Kirkonkylän nuorisotilan sulkeminen

(Kuva: Jari Kähkönen) No, sentään alaovessa on nyt jo tuo maalaus.

Vapaa-aikapäällikkö Sari Jormanaisen päätös Kontiolahden kirkonkylän nuorisotilan sulkemisesta ajalla 21.9. - 17.10.21 tuli eteeni Facebookin uutisvirrassa maanantai-iltapäivänä. Tämän syksyn tapahtumat huomioonottaen en voi vilpittömästi sanoa olevani sen paremmin pahoillani kuin yllättynytkään.

Jotain on epäilemättä pitänyt tehdä, mutta sitä minä tässä keskustelen, että kohdistuuko toimenpide oikein ja mitä sillä todellisuudessa tavoitellaan? Vähäinen huomio ei ole sekään, että saavatko ongelmia aiheuttaneiden vanhemmat ikinä tietää asiasta ja tekevätkö sittenkään sen mitä heiltä odotetaan.

Siinä on jotain yleisinhimillistä, että itsensä vahvemmaksi ylivaltaiseksi aikuiseksi kuvitteleva rupeaa kovistelemaan heikommaksi vailla valtaa olevaksi lapseksi kuvittelemaansa. Luulla kovistellun joko tietävän kuka pahan teki tai nyt ottavan siitä selvän päästäkseen ainakin kostamaan. Eikä tässä ole teistä mitään vikaa?

"Kohdistuuko toimenpide oikein ja mitä sillä tavoitellaan? Hoitavatko ongelmia aiheuttaneiden vanhemmat asian?"

Ilmeisesti ei, koska senverran tavallista yksilöimätön valittaminen ilkivallasta, mopoilijoiden liikennekäyttäytymisestä tai nuorison villityksistä on. Ja vielä tavallisempaa on pistää keskustelut siitä pelleilyksi vailla yritystäkään korjaamiseksi. Oikeaa ongelmaa ei kyetä näkemään, koska sen oireet joko vaietaan tai lyödään pois.

Ongelmaa, joka on seuraava. Kyseinen nuorisotila on auki jokseenkin milloin sattuu, sen sisustus on suurelta osin terveisiä 80-luvun kapakka mikä noissa neliöissä muinoin olikin, samassa osoitteessa on jopo- eli nykyinen erityisopetusluokka, ohjaajia on yksi ja moposuora tai moottorihalli puuttuu. No, sentään alaovessa on nyt tuo maalaus.

Minulla ei ole asiasta tietoa, mutta tohdin esittää arvauksen, että sulkemispäätöksen takana on jo melkoisen vakava tilanne. Ainakin nyt muodostuu tilinpäätös aiempien vuosien aliresurssoinnin, välinpitämättömyyden ja suoranaisen näkymättömäksi tekemisen seurauksista. Vieläkö jonkun olisi pitänyt terveytensäkin uhrata?

"Nuorisosta valittaminen on tavallista, mutta tilanne ei parane, koska keinoina ovat vain vaikeneminen tai lyöminen."

Mielellään ei. Mutta, kiitos aitokontiolahtisen mahdollisuutemme ovat vähäiset- ja ei kuulu tehtäviimme -ällittelyn; tilanne on nyt päässyt kärjistymään enemmän kuin pahasti. Jos nuorille ei ole mahdollisuuksia ja ohjausta, he rupeavat jossain vaiheessa hyppimään silmille tavalla mitä yleensä kutsutaan nuoriso-ongelmaksi.

Oikeista ongelmista vastaa harvojen vähemmistö, mutta mukanaan kulkee ymmärtämättömyyttään, tylsistyneisyyttään ja ryhmäpaineen vaikutuksesta moni sellainenkin kenen omat asiat olivat kunnossa. No, tarpeeksi kohtalollaan leikittyään päädytään valinnan paikalle, jossa voi epäonnistua tavalla millä pilaa lopun elämän.

Elämän, jossa kadun kasvatit eivät pärjää, kun viettävät aikansa kauppojen tuulikaapeissa tai julkisten rakennusten nurkissa notkuen. Sen jälkeen heistä yleensä tulee lastensuojelun tai rikosseuraamuslaitoksen asiakkaita, mutta mannekiiniydestä en mokomien sosiaalitapausten kohdalla puhuisi mitään.

"Ongelmista vastaa harvojen vähemmistö, mutta mukanaan kulkee moni sellainenkin kenen omat asiat olivat kunnossa."

En tunne kontiolahtisia nuoria niin hyvin, että olisin varma; onko tämä ikäluokka poikkeuksellinen vai liittyykö ajan ilmiö vuoden kiinni oloon, ja toisen puoliteholla elämiseen, koronan takia. Ihan todensanoen; ei se minua kiinnostakaan. Minua kiinnostaa, että meneekö kylän elämä kuinkakin sekaisin päätöksen johdosta.

Vaihtoehtoja on kaksi. Joko menee sekaisin tai sitten nuoret löytävät jostain aikuisten silmälläpidosta vapaan ja sääntöjä vailla olevan oman paikkansa, jossa pitävät elämäänsä. Kirjaimellisesti. Kuulemme siitä sitten, kun yksi rikkoo tarpeeksi ikkunoita ja toinen hukkuu ajettuaan humalapäissään traktorilla vesistöön. Esimerkiksi.

Minä? En ole tullut tänne opettamaan, kasvattamaan enkä järjestystä pitämään. Taatusti en tee joka ilta kolmea tuntia erityisnuorisotyötä palkatta, jos toiset vain katsovat pois, levittelevät käsiään tai vielä soittavat suutansakin. Olen sieraimiani myöden täynnä näitä takaperoisia tuppukyläläisiä sekä heidän kakaroitaan.