Pieni kronikka journalistisesta saamattomuudesta

(Kuva: Jari Kähkönen) Hyvää Tamminiemen pesänjakajien 40-vuotispäivää ja osanottoni
Aarno Laitisen poismenosta. Työ jatkuu!

Kirjoitan vaihteenvuoksi tekstin verran mediakritiikkiä. Teemat tulevat olemaan Maikkarin Päivi Hannulan oikeuspsykahatkakommentonti ja Riikka Slunga-Poutsalon asema tiedusteluvalvojana. Kai näihin olisi tullut jo aiemminkin puuttua; voin vain jälkikäteen ihmetellä omaa tärkeysjärjestystäni.

Olin vieraisilla kodissa, jossa yhä katsotaan lineaaritelkkarista uutislähetyksiä; itse taas ylpeilen sillä, että oma digiboksini ja kuvaputkilaatikkoni ovat olleet päällä tasan kerran koko tänä vuonna. Kylässä katselin siis Maikkarin Seitsemän uutiset, joissa oli olevinaan juttu oikeuspsykiatrian paoista, mutta nuo tunarithan missasivat olennaisen.

Siis mitä ihmettä; kuinka voi olla mahdollista ottaa editoriaalinen stänssi, jossa valtionmielisairaalan annetaan vastata muulla kuin numeraalilla, kun kysytään montako hatkaa vuodessa. Jos vastaaja yrittää puhua ummetlammet, hänen puheensa pitää tiivistää taulukkoon sopivaan kokoon. Vai muutama karkaaminen vuodessa.

"Kuinka voi jättää faktalaatikon maininnaksi, että valtionmielisairaala ei sano monestiko pakoja on vuosittain?"

No, jos leipis oli tuollainen; mitä odotat kainalolta tai kommenttilaatikoltakaan? 50% Päivä Hannulan apinalaatikolla varustetusta tekstistä on otsikonviereistä turhuutta. Jos ammatti on rikostoimittaja, sillä ei kuulu hakea tyttöpiirin juoruilupisteitä; tuollaista ei kirjoita edes parikymppinen toimittaja-amiskaan(amk) punastumatta.

Emme tunne; olen tietämätön tämän naisen koulutuksesta, kokemuksesta ja perehdytyksestä. Kaksisia ne eivät ole voineet olla, jos putkalla katuen selittelevä tavispuukottajaluuseri ja tuleva latvabertta, sekä jo sisällä oleva raskaan psykan hatka kytkeytyvät toinen toisiinsa; mentiin siis älyllisesti takapuoli edellä puuhun.

Mutta; mikä horisevan päällikkölääkärin turvallisuuskeskustelutoivein alkoi, se rikostoimittajan kirjoissa olevan eläjän muka potilaista huolissaan olevassa kommentissa jatkuu. Olisiko ollut liikaa pyydetty olla ihan oma mielipide jutun kannalta keskeisistä kysymyksistä, josta olisi sitten käyty niin kutsuttua keskustelua?

"Mikä horisevan päällikkölääkärin turvallisuuskeskustelutoivein alkoi, se rikostoimittajan kommentissa jatkui."

Saanen huomauttaa, että muodostuu aikamoinen vaihteluväli – jos yhdeksi ”ääripääksi” otetaan englantinen vankilainen erikoissairaala – ja toiseksi mikä tahansa Suomen oikeupsykiatrian laitoksista. Aloitettaisiinko vaikkapa tilannekuvasta sekä turvallisuushenkilöstöstä? Sikäli, kun tiedätte mitä sellaiset oikein ovatkaan.

Tässä kohdin en malta olla lähettämättä terveisiä Kuopion Vuokrahoituripalvelun Mika Kolehmaiselle, jonka työntekijäoletettujen asemaa koskeneita laillisuusvalvonnan selvityksiä muinoin luin kummissani. Vai oli sitä oltu ihan hoitajan työnjohdon ja valvonnan alaisia, kun oli Niuvanniemessä toimittu.

Niin; sitten oli myös ilmennyt, että Eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunnan varapuheenjohtaja Riikka Slunga-Poutsalon poika istuu tutkintavankeutta törkeästä huumausainerikoksesta tuomiota odotellen ja arvaillaan jäikö tälle huumevelkoja. Liittyvätkö nämä kaksi asiaa toisiinsa vai eivätkö ne liity? Nimeltämainittu äiteili!

"Tiedusteluvalvontavaliokunnan varapuheenjohtaja äiteili, kun poikansa joutui käräjille huumerikoksesta."

Sellainen ei ole kaksistakaan journalismia, että annetaan jonkin twiitin jäädä asianomaisen ainoaksi sanaksi asiastaan. Köyhää! Laiskaa! Asiallisesti tässä on nimittäin kolme kanttia eli huumeet, turvallisuuspolitiikka ja parlamentaarinen integriteetti; ne kaikki tulisi voida keskustella selviksi. 

Väitän, että keskimääräinen myrkky ei edes tiennyt pokan äidin olevan kansanedustaja ja vähät välittää hänen talonsisäisistä tehtävistään; ne eivät rikospoliisille kuulukaan, jos äitiä ei epäillä osallisuudesta eikä tämä ole etsintäkuulutettu. Ilmoittaa ei voi eikä saa; paljastavassa rikostutkinnassa on yleensä vaiettava kiinniottoon asti.

Olisko tiedustelu- tai turvallisuuspalveluiden tullut tietää asiasta ja ryhtyä toimiin Slunga-Poutsalon asemastaan poistamiseen? Ei välttämättä, jos kukaan ketjussa ei ole enempää kuin tavanomainen huumerikollinen; toisinaan ero sellaisten ja terroristien tai illegaalioperatiivien välillä on kyllä aika pieni. En tiedä, joten enpä väitäkään.

"Asiallisesti jutussa on kuitenkin kolme kanttia eli huumeet, turvallisuuspolitiikka JA parlamentaarinen integriteetti."

Olisikin jokseenkin ongelmallista, jos kaikensortin lerppahatut hyppisivät rikostutkinnoissa mitensattuu; on näet toimivan valtion kannalta erittäin olennaisen oikeusvaltioperiaatteen kannalta tärkeää, että rikosvastuu kohdentuu oikein. Sitä ei voida eikä saadakaan ottaa huomioon, että kuka on kenenkin pojan äiti.

Parlamentaarinen integriteetti taas vaatii, että valvottu ei koskaan pudota valvojaansa tai minkään ulkoparlamentaarisenkaan ei nähdä vaikuttavan Suomen suveriniteettiä kantavaan ylimpään päättäjään. Kyseenalaistan Riikka Slunga-Poutsalon oman reaktion; se on karkeasti riittämätön; piste. Jos ei hoida itse, kuka sitten hoitaa?

Minusta olisikin olennaisinta, että nyt käytäisiin avoin julkinen keskustelu kuinka tälläiset asiat tullaan vast’edes hoitamaan. Oikea tehtävänjako on kaikki kaikessa; mikäli olisi Eduskunnan erillinen poliisilaitos tai Helsingin poliisissa riittävä komennuskunta, ne hoitaisivat ympäristönsä turvallisuusselvitykset.

"Tulevaisuudessa tehtävänjako on kaikki kaikessa. Rikosvastuun tulee kohdentua oikein eikä valvottu voi pudottaa valvojaa."

Sitä minä tässä mediakritiikissäni juuri kritisoinkin; kaikki kunnia Marko-Oskari Lehtosen Iltalehden perinteisimmästä perinteiselle käräjätoimittamiselle, mutta tulisihan nyt sentään kyetä ajattelemaan vähän laajemmin. Asiaan liittyy merkittävä yleinen etu, joka vaatisi journalisteilta perinpohjaisuutta työssään.

Männävuosina nämä asiat ovat todellakin Slunga-Poutsalon pelkäämällä tavalla politisoituneet, koska talo itse ei ole alkuunkaan riittävästi säädellyt itseään. Se ei kuitenkaan sinänsä ole politiikan vika. Missä lienee syy, että kiusaannuttavistakaan kokemuksista ei oteta opiksi? Harjoiteta länsimaista normaaliparlamentarismia.

Loppujenlopuksi mediakritiikissäni onkin kyse journalismin viihteellisyydestä, henkilökeskeisyydestä ja feikkikansanomaisuudesta mikä mahdollistaa vääränsortin taidepastisseja toimitetussa sisällössä. Lopuksi; hyvää Tamminiemen pesänjakajien 40-vuotisjuhlaa ja osanottoni Aarno Laitisen poismenosta. Työ jatkuu!