Kurjistaisi, jos vain osaisi ja uskaltaisi

(Kuva: Jari Kähkönen) Ovi-still -kuva; otettu vuosia ennen oviliven
käsitteen keksimistä. Silloin tästä ovesta kuljettiin nyttemmin
entisen metsäteollisuuden työsopimusosapuolen tiloihin, joissa
se ei enää tänään toimi.

Metsäteollisuuden männäsyksyistä työehtosopimisesta lakkaamista yritetään nyt seurata avuttoman teknologian vedolla, josta ei oikein saa selvää, että mitä se on olevinaan. Siispä, jottei iso kuva unohdu; on käsitettävä teoksen olevan Hyvinvointivaltion jälkeinen politiikka ja luvun Työmarkkinoiden uusjako.

Jos tuntee luokkarajan ylittäjiä; heitä, jotka vaihtoivat työläisten puolelta työnantajan puolelle, on kuullut vitsin takanaseisomisesta versus kusitolpasta. Siispä; sopii riville naputtaa, että kuka on Minna Helteen takana tai kuka käyttää häntä puhuvana päänä ja mihin tarkoitukseen? Uutisoidussa kahtiajaossa ei ole päätä eikä häntää.

Mitä ihmettä, eikö pääoma olekaan yhtenä kapitalistina suurimman arvonlisäyksen puolella? Kyllä ovat maailmankirjat sekaisin, jos saman työnantajaliiton jäsenet kilpailevat keskenään; yhdet paikallisella ja toiset työehtosopimuksella työn hinnoista&ehdoista. No, suurin nerokkuus voi myös olla suurin hulluus.

"Metsäteollisuuden avausta seurasi avuton teknologian veto, jonka tuloksena syntyi kahtiajako ilman päätä tai häntää."

Ainoa tapa, miten järjestön kahtiajaossa on vähääkään älyä; on sensortin sokkopokerin peluu, jossa väitetty häviävä puoli häviää tahallaan, koska tämä kaikki on vain pitkälleviety keikaus siirtymäksi tes-politiikan jälkeiseen aikaan. Mikäs siinä; saahan sitä huonoa kauppaa tehdä, jos polttaa vain omia rahojaan.

Otsikko on kurjistaminen, johdanto hyvinvointivaltion jälkeinen aika ja kappale työmarkkinoiden uusjako; teknologiateollisuus näet näyttää tietävän mitä haluaa, muttei oikein osaa tai uskalla. Yritetään siis olla ovelia, jottei tultaisi nähdyksi sinä järjestelmänvastaisena hyökkääjänä mitä oikeasti kuitenkin ollaan.

Oveluuteen kuuluu myös peruuttamismahdollisuus, jos kaikki meneekin pieleen, kun kerran näin pienipiirteisesti piiperretään. Tälläiselle OWK:n Torpeedon sanoin ”rannalla viisaana veisaamiselle” ei voi kuin nauraa: miksi haastaa, jos ei tiedä pystyykö, kaatuuko saalis ja kykeneekö sen myöskin syömään?

"Kahtiajaossa on vähänkään älyä vain, jos hävitään tahallaan, että järjestelmänmuutos käy sujuvasti."

Teknologiateollisuuden peliliike on siis olennaisimmillaan kilpailutus. Ikäänkuin pääomavaltaisessa kiertotaloudessa ei alati laskelmoitasi joka asiassa, sekä surutta hylättäisi kaikkea kannattamatonta. Saa ihan itse valita, että alistuuko paikalliseen sanelumielivaltaan vai maksaako kalliisti tes-neuvottelujen leikkimisestä.

Taisteluhaastetta on syytäkin vältellä, koska historia kyllä muistaa, vaikka rouvat ja herrat unohtivat; millaista ensimmäisen tasavallan työmarkkinoilla oli. Saattoi olla mustat listat, suojeluskuntapakot, Pihkalan kaartit sekä yksipuolisesti kriminalisoiva työrauhalaki; tästä huolimatta tosipaikassa työt seisoivat ja väkivaltaakin tehtiin.

Maailman neljänneksi vanhin vitsi on: ei pidä luulla, että kaikki ovat samanlaisia kuin itse. Ilmeisesti teknologiateollisuudessa kuvitellaan tämän päivän työläisten olevan niin heikkoja, itsekeskeisiä ja tietämättömiä etteivät he käsittäisi mitään ennenkuin on liian myöhäistä. Mikäs siinä; ihmisiä kun ovat, on heissä varmasti sellaisiakin.

"Taisteluhaastetta on syytäkin vältellä, koska ennen toista maailmansotaa elo maamme työmarkkinoilla oli kovin rumaa."

Siispä; Teknologiateollisuuden tappionsietokyky voi venyä aikansa, mutta kaikissa tapauksissa sitä kestää vain siihen asti, että Teollisuusliiton taistelukyky loppuu ja työantajapuoli saa yksinmääräysoikeuden. Sitten työn hinta asetetaan vastaamaan muuttunutta markkinatilannetta sekä edut poistetaan; kurjistuminen on ilmoitusasia.

Sitä odotellessa katsotaan hyvin julmalla tavalla, että kauanko työntekijäpuolen vahvat suojelevat heikkojaan, koska niin kuuluukin toimia; sitä se solidaarisuus nimittäin oikeasti tarkoittaa. Suurena yllätyksenä tätä ei voi pitää; johan työnantajapuoli on ennenkin peluuttanut työläistä työläistä vastaan kaikin mahdollisin tavoin.

Miksi siis työläiset eivät vain kylmästi toteaisi, etteivät he tuhlaa aikaa juoksupoikiin vaan neuvottelevat yksinomaan päätösvaltaa käyttävien kanssa? Ja lisää, että mitään ei ole sovittu ennenkuin kaikki on sovittu. Jokatapauksessa; vahvuus on syytä löytää nopeasti uudestaan, koska kysymys on isoista asioista. Koko kansan kohtalosta.

"Teollisuusliiton taistelukyvyn koetuksessa katsotaan hyvin julmasti, että kauanko työläisillä pysyy solidaarisuus mielessä."

Keskeisin syy Suomen hyvinvointivaltion pelastumiseen 1990-luvun lamassa oli vahva ammattiyhdistysliike. Se pani niin aisoihin paikalliset sopijat kuin sosiaaliturvan romuttajatkin; ja oli myös yksi harvoista, joka auttoi yksityistämisen sekä sääntelynpurun onnettomia uhreja. Kurjistaminen on ollut kulussa sieltä asti.

Teknologiateollisuuden työehdot ovat siis osa kamppailua, jossa kaikki niin kutsutut tavalliset ihmiset eli keskiluokka, köyhällistö ja kurjallisto ovat keskinäisessä kohtalonyhteydessä. Määrääkö maamme tulevaisuuden ihmisyys, raha, hörhöt&huuhaa, nationalisti-populistit vai kahden viimemainitun todellinen päämies?

Metsäteollisuuden ja teknologiateollisuuden pelinavaukset osoittavat, että vaikka yleensä täällä lyödään vain jo valmiiksi maahanpoljettuja; myös vahvimpien kimppuun voidaan käydä, jos siitä on etua luokkaristiriidassa. Uskokaa huviksenne; rahvaalla ei ole rahalle itseisarvoa: se nähdään resurssina, joka käytetään ja sitten heitetään pois.