olevani kuin tahtonut ollakaan. Olin oma itseni; kokeilin, etsin ja kiinnostuin, mutta eihän sellainen ole alkuunkaan realistista tässä julmassa hyväksikäyttöön sekä ylhäältäpäinjohtamiseen perustuvassa maailmassa.

Vaan mitä tehdä jos ei sopeudu massaan, ”rupea” erikoiseksi, maksa etuoikeudesta, tappele eikä ole hyväksikäytettävissä? Siinäpä on jokasortin wannabelannistajalla miettimistä. Autuinta lienee, kun kukin meni omia menojaan olematta enemmälti vaivoiksi – juuri siksi olenkin nyt niin tyly böndeille kuin olet ehkä havainnutkin.

En ole poliitikko, julkkis, tunnettu valtakunnan pääsarjan toimittaja ja taiteilijanakin päässyt vasta olemattomuudesta mitättömyyteen. Entä sitten? Lähes kaikki tässä elämässä on puoliksi sattumaa; olemista oikeaan aikaan oikeassa paikassa oikeassa seurassa. Ei kenellekään ole siinä mitään taattu, kullanmurut.

"Itseni oleminen, kokeilu, etsiskely ja kiinnostukset eivät olleet alkuunkaan realistinen suhtautumistapa maailmaan."

Siispä; ei minua kiinnosta, että kuvitteletko meidän tunteneen toisemme joskus – halunnet nyt vain nauraa menestymättömyydelleni – vai näimmekö ensikerran – sinun luultua tiesmitä ja kuviteltua olevasi hyvinkin ovela tullessasi liki koukkimaan tiedoksi luulemaasi. Ehkä teeskentelemme tuntemattomia ja ohitamme eleettömästi?

Ajattelen nyt, jotteivät useimmat ympärilläni pyörineet tainneet ymmärtää koko juttua alkuunkaan, jos se pitää päättää heidän suhtautumisestaan ja siitä kuinka tämän ilmaisivat. Ei ollut heille. Sitten? No, ei yhtään mitään. Jos juttu ei mene, sitä lakataan jossain vaiheessa tekemästä, ja keksitään jotain muuta.

Ihan sama pohjimmiltaan. Kokeilujeni sekä etsiskelyjeni perusteella olen sitä mieltä, että vast’edes koetan vain elää itseni näköistä elämää vaivautumatta mistään tai kenestäkään. Koska; minä näin ne olosuhteet missä tuli oltua, ja tapahtumat mitkä tuli koettua, vaihdantana. En itseisarvona. Tykkäsinkö? Tuskin murto-osastakaan.

"Vast’edes koetan vain elää itseni näköistä elämää vaivautumatta mahdollisimman vähän mistään tai kenestäkään."

Minua ei kiinnosta, jos joku vierastaa kohdattaessa niin vahvasti, että rupeaa naamaansa vääntäen puhumaan ylimielisyydestä tai virtuaalisesti esimerkiksi pätemisestä. Asianomainen etsi mahdollisesti jotakin, mutta ei kertonut mitä; siispä olin estynyt sanomasta löytyykö jo vai onko koskaan tulossakaan.

Olinko siis loppujenlopuksi pelkkä keskinkertaisuus ja tavis, jolla oli ”tarjottavana” vain nuoruus, notkeus sekä halpa hinta? Sen aikaa mitä nyt niitäkin kesti. Sano sinä niin, jos sillä onnen saat – minä olen jo päässyt eroon itsesyyttelyn ja menneen elämän suremisen tarpeista. En koskaan ota väkisin enkä maksa siitä.

Ei edes haittaa, vaikka vihata rakastaneetkin ovat jo – luultavasti tai toivottavasti – aikaa sitten unohtaneet minut. Jos siis missään oli milloinkaan kyse tekemiseni tai olemiseni sisällöstä eikä vastaava kohtalo olisi ollut edessä kenellä tahansa, joka laukaisee kanssaihmisissä saman iänkaikkisen antisosiaalisen krampin.