Välillä häviää, välillä voittaa; näin se oli pakko nähä, koska ei tätä muuten yksinkertaisesti oo jaksanu tehä työkseen 20 vuotta ja risat. Äläkä unohda nauraa. Totisilla nimittäin alkaa joko heittää päässä, ne rupee juomaan tai viedään pois ambulanssilla rintakipua valittaen. Mä? Mun nimi on Rauno ja mä olen vartija.
Hyi helvetti. Rintakipua se Laurikin valitti, kun oli yksin vuoros IT:n varavalvomossa, mutta hätäpäissää paino lankapuhelimesta Hälyn eikä Ketun pikavalintaa. Tää aiheutti minuuttien viiveen ja kun keikka lopulta tuli mulle asti; mä sekä sirran miehet löydettii se makaamas lattialta elottomana.
Lauri eli Late oli hyvä mies; perehdytti mut IT:n toimeksiantoon, joka me menetettii vuoden sisään tosta hetkestä – kilpailutuksessa. Muutosneuvotteluis...hahhaa...mut pakkosiirrettii tuppukylän Kauppaa automieheks. Henkilökohtane palkkaluokka lähtee irtisanomisajan umpeutuessa eikä tää Alueosuuskauppakaa oo häävi homma.
Mutta olinhanmä jotai voittanukki. Annoin pitkät telarikurssille, jonka ajalta ei muka makseta palkkaa. Ja pokkana käytän yhä haalareit, vaiks täl osastol muka pidetää kravattii, kauluspaitaa sekä prässihousui. Dallasi pesuaineelt ja koneilmastoinnilt tuoksuvaa käytävää autokannelle, jos oli enemmän siviili- ku firma-autoi.
Mä nostin mun bränikän 5.11:sen Patrol Readyn hanttimiehen penkille sekä tein tarkistukset. Ajoin. Kadullevieväs luiskas auton radiopuhelin päästi pitkän piippaukse ja radiost taas alko wanha rokki roikaa, ku automaattihaku löys mun asemani. Oli aamu; sää puolipilvinen, lämpöö plus viis ja tuuli vaan ei kuitenkaa pahan galsasti.
Harmi ku tääl Kalakukkolandian takaa ja Susirajan edes ei saa ostaa mitää; tänki Pyssypuodin paketin, minkä mä seuraavaks haen Matkahuollost, jouduin tilaa netistä verkkopankil. Moraalitontako? Ihan sama. Mähä sain Stadist ajolähdön. Meneepä tääl nyt ihmist; kauppalauantai tosiaan teki kummaa vilinää tänki kylän kaduille.
Pujotteli ytimes pari kadunvälii jotai ihan ufoja ykssuuntasii, eikä tänne syntyneetkää näyttäny osaavan muuttuneit väistämissääntöi ja liikenneympyröit. Kaduil ei enää ollu jäätä, mut varas sai silti pitää, ettei kohta pelti kolise. Pysähyin lähimpänä asiamiehenä toimivan K-kaupan hiekkasel pihal, nousin, lukitsin ja kävin.
Mul oli kuuliaisesti maski päässä, ku mä astui sisälle ja hogasi, et kassal on kolme ihmist mun edellä; kaikki mattanaamasii toppatakkityyppei ostamas kaljaa ja ne vilkuili mua altakulmain. Sejasama; tää on muuten Secun kohde, joten mähän en ala tääl jöötä pitää – funtsasin mä, venaillessani käsidesin haihtumist handuist.
- Hei! Matkahuollon paketti Raunon nimellä, mä sanoin ja sain mimmiltä kassantakaa vastaukseks uteliaanolosen katsee hymyn kera. Sen täytyy olla tää musta haalari, jossa lukee rinnassa alekkai VARTIJA Väktare For Security Oy. Onpa hönöö, mut nimi oli kuulemma ollu pakko vaihtaa fuusion jälkee, jottei täytyis maksaa rojaltei.
Onneks täs isoski, eli myöntövuonnaa virkamerkkikokoses ajokortis on sentää jo viivakoodi alareunassa, joten pianpa mä käppäilin ulos kainalossani ruskee pussi, minkä yhes yläreunas luki mustin isoin kirjaimi PYSSYPUOTI. Istahtaessani autoo, duuniluuri alko pärisemää mun oikeessa rintataskussa.
- Aluepiiri, Rauno - Hälyttämöst terve, Alueosuuskauppa Niittyläntie ja vartijakutsu - Miten vastapuhelu, sekä näyttääks kamerat etäyhteydellä mitään - Linja auki toisella päivystäjällä; kassalla nainen solkkaa jotain myyjälle vilkkaasti
Pienes vitutukses mä starttasin ja jouduin naputtaa Niittyläntien naviin, koska enhän mä, Etelän Mies, tiettykää osaa tän glorifioidun markkinapaikka-tsugepysäkki-maaherranistuimen katui. Mut silti, keula kohti lounaist ilmansuuntaa ja menoks; tiedä mitä siel on tekeil. Sattuu tääl välii pahoiki, niinku oikeiski kaupungeis.
VHF-radiopuhelin hanttari jalkatilan seinäs aktivoitu. - Ja kuuleeko Aluepiiri Valkkaa? - Alue kuulee - Voit höllätä tahtia, se on joku kaupan edustalla asiakkaalle sattunut juttu
Koht’sillään mä nousinki jo Kalakukkolan motarilta ramppia ylös ja kurvasin yksie liikennevaloje kaut Alueosuuskaupan eli AOP:n omistaman sekä operoiman Niittylän Ostomarketin pihaan. Vetäsin veskan kantohihnan hanttarin selkänojan takaa, iskin avaimet karabiiniin, lukitsin ja lähdin astelee sisälle.
Siellähä ne. Koko kassajono pälyili about mun itteni ikäst emäntää ja parikymppist myyjäasuist gimmaa, jotka seisoksi nokatuste, mut oli nyt kummasti vaiti; kassalinjan kohdilla. Vielä enemmä ne toljotti mua, joten pidemmittä puheitta mä avasin avaimel jonku komeron oven siit ikkunaseinältä ja ohjasin molemmat sinne näkösuojaa.
Huomattii sit seisovamme ummehtunees, mut ei kuitenkaa kuolettavan likases entises pankkiautomaattitilas, johon oli alettu sulloo räsiä kalusteita kuten esmes istuimii. Annoin myyjän kertoo, et asiakkaan lapsen pyörästä oli varastettu bluetooth-kaiutin, minkä jälkeen mä päästin sen jatkamaan omia hommiaan. Istuttiin alas.
- Terve, minä olen Rauno For Securitystä. Kertoisitko ensin omasi ja lapsesi nimen? - Mie oon Liisa ja meijän poja nimi on Olli - Milloin se bluetooth-kaiutin varastettiin? - Tunti sitten
Vedin veskan vetoketjun auki; hamusin sieltä handuun Saundersin eli paksun kirjoitusalustan, löin ruutupaperin pitimeen ja laksautin terän esiin kuulakärkikynästä. Pyysin Liisalta valokuvallisen henkilötodistuksen, sekä rupesin kyselemään tapahtumien yksityiskohtia. Hiljalleen kuva anastuksesta alkoi muodostuu.
Juttelumme jälkeen saattelin rouvan ulos vetäen samalla kassin vetoketjua kiinni, sekä lupasin seuraavaksi mennä katsomaan oliko tapahtuma tallentunut valvontakameraan. Liisa loi ennen poistumistaa pelokkaan katseen kannen rakseissa olevaan rannelenkilliseen ESP:n pamppuun, sanoi kiitos ja sitten luurini soi taas.
Hälytyskeskus yhdisti mulle puhelun AOK:n turvallisuusjohtaja Tuomas Vierremaalta, joka ilmoitti että asia oli pyrittävä selvittämään mahdollisimman perusteellisesti ja ripeästi. Liisa oli postannut keikasta Facen puskaradioon, jonka jälkeen useiden medioiden toimituksista oli jo alettu soitella viestintäjohtajalle.
Sain jopa pienet kehut ilmoittajan perusteellisesta haastattelusta, sekä luvan harventaa muuhun myymäläverkoston ennaltaohjelmoituja päivystyskäyntejä, kun selvittäisin tilannetta. Vain hälyt piti ehdottomasti hoitaa. Jepjep. Suuntasin vähintään yhtä aistikkaaseen miljööseen kuin se entinen automaattitila, nimittäin telekomeroon.
Ostomarkettien konsepti oli, että kameroita katseli pääsääntöisesti marketpäällikkö toimistossaan, jos sattu olee paikalla; muuten ovi oli lukossa ja pöytätietokoneen molemmat näyttöruudut pimeinä. Vartijoita vieraili vain joskus; useimmiten ne oli joko tätä piirii tekeviä päivystyskäynnillä ja hälytyksessä tai sit arvokuljettajii.
Kokeilin tuolia kädellä varmistuakseni, ettei se musertus mun alleni täysromuna; sytytin komeroon valot ja laskettuani veskan maahan kirjauduin työasemaan. Huh-huh, olipa maailma muuttunut eikä aina hyvään suuntaan; hälyä ei tarvinnut enää kuitata painikkeesta avaimella, mutta nyt Face heilutteli jo koko AOK:ta.
Haha, mä funtsin, tossahan se urpo näkyy tekoineen ihan selvästi. Tein jpeg-printin, otin ruudust kännykkäkuvan ja poltin suojakotelossa säilytetyllä piirikohtaisella ulkoisella optisella asemalla DVD:n siitä varttitunnista mitä filkkaa kaikkiaan löyty. Kirjoitettuani tussilla tunnisteet levyyn, sujautin sen kuoreen ja tunsin nälkää.
Näytin kulkuavainta lukitulle sisäovelle, astelin marketin kahvihuoneeseen sekä nostin kassista pöydälle patonkipussin, punaisen Airamin 0.7:n termospullon ja reisitaskukokosen raporttivihkon. Siinä virvokkeita nauttiessani sommittelin samalla hälytyskäynnin raporttia; soitin myös hälytyskeskukseen ja vuoroesimiehelle.
Ostomarketin myyjistä kumpikaan ei sanonut tuntevansa kaiuttimen pyörästä varastanutta tyyppiä, kun poistumisen edeltä näytin niille kuvaa työkännykkäni ruudulta. Repäisin raportin asiakaskappaleen irti, pudotin sen pimeän marketpäällikön huoneen pöydälle oven taakse ja jatkoin matkaani.
Autoon päästyäni Valkka kutsui; tehtäväks tuli kytkeä AOK:n varaston hälytyslaitteet päälle, koska ne oli liian pitkän aikaa pois edellisen rekkakuskin jäljiltä. Huokaus. Hyvä, että tää oli saatu myydyksi asiakkaalle, sillä tavalliste autopiirien on täytyny olla täysin tukossa ja niiden tekijöiden aika kypsinä tähän suurasiakkaaseen.
Tein päivystyskäynnit Lähi-myymälöihin, joiden merkittävin tapahtuma oli ovenpielessä olevan tiedonkeruujärjestelmän tägin lukeminen. En ollut tietäksenikään, vaikka yhdessä yritettiin ehdotella kahvipakettien hyllyttämistä ja toisessa kassa kuikuili koripinoa niinkuin sen vienti olisi muka kuulunut mulle.
Niistä päästyäni annoin turvallisuusjohtajalle tilannekatsauksen puhelimitse ja linjan sulkeuduttua radiokin heräsi taas uudelleen eloon. - Huomio kaikki vartijat! Liikenne-asemalla nuorisojoukko riehuu. Hiljaisuus oli korviahuumaava, vaikka hälytys oli tosiaa kaikille autoille.
- Matkalla paikalle
Hahahaa. Tää paikka saatto ehkä olla pikkukylä, mut sen vaksithan väisteli painikehälyjä niinku stadilaiset konsanaan. Liikenne-asemalle mä osasin vaivatta, koska niin useesti tääl käytii. Jo ulos asti näky et kymmenpäinen kakaralauma kiusas yhtä pienikokoista ulkomaalaisennäköistä miestä. Sikailuu videoitii kännykkää.
Yksi AOK:n työasuinen nainen koetti saada mekkalan loppuun, mut vaikutus oli pikemmiki päinvastane. Selvähän tää; viiltarit käsiin, pamppu vyölenkkii sekä perseily loppu tähä sekuntii. - VARTIJA PAIKALLA! Joka sorkka liikkumatta ja turpa kiinni! karjasin niin et varmasti koko putiikki kuuli. Tulipa hiljasta, hahahaa.
Videojuippi käänty ja lähti tulemaan kohti oikee koreesti käsi ojossa, joten ärjäsin kerran seis, sekä sit tönäsin kaksinkäsin pois. Mun oikee handu osu vahingos luurii, joka putos linoleumille; näyttö sprägäs. Saato vaa vaivoi olla nauramat, kun penska alko itkuu pidätelle ja katsekontaktii uskaltamatta vinkuu vahingonkorvauksist.
Seuraavaks rohkeeks rupes huutaja; sehä ryntäs päin huutaen viiksihomoa ja vittuunpainumista, mut mäpä oti siit kaksi käsi kii, sekä painon sen sohvaryhmien somistettuu vyörärömittast välitilaa vasten. Väänsin kädet seläntaakse, sekä napautin sille TCH:n Ultimaten käsiraudat – mis oli se avattava jäykistys – ranteisii.
Äsken niin kovin koppava ja äänekäs pentulauma oli nyt nöyrää sekä hiljaa, mitä nyt muutama alko väittää ettei muka kuulu sakkii ollenkaa. En uskonu. Plaseerasin kaikki istuvaan asentoo pöytäryhmii, haastattelin myyjän ja uhrin, sekä soitin kännykällä poliisin paikalle. Enimmät käskettii ulos, raudoissa ollut vietii himaa sakkolapun kaa.
Mä otin tilaisuudest vaarin, ku oli tilantee rauhotuttuu Liikenne-aseman takatilois täyttämäs raporttikaavaketta tapahtuneest; yks myyjist ties Ostosmarketin keissin tekijän lähiön, himagartsan, kutsumanimen ja vaiks mitä muutaki. Tekisinki siel olevaa Lähi-myymälään seuraavaks poikkeuksellisen pitkän päivystyskäynnin.
Istuin myymäläpäällikön huoneeseen, kirjotin koko saagan ylös aanelosen tapariin ja kattelin kameravalvonnan monitoria. Kukas muukaan kuin itse etsitty miekkone mönki tunnin odottelun jälkeen sisään selässä yli parikytälitranen reppu. Ikää sillä ei ollut – sen mä tiesin jo – mut menipä silti juomasekotushyllylle.
Poitsu mätti reppuu kaksi muoviniteellistä sixpäkkiä Hard Lemonadea ja lähti pokkana astelee kassan kaut maksamatta ulos. Kiersin rivakasti varaston kautta ulko-ovelle, mut asetuin harmaan metalliprofiilin taakse näkösuojaa. Rynnäkköpatukan lisäks olin ottanu mukaan VHF-kapulanki mis oli poikkeuksellisesti virta pääl.
Sieltähän se sankari tuli, totesin, kun pistin viiltosuojakäsineitä käsiini.- Olet kiinniotettu ja lähetääs takais sisälle, sanoin ittelleni epätyypillisen virallisesti.
- Saatanan läski vajakki, luuletsie olevas joku polliisi…
Repliikki katkesi keskenkaiken, koska rytkäytin pojan maahan repunolkaimesta.
Vetäisin pakaasin pois selästä, mutta sitten alkoi vastaansätkimisen takia sakata. Vedin kaasun vyökotelosta ja sumutin pennun perusteellisesti, jonka jälkeen liike loppu, mutta huuto jatku senki edestä. Lopulta sain kakaralle raudat ranteisiin, koska toisiku ketjut; nää jäykät ei muute oo kuuluisii liikkuvuudestaa.
Poliisia odottaessa penska yritti vielä käydä jotain henkistä sotaa uhitellen, että se on automaattinen oikeusjuttu, jos aikuinen käy käsiksi alle 18-vuotiaaseen. Sitse kokeili, jospa sais mut hikeentyy viiksihomolla. Keksi poju jotain vähä omaperäsempää, mä sanoin, kun ihmeekseni löysin Maalaiskunnan liikuntahallin kulkulätkän repusta.
Poliisin tullessa mulla oliki koossa melkone setti; varkaus, näpistys ja kolme epäiltyy anastusta susirajan siltäpuolen maalta. Viimemainitut tiesi sen kylän piiri puhelimessa kertoo. Poika lähti poliisipartion kyydillä asemalle, tää juttu tulis menemään oikeuteen aikanaan. Yht’äkkii mä hiffasin, et taivas oli jo pimee ja kelloki vaiks mitä.
Suuntasin fyysisesti aika väsyneenä sekä henkisesti jokseenki täysin romuna toimistolle, jossa oli jo pystys melkone vuoronvaihtohärdelli. Mä sain kuulla, et musta oli julkastu TikTokis puolenkymmentä videoo voimankäyttötilanteissa ja Face puskikses taistottii raivokkaast millo vartijaväkivallast – millo lastekasvatuksesta.
Kuoriuduin apinannahasta; vedin päälle farkut, buutsit, neuleen, öljykangastakin ja Stetsonin. Kun mä bussipysäkille mennes arvoin itekseni, et pistänkö hanskat vai ei; rekisteröin valaistuu mainosseinämää vasten nojaavan rähjäisen narkkarioletetun. No, sepä sit murjaski vitsin: - Hei cowboy, anna rahaa. Kädessään sil oli joku keittiöveitsi.
Annoin nistin ängetä liki haisemaan, näyttelin passiivist niinku en tulis tekee mitää. Vein oikeen oikeen handun perstaskuu, kun lompakkoo muka hamuisin. Otinki Pyssypuodin aamulla toimittaman United Cutleryn Slapper Batonin, jolla temmoin nistiä rivakkaan tahtiin niin pläsiin, käsivarsille kuin munilleki.
On tää hyvä peli, ihanku se mun slutkörd Wanha Majavanhäntä konsanaa. Vaikertava nisti alko hitaasti kyykkäämää, keglu putos kivetykselle ja naama oli ku päältää olis ajettu moottoriajoneuvolla jättäen rengaskuvio nahkaan. Huulesta tuli verta siihen tahtii niinku vähintää kaks etuhammasta ois halkeillu tai menny poikki.
Tönäsin nistin perseelleen roden sekä mainosseinän väliin; menin katoksee ja nousin dösään. Kylmää? Voi olla. Sellasta se on oikeusvaltiossa, jossa prosessivaatimukset on yhtäkui rikoksentekijän tehostettu suoja. Tai hyvinvointivaltiossa, jossa jokainen odottaa käsi ojossa Jonkun Muun hoitavan kaiken puolestaan. Toimii, muttei ole kaunis katsella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.