Naisten turvallisuus

(Kuva: Jari Kähkönen) Sininen hetki syrjäkujalla; vai Se Tavallinen Paikka, jossa kaikki
paha aina tapahtuu?

Luin lauantaina YLE:n netistä melkoisesti naisvihasta; seassaan oli myös fyysistä turvallisuutta käsittelevää tekstiä. Sentähden päässäni alkoi raksuttaa, ja mieleeni palautui eräitä huvittavia naisten turvallisuusmokia; FAILEJA, kuten nykyisellä verkkofingelskalla tavataan sanoa.

Ajallisesti vanhimman muiston hetkellä olin 18-vuotias myymäläetsivä Turun keskustassa pienessä elintarvikeliikkeessä myöhäiltana. En ihan tarkkaan muista, että mitä oli tapahtunut, jotta henkilökunnalla oli olevinaan syytä puhua minulle suoraan ja näin paljastaa peiteroolini.

No, ei tarvitse olla mikään Englannin turvallisuus- tai tiedustelupalvelun virkailijakurssin käynyt, jotta älyää moisesta seuraavan vaikeuksia. Itseäni ikääntyneempi, mutta yhä nuoreksi naiseksi luettava rohkaistui tästä puhumaan; sanoi jo ihmetelleensäkin, että mitä minä siellä oikein tein.

"Turvallisuus- tai tiedustelupalvelun virkailijakurssin käymättäkin älyää, että paljastumisesta seuraa vaikeuksia."

Olin totinen ja innokas nuorimies; suutuin, koska alkoholille tuoksahtava iltapalaa ostava ulkopuolinen puhutteli asiatta. Ärähdin niin, että nainen oikein pelästyi. Sisältö; sikäli, kun saatan muistaa, koski hänen ammatillista asemaansa tai paremmuuttaan. Sitä ei tainnut ollakaan; hän oli pelkkä seurankipeä höpsö.

Aikajärjestyksessä seuraava tapaus oli 21-vuotiaana univormussa omavartioinnissa; minulla oli jo kerran ollut aihetta ohjeistaa tätä yli kolmikymppistä naista polkupyörän oikeasta jättöpaikasta. Meillä oli ollut ihan kummallinen keskustelu ”isällisellä äänellä puhumisesta”; pyysinhän häntä pysähtymään sanoakseni asiani.

No, tällä kertaa oli tulossa arkipyhä; osataksemme avata sekä sulkea ulko-ovet oikeaan aikaan tarvitsimme yhden liikehuoneiston aukioloajat. Naisihminenhän oli menossa samaan paikkaan ja juuri samaan aikaan. Satuimme sivuuttamaan palvelutiskin yhtäaikaa, mutta minulla oli asiaa henkilökunnalle eikä hänelle. 

"Totisena ja innokkaana nuorena miehenä suutuin, koska alkoholille tuoksahtava iltapalan ostaja puhutteli asiatta."

Sain sen poikkeusaikataululapun, jota olin hakenutkin. Sitten yht'äkkiä naisihminen kääntyi; yritti näytellä vihaista ja tivasi ääneen ”seuraatko minua”. Näytin lappua sekä vastasin hyvin asiallisesti, että tulin hakemaan tämän; tämän jälkeen poistuin työpisteeseen normaalia kävelyvauhtia. Ei, en todellakaan seurannut ketään.

Seuraavan tapahtuessa olin muuttanut Helsinkiin; tein yöpainotteista jakotyöaikaa autopiirissä, olin vapaalla ja senvuotista ikääni en enää muista. No, olin juuri ostanut Valtion pukutehtaan myymälästä hienon vihreän Iitto-sadeviitan, jota päätin lähteä kokeilemaan yökävelylle, kun juuri sopivasti ulkona alkoi sadekuuro.

Tuntuma oli hieno; varustevalinta oli osunut nappiin. Tuon sulloisin mielelläni ison repun sivutaskuun esiinvedettäväksi, kun havupöpelikössä menisi märän puolelle. Sitten näin muuan kadun päässä, että naisihminen nousi auton kyydistä ja lähti kävelemään kohti. Vaihtanee tätä tietä kaupunginosaa; arvailin mielessäni.

"Hetken päästä naisihminen kääntyi päin; yritti näyttää vihaista naamaa ja tivasi seurasinko häntä. En. Tein työtäni."

No, oli siis tullut suostuttua ventovieraan tai epäluotettavan kyydittäväksi, joka piti eksyttää jäljiltä pimittämällä tosi kotiosoite. Sitten, kun tullaan näköetäisyydelle minusta; kavahdetaan ja aletaan jammailla jaloin kuin melkein tanssiaskeleita ottaisi. Yht’äkkiä minä siis pelotin niin paljon, että meinasi lähteä juosten karkuun.

Olenhan koulutettu valvontamies; luonnollisesti näyttelin, etten muka havainnut mitään edelläkuvattua enkä ottanut katsekontaktiakaan missään vaiheessa. Voi hyvä tavaton sentään. Ensin tämä suututti, koska suhtauduin miedosti sanottuna tuomitsevasti rikolliseen käyttäytymiseen; nyttemmin se enää naurattaa.

Sen jälkeen elin yhä yökyöpelin elämää, kun jaksamissyistä työyötä edeltävänä yönä kävelin sitä tavallista lenkkiäni pysähtyen nojailemaan sillankaiteeseen katsellen alla soljuvaa joeksikin mainittua uomaa; enemmän se kai oli oja. Siispä, sillan ylitti miehen ja naisen pari; riitelivät keskenään, mies oli alakynnessä vetoavana osapuolena.

"Olenhan koulutettu valvontamies; luonnollisesti näyttelin, etten muka havainnut mitään edelläkuvattua."

Naisen uteliaan vahingoniloisen ilkiömäisyyden aisti vaikkei edes katsonut päin. No, tässä vaiheessa taisin olla jo kolmenkympin korvilla ollut kokenut kenttämies, joka vilkaisi molempaa osallista ja poistui sitten rauhallisesti kävellen paikalta. Miksi olisin jotain tehnyt, koska mitä apua he olisivat muka tarvinneet?

Viimeinen tapaus sattui, kun lompsin rivakasti bussipysäkiltä kohti lähijunaseisaketta; olin hyvin varhain työmatkalla viikonlopun päivävuoroon valvomossa. Sama asetelma kuin äsken; tällä kertaa eteeni käveltiin ylämäkeen, pyrkien saamaan minut osalliseksi riitaansa. Kiersin ympäri ja jatkoin matkaa.

Huh-huh. Mitähän julkaisukelpoista keksisin sanoa tässä kuvatusta huonosta kyvystä ratkoa ongelmia, turvallisuustietoisuuden puutteesta ja suorastaan ajoittaisesta tahallisesta riidan hakemisesta/olemassaolevan riidan kärjistämisestä? Taidanpa sanoa nettifingelskalla, että mä vaan jätän tän tähän.