Uhmaileva ja riitaahaastava kontiolahtisnuoriso

Aloin naputtaa näppistä, kun iltakävelyltä palatessani valitettavasti jälleen kerran luin Vanhusbookin puskaradioryhmästä auton vahingoittamisesta, johon reagoitiin kaikin muin tavoin vaan ei asianmukaisesti. Kyllä tässä on selvästi joku ilmiö, joka on ollut tulollaan ainakin tämän kesän; ehkä pidempäänkin.

Ensinnäkin nuoret tai mopoilijat Kontiolahdessa eivät ole selkeästi tunnistettava henkilöjoukko vaan rajaton ihmispaljous. Siksi kenelläkään ei voi olla sen puhevaltaa eikä kukaan voi liioin loukkaantua joukon puolestakaan; muun väittäminen on epärehellistä. Mitä tämän tahallisen riitelyn tai nurinpäinkäännön takana on?

Mikäli teini-ikäiset lapset ajattelisivat näin pitkälle; he voisivat kysyä itseltään, että jos ylivaltaisella aikuisella ei ole oikeutta harjoittaa pennalismia; kuinka haavoittumattomuuskuvitelmainen lapsikaan saisi tahallaan tai välinpitämättömyyttään haastaa riitaa? Silloinhan molemmat ovat yhtä väärässä.

"Nuorten tai mopoilijoiden puhevaltaa ei käytä kukaan eikä heidän puolestaan voi loukkaantua. Paitsi tahallaan kieroillessa."

Mikäli olisin enää vuosiin harkinnutkaan mokomiin puskaradioihin kirjoittamista; saattaisin hämmästyä hetkeksi, jos joku muka tietää poliisipartion toiminnankin vain sitä ulkoa katsellen. Tai arvailee mihin kenelläkin on varaa, mikä on kohtuullista ja kyseenalaistaa nuorison käyttäymistä ongelmallistaneen kertomuksen perusteitta.

Tuohan on ihan silkkaa uhmapäistä riidanhaastamista, jossa ei ole muuta tosiasiaa kuin että sanoja aukoi suutaan eikä muuta tarkoitusta kuin saman hämäräksi jääneet motiivit. Käsitän; tuossa iässä ne aina luulevat olevansa fiksumpia kuin muut, etteivät jää mistään kiinni, olevansa sääntöjen yläpuolella ja ettei ikinä mitään satu kuitenkaan.

Siksi yläasteen luokanvalvojammekin nauroi päin luokkalaisemme naamaa, kun tämä yritti tunnilla valitella liikunnanopettajan lyöneen nyrkillä; sanoi vielä tarjoavansa tälle kahvitkin. Teininä se kylmäsi ja nuorena aikuisena puistatti, mutta nyt keski-ikäisenä ymmärrän; piti ajatella yleisesti opetusta eikä tarkkaa sananmuotoa.

"Mikäli olisin enää vuosiin harkinnutkaan mokomiin puskaradioihin kirjoittamista; saattaisin hämmentyä näkemästäni."

Ettei ole ainoastaan oikeutta ruumiilliseen koskemattomuuteen ja perusopetukseen; on velvollinen tuomaan oikeat varusteet liikuntatunnille sekä olemaan soittamatta suutaan. En usko tarkoitetun kirjaimellisesti; elettiin 1990-luvun taitetta ja oikeus ruumiilliseen kuritukseen kouluissa oli jo tuolloin loppunut sata vuotta sitten.

Tämänpäivän teinillä on netti, älypuhelin, videot, sovellukset ja vaikka sun mikä. Se saattaa saada tietyt heistä kuvittelemaan, että voivat tehdä mitä tahansa; kääntää itse aloittamansa rähinän edukseen suhteettoman nopealla laajalla yleisöjulkisuudella; viskata sinne maksimaalisen yksipuolista, vääristeltyä tai tarkoitushakuista aineistoa.

Ikäänkuin hävyttömyyden sanominen olisi muka jotenkin eri asia, jos se tapahtuu virtuaalisesti; ehei, silloin seuraukset käyttäytymisestään vain tulevat eri muodossa kuin livenä. Lisäksi keskenkasvuinen ei näemmä vielä erota, että onko tuolloin saatu huomio myönteistä vai kielteistä. Siinäkin hänellä on kasvun paikka; ei aikuisella.

"Teineillä on monenlaista materiaalista. Se saattaa saada tietyt heistä kuvittelemaan voivansa tehdä mitä tahansa seurauksitta."

Erilaisten sosiaalisten roolien hallitseminen ja yhdistäminen teettää näemmä myös vaikeuksia. Voi kuvitella pääsevänsä pakoon, jäävänsä tunnistamatta, selittelevänsä tai vähättelevänsä tekonsa olemattomiin; niinhän ne elämääkokemattomat pennut ovat kautta aikain luulleet. Mutta väärässä olivat. Joka kerta. Aina.

Ei mennyt jakeluun, että on ihan ok olla hiljaa, jos edessä on asia mistä ei mitään tiedä eikä sitä ymmärrä. Sillä, jos jotain sanoo; puheen ja eleiden, sanojen ja tekojen sekä annetun ja saadun pitää olla tasapainossa. Muussa tapauksessa puhetta ei kuunnella, tulee väärinymmärretyksi tai puhuja vetää päälleen kielteisiä seurauksia.

Jotkut näistä ovat pentumaista hölmöyttä, josta kasvetaan pois; osa taas on huomattavan vakavia, osin myötäsyntyisiä ja osin opittuja käyttäytymismalleja, jotka viittaavat tulevan elämän hankaluuksiin. Esimerkiksi jatkuva rajojen rikkominen, ihmisten loukkaaminen, valehtelu elämäntapana tai eri todellisuuksien lokeroiminen.

"Jotkut ovat pentumaista hölmöyttä; toiset taas tulevan elämän vaikeuksiin viittaavia huomattavan vakavia asioita."

Kukahan mahtaisi nuoria kasvattaa elleivät aikuiset? Ainakaan nuoret eivät kasvata aikuisia; se on täysin varma. Hillitseminen ei ole mukavaa ja vastuuttaminen on hankala sekä taitoa vaativa homma, mutta sellaista se vain on oikeus-, hyvinvointi- ja sivistysvaltiossa, mikä Suomi yhä on. Kontiolahti muuten kuuluu Suomeen. Vieläkin.

Suomessa on perinteisesti ajateltu, että lapset ja nuoret eivät puhu aikuisten aikana; sikäli, kun heidän ylipäätään sallitaan tulla kanssaan samaan tilaan. Keskeisin vaatimus vertaiseksi tunnustamiseen on aikuinen käyttäytyminen; kyky harkita tekojaan ja ottaa niistä vastuu. Ei voi olla lapsi sekä aikuinen yhtä aikaa; se on häiriintyneisyyttä.

Ruotsalaiset osaavat sanoa tästäkin sillälailla jännästi kuin ta plats; ne tarkoittavat sillä kanssakäymistä täysiarvoisena ihmisenä kulloisessakin miljöössä. Se tarkoittaa, ettei suostu muuttumaan näkymättömäksi eikä vaikenemaan, mutta edellyttää myös vastaavien oikeuksien suomista kanssaihmisilleen.

"Keskeisin vaatimus vertaiseksi tunnustamiseen aikuisten kesken on kyky harkita tekojaan ja ottaa niistä vastuu."

Minä? Oli aika, kun suostuin kuuntelemaan nuorten juttuja ja puolustin heidän oikeuksiaan laadukkaisiin palveluihin. Tänä vuonna olen valitettavasti joutunut toteamaan, että harmi kun Siun Sote ei tarjonnut ilmaista ehkäisyä jo näiden pentujen vanhemmille aikanaan. Selvästi joillakuilla on vaikeuksia kantaa vastuu teoistaan.

Juuri nyt en halua nähdä ainuttakaan pentua silmissäni ja tunnen sisäisesti melkoista ärtymystä, kun kuulen kulkupeliensä moottorisahan kaltaisen äänen. Tuntojani en kuitenkaan osoita käytännössä kenellekään enkä alennu keskustelemaan niistä. Turha kerjätä huomiota; ei tipu. Jos minun edessäni aletaan esiintyä, soitan hätäkeskukseen.

Ovatko kirkonkylässä laiduntavan kontiolahtisnuorison sekalainen sakki siis metsäläisen jälkeenjääneisyyden ja kaupunkilaisen välinpitämättömyyden mahdollisimman epäsuotuisa yhdistelmä? Minä en rajattomasti rakasta, empatiani on äärellistä eikä inhimillinen identiteettinikään käsityksineen tai periaatteineenkaan takaa mitä tahansa.