Kontiolahden turvallisuustilanne

(Kuva: Jari Kähkönen) Liikkuva poliisi -vainaan jäämistöä meni epäilemättä Kilon poliisiinkin.

En tiedä, että onko tämä kuntavaalivuoden seuraus, häiriintynyt kotiseuturakkauden muoto vai peräti ”maailmankatsomuksellista toimintaa”, mutta otsikon hakusanoilla on tultu tähän blogiin viimeaikoina usein. On pyöritty kolmatta vuotta vanhassa heh-heh linja-autoasemaa koskeneessa postauksessa.

Selvä. Keskustellaan sitten turvallisuustilanteesta. Tuoreimmillaan siihen antaa aihetta entisellä Kontiorannan sotilasalueella vallitseva sekavuus mallia johtajuus kateissa. Mahdatteko noin ylipäätään tietää, että millainen paikka oli pimeän 1900-luvun korpigarnisoni? Ensimmäisenä silmäänpistää huono kehäsuoja.

Sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että alue oli aidattu mitenkuten; pahimmillaan löytyi pelkät puomit teiltä, avomaastosta punakeltamustat kieltotaulut ja metsästä sinivalkoiset maalirenkaat puiden ympäriltä. Kaikki toimi oletuksella, että runsain mitoin pitkin aluetta olemassaolleet valvovat silmät paljastaisivat asiattomat.

"Korpivaruskunta oli aidattu mitenkuten. Joskus pelkin puomein, kieltotauluin tai puunrungon sinivalkoisin maalirenkain."

No, menemättä syvemmälle asevelvollisuusarmeijan loputtoman runsaaseen tarinointiperinteeseen; totean, että moinen kehäsuojaus oli olemassaollessaankin tavattoman ohutta utopiaa. En tiedä; enkä ole havainnut, että vuonna 2013 lopetetun Pohjois-Karjalan prikaatin jälkeenkään alue olisi tullut kattavasti aidatuksi.

Jo tuolloin vuosia sitten olin sitä mieltä, että alue olisi pitänyt sulkea ja asettaa kattavaan yhden palveluntoimittajan hoitamaan vartiointiin. Näin ajattelin siksi, koska entisen sotilasalueen lukuisat valvovat silmät olivat nyt poissa eikä miljöön turvallisuuden parantamisen eteen oltu tehty käytännössä paljoakaan.

Huvittava ensimerkki vaikeuksista tuli, kun mopoteinit rallasivat huomionkipeää tyhmyyttään alueella olleen turvapaikanhakijoiden hätämajoituksen nurkissa. Ja tietenkään pakettiautomallin poliisiauto ei moisen ajokin perässä pitkään pysy, kun ollaan niinkin korpisessa maisemassa kuin Kontioranta jo minun mielestäni on.

"Huvittava ensimerkki vaikeuksista tuli, kun teinit rallasivat mopoillaan turvapaikanhakijoiden nurkissa."

Mutta turhaan sanoin. Ei kelvannut huomio ilmeisestä turvallisuuspalveluiden tarpeesta; eikä olisi saanut edes kysyä, että liekö Liikkuvan poliisin kuolinpesästä tullut Joensuun poliisiasemalle ainuttakaan moottoripyörää. Olinpa hölmö, kun antauduin keskusteluunkaan nyt jo legendaariseksi mainitulla Karjalaisen keskustelupalstalla.

Siellähän sitä oltiin; kärsittiin trollauksesta rasististen ekspatriaattien, eläkeläiskyttien, junttien, kylävalopäiden ja pitkästyneiden yli seitsenkymppisten keskellä. Mikäli vahingossa asiaa sivuttiin; se ei varmasti mihinkään johtanut. Päämäärä liene ollut silkka huvittelu ja FOMO-uteliaisuuteen perustuva nettikyttäys.

Kontiorannassa on sittemmin sattunut aina sillointällöin kaikenlaista pientä, mutta vasta tämänviikkoinen murtokeikka saa minut kirjoittamaan tämän tekstin. Perään alueen turvallisuusjärjestelyihin kokonaisvaltaisuutta, koska nähtävästi isännät itse eivät joko osaa, halua tai kykene hoitamaan asiaa kukin omalta kohdaltaan.

"Perään turvallisuusjärjestelyihin kokonaisvaltaisuutta, koska isännät eivät syystä tai toisesta hoida asiaa itse."

Lantsarit ovat nyt Kontiorantansa kanssa saman edessä kuin kaupungeissa oltiin jo vuosikymmeniä sitten; siellä kun tuli rakennettua isoja jalankulkukeskustoja, joihin syntyi epähuomiossa samalla liikaa autiutta ja näkösuojaa. Yhdet isännät hoitivat valvontansa kuntoon, toiset eivät; viimemainitut saivatkin sitten seuraavaksi riesat niskaansa.

Miten oikein saisin tämän selitetyksi? Kauppiaat saattoivat esimerkiksi joutua ottamaan yhteisen kiertävän vartijan turvafirmasta, koska vuokranantajana ollut kiinteistö heittäytyi täysin passiiviseksi. Myös pelkät viivakoodit mitään tarkastamatta vetänyt automies saattoi vaihtua huolellisempaan jalkamieheen. 

Niinikään; lukuisat lähtöjään yhden ison toimijan monoliitit saattoivat kyllä muuttua loppumattoman alihankkijaverkoston monitoimittajaympäristöiksi. Silti päämies piti yhä kulkuluvat, avaimet ja vartioinninkin omassa hallinnassaan; muutenhan ne olisivat myös käyneet rajattomiksi paikoiksi, joissa hallitsee röyhkein&äänekkäin.

"Jalankulkukeskustoihin syntyi liikaa autiutta ja näkösuojaa. Jonkun täytyi myös pitää monet alihankkijat hallinnassa."

Keskeisintä olisi ymmärtää, että turvallisuusjärjestelyt seuraavat aina tilannekuvaa. Voisi aivan yhtä hyvin olla, ettei ”normaalina työaikana” olisi kummoistakaan näkyvää vartiointia, mutta päivänlaskun jälkeen taas oltaisiin huomattavasti tarkempia. Niinikään; rakenteet ja tekniikka laitetaan samalla kuntoon, kun tekemään aletaan.

Turvallisuus on nimittäin ihannetilan lisäksi myös paras mahdollinen yhdistelmä erilaisia toimenpiteitä sekä ratkaisuja, joilla tuohon päämäärään pyritään. Nykyään tavataankin sanoa, että käytännössä tarkoitetaan toiminnan häiriötöntä jatkumista tai suojatun kohteen hallintaa. Erilaiset intressit tulee siis sovittaa toinen toisiinsa. 

Täkäläisilla on kuitenkin melkoisesti opittavaa turvallisuudesta! Jos asioita yritetään kohentaa, törmätään torjuntaan; yht’äkkiä omien polkujen kävely onkin tuhottoman rakasta. Tai, jos liitokiekko joutuisi radan naapurina olevan lentoaseman suljetulle turva-alueelle; tulisi sen hakijan saada ylittää ellei ihan särkeäkin aita halunsa mukaan.