Siviilin tunteet, miltä jokin näyttää ja tarve saada huomiota

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kirjoitin ylläkäyvän otsikkoluonnoksen cahieri-Moleskineeni, kun hetkellinen kuvitelmani voimankäyttöä ja järjestyksenvalvontaa koskevasta keskustelusta ei-ammattilaisen kanssa päättyi. Hahahahaa. Luuleeko ne tosiaan, että on vartija, jos on jotain tiettyä mieltä tai vartijoidenkaan olevan yksimielisiä kaikesta? Voivoi.

Aihe oli tämä, keskustelu käytiin täällä ja olen itse aiemmin bloggannut siitä tässä sekä täällä. Sinänsä minulla on jo sanottuun enää hyvin vähän lisättävää, mutta koska aihe tuli kuvatulla tavalla uudemman kerran työn alle tavallaan niin sanotusti puskista; voisihan siihen vielä yleisen edun nimissä tarttua.

Minä olen asiantuntija ja monen taviksen sietäisi todellakin miettiä pari kertaa ennenkuin avaavat suunsa edessäni tälläisestä aiheesta. Tietämättömyys sinänsä ei ole pahasta, mutta lähtökohtansa tulee tiedostaa ja hyväksyä. Olen kiinnostunut ensisijassa keskustelemaan asioista; en tullakseni nähdyksi tai saadakseni huomiota.

"Minä olen asiantuntija ja monen taviksen sietäisi miettiä pari kertaa ennenkuin avaavat suunsa edessäni."

En suostu hyväksymään lähtökohtaa, jossa turvatehtäviä suoritetaan anteeksipyydellen. Toiminnolla on niin monta vuosikymmentä pitkä historia toiminnallisesti, lainsäädännöllisesti ja vaikka sun miltä kantilta katsottuna. Hyväksy tosiasiat; älä änkyröi tai harjoita denialismia äläkä muuta niitä henkilökohtaisuuksiksi.

Lähtökohtani ei luonnollisestikaan sovi mitenkään yhteen kaupallisuuden tai luokkayhteiskunnan kanssa ja yksityisten turvallisuuspalveluiden oikeusasemakin heiluu ainakin osittain. Mutta toisaalta; mitä sitten tulisi tehdä niin kutsuttua kunnioitusta saadakseen, heh, no, sitä tuskin pystyvät sanomaan siviilit itsekään.

Eiköhän tämänkin kanssa pohjimmiltaan ole niin, että nehän nyt sanoisivat ihan mitä tahansa pinteeksi kokemasta tilanteesta päästäkseen. Ihmisen käsitys sopivan ja sopimattoman rajoista, sekä sääntöjen noudattamisesta; on yksinkertaisesti häilyvä aina silloin, kun ne koskevat omaa itseään eikä jotakuta toista.

"En hyväksy, että turvatehtäviä suoritetaan anteeksipyydellen, vaikka toiminnallisissa edellytyksissä on edelleen ongelmansa."

Sitten; jos siirrytään tunteista siihen miltä jokin näyttää, on kiusallisen selvää tämänkin olevan pelkkää todellisuuden suodattamista. Kurin kun pitäisi olla näkymätöntä eikä tämän tietääkseen todellakaan tarvitse olla mikään Michel Foucault. Tekee mieli kysyä, että sittenkö olisit ollut tyytyväinen, jos eteen olisi voitu laskea esirippu?

Olen minä tähän ikään muutaman kauhealtanäyttämiskeskustelunkin käynyt enkä tullut siitä hurskaammaksi. Kenen työnjohtohenkilön tulisi alkaa hoitaa viestintää oman työnsä ohessa vai pitäisikö operatiivisessa ryhmityksessä peräti olla ympäri vuorokauden käytettävissä oleva viestintäasiantuntija?

Koska kai nyt tyhmempikin siviili tajuaa, että vastineeksi pitää saada jotain; esimerkiksi työrauha? Ei välttämättä. Valitettavan usein näissä keskusteluissa on nimittäin sellainen inhottava tunnelma, että joko yritetään huutaa suorittaja matalaksi heti tai viiveellä vaihtamaan työtä/pakenemaan kaupungista häpeissään.

"On kiusallisen selvä, että jollekinnäyttämiskeskustelu on pelkkää todellisuuden suodattamista."

Niin. Siihenhän tässä päästään, että asiat ratkaisevat vasta kaikenviimeksi, jos aikaa jää ylitse. Sitä ollaan olevinaan niin isoa rouvaa tai herraa, jottei mitään tarvitse tietää; ja sitäkään mistä tulee sanominen, ei tarvitse noudattaa. Jostain kumman syystä joillekin vain sattuu kielteisiä asioita, mutta aina syy on toisissa.

Seuraavaksi asiat alkavat elää omaa elämäänsä, jolloin on erityisen irvokasta huomata kuinka niin sanottu reaktio jokseenkin aina jakautuu kolmeen. Yhdet huutavat koko turva-alaa vastaan, toiset nauravat vahingoniloisesti kärsiville ja kolmannet tulevat hupailemaan haastaen riitaa satunnaisten keskustelemaan haksahtaneiden kanssa.

Siksi kolmikantaisen otsikkoni viimeinen osa; ei näissä keskusteluissa puhuta asiaa kuin korkeintaan vahingossa, minkä niitä alustavat voitontavoittelijat paremmin kuin hyvin tietävät eivätkä siitä vähääkään välitä. Siispä; mikä minäkään olen kenellekään ilmaista kuva kuvalta -analyysia antamaan, kun ynyäjä itsekin on yhteistyökyvytön.

"Asiat ratkaisevat kaikenviimeksi, jos aikaa jää ylitse. Jostain kumman syystä kielteistä vain sattuu, mutta syy on aina toisissa."

En ole sokea enkä hyväuskoinen; on kiusallisen ilmeistä, että ainoa hyvä turvallisuuspalvelu ei joko ole olemassakaan tai on sellainen kuin suorittaa tehtävänsä telepaattisessa yhteydessä sanojan kanssa. Jos ei osaa sanoa mikä meni väärin ja miten on oikein; menettää oikeutensa arvostella. Näin se vain on.

Eivät vartijat ole yhtenäinen monoliitti, jonka totaalisesta samankaltaisuudesta kritiikki kimpoaa takaisin kohdettaan tavoittamatta. Heissä on kaikki sama kuin on ihmisissä yleensäkin; sen estämättä, että ihmiset eivät tätä suostu uskomaan eivätkä tunne kyllin montaa vartijaa tietääkseen heidän ajatuksistaan yleensäottaen mitään.

Otetaanpa omakohtainen kokemus. Tapasin aamuyöllä aitaamattoman toimistotalon parkkipaikan puskan tienoilta yleissekavan, takertuvaisen ja asiattoman miehen. Oli sydäntalvi; keli kylmä kuin sanonkomäkenen helvetissä. Koko kujan talot olivat meillä; tämän paikan kierros oli jo tehty ja palailin siis metsän suunnasta isolle tielle.

"En ole sokea enkä hyväuskoinen; hyvää turvallisuuspalvelua ei joko ole olemassa tai sitten se toimii telepaattisesti."

Käsi ylös, jos luulet etten koskaan kertonut tarinaa vertaiselle, joka ei olisi vain ajanut ohi seuraavaan paikkaan verukkeenaan tiedonkeruujärjestelmän merkit; kylmästi kieltäen miestä nähneensäkään? Hutikuti. No, sitten auto parkkiin ja jututetaan miestä. On pikkuongelma; ei näytä käsiään, jotka ovat piilossa hihoissa.

Voi olla, että oli vaan kylmä. Voi olla, että tiesi oikeutensa; ei ollut pakko kunnioittaa minun työturvallisuuttani vakuuttamalla käsiensä tyhjyydestä. Tai sitten siellä oli jotain. Moniko luulee, että vertaiset hyppäsivät puoli metriä ilmaan, koska ollaan yksintyöskentelyssä kylmin asein, mutta maalimiehen kädet eivät ole hallinnassa?

Höpöhöpö. Monet pitkään alallaolleeetkin alkoivat virnuilla keskusteltavan olisi voinut tapahtua -tasolla. Siispä, vaikka kaikilla on sama lakimääräinen minimi koulutuksena; he voivat silti olla ammattilaisina aivan millaisia hyvänsä. Minä? Pidin turvavälin, käskytin poistumaan ja palasin nopeasti selkää kääntämättä autoon.

"Kaikilla on lakimääräisesti sama pohjakoulutus, mutta ammattilaisina he voivat silti olla aivan millaisia hyvänsä."

Painoin keskuslukituksen kiinni ja toistin käskyn vain kaksi sormenleveyttä avatusta sivuikkunasta. Juttujaan en noteerannut miksikään. Selitystä, uhmailua ja vinkumista riitti; ”tavoiteosoite”, mihin olisi muka pitänyt saada kyyti, seilasi edestakaisin kahden naapurikaupungin välillä virkkeestä toiseen. No, sitten hän käveli matkaansa. 

Mitä opimme tästä? Jos olisin ollut yleisön ennakkoluuloa vastaavasti pieksämiskiimainen, olisi helposti syntynyt voimankäyttötilanne ottamalla kädet väkisin esiin hihoista. Kukaties olisi löytynyt murtoväline, huumeidenkäyttöväline tai ihan vaan tyhjät kädet; noista katuelukoista ei nimittäin ikinä oikeasti etukäteen tiedä.

Kaksi ensinmainittua olisi voinut olla pitävä kiinniottoperuste; kolmas olisi tiennyt vastustamisen menemistä ilmaiseksi tai oikeudellisia vaikeuksia itselle. En nähnyt kuinka asia oli, joten annoin olla. No, olisit vaan jättänyt sen sinne makaamaan; ei haittaa. Niinpä. Turvallisuustyön kannalta se olisi ollut vain toiseksi huonoin vaihtoehto.

"Jos olisin ollut yleisön ennakkoluuloa vastaavasti pieksämiskiimainen, oli helposti syntynyt voimankäyttötilanne."

Melkein yhtä hyvä vitsi olisi ollut kuljetella jotain todennäköistä kamaa vailla olevaa tai koditonta narkomaania ympäri seutukuntaa tuotantoautolla. Olisi jätetty alue ja tehtävät, vaarannettu itsensä sekä kaikki päällä tai mukana oleva ja voitu saada niskaan tuotantoauton veroedun menetys. Säännöt kieltävät kaiken tuon, syystäkin.

Ei-ammattilaisissa lukijoissa saattaa olla sellainenkin, joka ei yhäkään ymmärrä miksi mies piti poistaa. Minua ei suuremmin huvita lisätä tämän tekstin rivimittaa luettelemalla kaikkia mahdollisia skenaarioita, mutta totean että niitähän riittää. Sen takia on vartijoita ja yksityiset turvallisuuspalvelut. No, ainakin piti olla.

Pointti on, että kohteita, tehtäviä, vuoroja, toimintatapoja ja niistä tehtyjä arviointeja on loputtomasti. Useimmalle äänenlähteelle olisi kyllin, jos he edes tunnustaisivat omat lähtökohtansa rehellisesti sekä olisivat niistä yhtä avoimia kuin muustakin suoltamastaan. En pidättäne hengitystäni tai lakanne elämästä sitä odottaessani.