Antaa neuvoja vaikkei uskalla nimeään sanoa

Kypsähdin kirjoittamaan, koska näen säännöllisesti blogissani kaikensortin VPN:nien, proxyjen tai tiesminkä taa piiloutuvia kävijöitä, jotka tulevat etusivulle kääntymään pariksi sekunniksi. Muistin näet sillä hetkellä mitä oli menneessä elämässä toimittaa yhden vastaavasti änkyrän kohderyhmän lehteä.

Jos hommassa oli inhokkiviikonpäivä, se oli lauantai; aamulla sähköpostissa oli aina liuta pikkutunneilla ilmeisen päihtyneenä lähetettyjä niin kutsuttuja palautelomakkeita. Mutta toisaalta, olisivatko he sittenkin olleet yleisön valioita, koska erääthän suolsivat huomattavasti pahempaa myös arkena ja selvinpäin?

Jotain meni kyllä oikein, mutta se on tuskin heidän ansiotaan. Muistan näet käyneeni Pam-lehdessä, jonka toimittaja selosti minulle niiden yleisönosaston julkaisukriteereitä. Väitti kaiken lehden haukkumisen julkaistavan aina; oli nimi alla eli ei. Siispä; ajattelevatko suuret mielet usein samankaltaisesti vai mikä on oikea johtopäätös?

"Lauantaina sähköpostissa oli päissään lähetettyjä palautelomakkeita, mutta arkena ja selvinpäin suollettiin vielä pahempaa."

Itse en yksinkertaisesti jaksanut asennetta, että muka tiedetään kaikki vaan mitään ei kerrota, sekä uskaltaakseen tuonkaan luikauttaa piti vielä piillä feikkimeilin takana ison operaattorin yli miljoonan kuluttaja-asiakkaan seassa. Anteeksi kuinka; mikä luulit olevasi vaatimuksia esittämään? Virheethän olisivat olleet yksin minun vastuullani.

Mokomat menivät suorin sormin roskakoriin enkä luonnollisesti koskaan tuonut töräyttelijöille julki tuntoja, joista nyt kirjoitan. Pyytämäsi ja oman suorituksesi täytyy olla oikeassa suhteessa keskenään tai et saa mitään. Olisin luullut ihmisen oppivan tuon jo lapsuuskodissaan tai viimeistään lastentarhassa.

Sitten mieleen tulevat kirjeenvaihtotapaukset. Jos on toimittaja, joka veivaa kuusi päivää viikossa valtakunnallista erikoistunutta verkkojulkaisua; kuka luulee, että hänellä riittää aikaa tai kiinnostusta moiseen? Jos asia ei koske toimituksellisella puolella julkaistavaa; kirjoita yleisönosastoon, ole hyvä. Käytä vaikka nimimerkkiä.

"Kaikki muka tiedettiin vaan mitään ei kerrottu. Ja tämäkin piti vielä sanoa keksitystä sähköpostiosoitteesta."

Niinno, pohjimmiltaan ne taisivat vain yrittää johtaa harhaan, juoksuttaa tai ohjailla; mikä ei tietenkään onnistu, koska toimituksellinen päätösvalta pysyy aina vain omissa käsissä. Voi jopa olla ihan hyvä, että mokoma pitää viimeisen sanansa itsellään, koska tuollaiset keskusteluthan eivät koskaan pysy asiallisina tai johda mihinkään.

No, jossain vaiheessa kokeiltiin julkaista nimettömiä palautelomakkeita yleisönosastossa, mutta siitä luovuttiin, kun osoittautui ettei tuota porukkaa voi kesyttää eikä opettaa tavoille. Hukkaanheitettyä aikaa. No, jospa tuolle asiakaskunnalle edes löytyi jostain sopiva moderoimaton keskustelupalsta?

Jos tänään ollaan jo suorastaan vaikeuksissa ihmisten kanssa, jotka eivät yksinkertaisesti osaa tai halua lukea ohjeita; ilmiö ei suinkaan syntynyt vasta eilen. Kaikki mitä olisi tarvinnut tietää olisi ollut yleisönosaston johdannossa, mutta silti piti ihan puhelimella soittaa kysyäkseen. Ja sittenkään ei tehty mitä sanottiin.

"Ne yrittivät johtaa harhaan, juoksuttaa tai ohjailla; se ei tietenkään onnistunut, koska päätösvalta pysyi omissa käsissä."

Luetunymmärtämisessä oli kosolti vaikeuksia toimituksellisellakin puolella; aiemmin vitsinä pitämäni Wiion lait tulivat tuskallisen tutuiksi. Näin kävi sen estämättä, että moiseen sortuvan rehellisyydestä, tarkoituksesta ja ihmisyydestä syntyy kyllä aika alentava kuva. Päällä oli siis paha todellisuudenkieltäminen, mutta syynsä olivat omat.

Sekä, mikä pieleen luetaan; sitä tuskin ymmärrettävästi sanoiksikaan saatellaan. En tiedä. Olenhan joskus ollut itsekin liian kärkäs ja tullut sanoneeksi tyhmyyden, mutta joistain noista ”lukutaidottomuuksista” tuli yksinkertaisesti tunne, että kyllä tämä sauhuaa nyt jonkin ihan muun kuin jutun sisällön takia. Maailmankuvauhkanko?

Eräät olivat tietysti ylitse muiden tässäkin suhteessa. Jos olen ainoa kenellä on salasana ja pääsy editoriin; kuinka sanoja voi tosissaan väittää kirjoittavansa yleisönosastoon minusta huolimatta? Tuo on muuten aika huimaava valhe, joka kertoo jotain erittäin epäimartelevaa sanojansa terveydestä ja tasapainoisuudesta.

"Valehtelu kertoi erittäin epäimartelevaa sanojan terveydestä ja tasapainoisuudesta. Joutuiko maailmankuva uhatuksi?"

No, entäpä se, joka märisi kyllä minun koulutuksestani, vaikkei itse oikeasti tuntenut kuin pintapuolisesti sitä Julkisen Sanan Neuvostoa mistä samalla paasasi? Voi raukkaparkaa. Kyllä vuorotiesminkä firman miehen on tehnyt pahaa ja ollut kovat tuskat, mutta sitä se ei myönnä ikinä, että vika oli itsessään; aina pitää syyttää muita.

Journalistiliittokaan ei muuten arvioi kenenkään soveltuvuutta toimittajaksi, koska se on ammattiliitto; Suomi on vapaa maa, jossa työhön ottaa ja siitä erottaa työnantaja. No, seuraavahan se taas oli jo tietävinään minua itseäni paremmin oman sähköpostilaatikkoni sisällönkin. Parasta olivat silti syyttelyt sekä uhkailut.

Millaiset rivit; sellaiset pomot? Kohde-esimieheksi itseään väittävä ei osaa sen paremmin olla hiljaa kuin hoitaa oikaisuakaan tyylikkäästi; toimitusjohtaja taas selitteli haastattelun jälkeen jotain oikoluvusta, vaikkei mokoma ex-kappari varmasti ollut mikään Taideteollisen käynyt. Ehkä hän tarkoitti oikosulkua, omassa päässään?

"Journalistiliitto ei arvioi soveltuvuutta toimittajaksi, koska se on ammattiliitto. Työsuhteista päättää työnantaja."

Jossain vaiheessa yksinkertaisesti kyllästyin käyttämään aikaa ja rahaa hankkeeseen, jolle kaikki toivottivat pelkkää pahaa, mutta olisivat kyllä ottaneet tulokset ilmaiseksi ainakin haukkuakseen ne. Ihme kun kestin sitä niinkin monta vuotta, mutta selvisipä että mihin tuonkin sakin pälli, rahat ja tahto riittävät. No, eivätpä tosiaan paljoon.

Siispä, eiköhän vaivoinani nyt pyörivissä anonyymeissä ole turhankin suuri prosentti niin kutsuttuja nuoruudenystäviä. Haluaisivat tietää keikkani, kirjani, rahani, toimintani ja vaikka minkä, mutta aina sopivasti kulman takaa kytäten etten muka sitä itse huomaisi. Jos oltaisiin oikeasti kiinnostuneita kirjoittamisistani, olisi tilattu syöte.

Suuremmat pohdinnat mokomista tietokoneasiantuntijoista jätän suosiolla väliin, koska asian selvittämisestä ei makseta ja henkilökohtainen puolihuvittunut uteliaisuus yltää loppujenlopuksi aika lyhyeen. Jos en nytkään elä missään paratiisissa, mokoman entisyyden taakseenjättäminen oli minulle kaikkinensa pelkästään hyväksi.