Aika herätä tähän päivään, suomalaiset

Yle kertoo nettisivuillaan ja A-studiossa uzbekkimaalareiden ja -rappareiden joukkokarkotuksesta väärennettyjen papereiden vuoksi. Ilta-Sanomat uutisoi Ylen uutisoineen, mutta tekee sen hieman enemmän värittäen ja skandalistisesti. Kuulkaas suomalaiset, on aika herätä tähän päivään; muuten ei hyvää seuraa.

Suomalaisten on yksinkertaisesti pakko oppia, että jotkut ihmiset eivät ole kuin heidän tarkoituksella runoiltu mytologinen ihanneminänsä: totuudenrakas, oikeudentuntoinen, valhetta vihaava ja rangaistusta kavahtava. Sitä eivät olleet kaikki suomalaisetkaan edes silloin joskus, saati nyt; nauru sekä pieru ajatuksellekin.

Kaikki ihmiset eivät puhu totta ja tosissaan, vaikka ovatkin naama pokkana. Kaikki paperille pantu ei ole totta tai tosissaan tehty. Sinänsä häkellyttävää, että tämänkin joutuu erikseen tiedostoon kirjoittamaan ja blogissa julkaisemaan, mutta pakko kai se on. Näissä perusmyyteissä sekä ihanneminässä roikutaan kiinni ihan liian tiiviisti.

Käsitteiden piti alunperin olla tuki, ohje sekä vahvistus; silloin näet olimme vielä nuori kansa, jota miehittäjä hallitsi. Kuinka ihmeessä olisi voitu kelvata kansakunnaksi kansakuntien joukkoon, jos ei ole mitään käsitystä siitä mistä ollaan tultu ja mitä ollaan nyt? Siksi Sakari Topelius kirjoitti esimerkiksi Koivun ja tähden.

Ajatus, että hengenperintö kantaa näin mahdottoman pitkälle miehen itsensä kuoleman jälkeen, olisi varmasti imarrellut häntä. Mutta rohkenen epäillä surun tulevan puseroon, jos koko totuus Suomen nykytilasta eteen avautuisi. Vouhotus, syrjintä, pakkose- ja -tuo; hienon ajatuksen narkomanian kaltainen väärinkäyttö, siis.

Voin kertoa, että kieleni päällä on joskus ollut kysymys ”tuliko sinusta 'juristi' vain, koska Leningradin Suomen aseman trokarilta oli lekurinpaperit loppu”. Niin huonosti on nimittäin varatuomarismies edessäni osannut käyttäytyä, että oppineisuudesta ei ollut tietoakaan ja sivistystä ei kehtaa edes mainita.

Ihmiset voivat valehdella, tarkoittaa mitä tarkoittavat ja viisveisata kiinnijäämisriskistä tai rangaistuksenuhasta. Moisen itsestäänselvyyden ei pitäisi tulla yllätyksenä yhdellekään oikeustoimikelpoiselle aikuiselle, joka asuu itsenäisesti sekä käyttää itse hallitsemiaan rahoja. Ei ole ollut pakko olla turvallisuus- tai kynämies.

Jopa maailmankuulu kaksi syrjintäaiheista esseetä kirjoittanut Claude Levi-Strauss sanoi, että epäluuloisuus ei ole rasismia; vasta tahallaan halventamistarkoituksessa tehty teko on sitä. Ajatus johtui mieleeni Uschanov-Vartiaisen keskustelukirjasta, jossa viimemainittu kirjoitti niteen loppupäässä poliittisen kielenkäytön kovuudesta.

Että kuinka kaikki selittävät tarkoittavansa kaikkea hyvää kaikille, mutta ovat silti loputtoman epäluuloisia; seisooko vastapuoli sanansa takana. Ja nämä parlamentaarikot on paikalleen äänestänyt kansa, joka yhä uskoo käsittämättömällä varmuudella omaan erityislaatuisuuteensa esim. hyvyyteensä.

Minä väitän, että eivät ne muuten vouhottaisi kovasti rumin sanoin maassamme myös asuvista ihmisistä; heistä, jotka eivät näytä, puhu, syö, rakasta tai elä kuten kantaväestön enemmistö. Eivät, jos heiltä puuttuisi kansallinen identiteetti eli karkeasti yleistetty ja puoliksi sepitetty kuva omasta itsestään.

Sitäkin minä kummastelen, että kuinka lähtökohtana olleen uutisjutun mainitsemat vierastyöläiset ovat voineet olla töissä hetkeäkään, jos he ovat olleet ammattitaidottomia. Voiko olla totta, että heidät ilmiannettiin vain, koska duunari vaati liian röyhkeästi kaverin perusteettoman lupahakemuksen puoltamista?

Tuota emme saa tietää, koska Yleisradion uutistoiminta oli niin tolkuttoman viranomais- ja järjestelmäkeskeistä sekä Ilta-Sanomat juuri niin skandalistinen kuin odottaa sopi. Niin, millainen kansa, sellaiset journalistit sillä on. Ala-asteen äikänkirjasta on luettu satu Koivusta ja tähdestä; sitä niillä on pää täynnä.

Uskotaan kun sanotaan, että asiat ovat hallinnassa, viranomaiset luotettavia ja liuta muita vastaavia mitkä ovat liian monet tässä lueteltaviksi. En sano asioiden karanneen hallinnasta enkä viranomaisia epäluotettaviksi; sanon, ettei pidä olla herkkäuskoinen eikä antaa hyväksikäyttää itseään.

Jonkun verran pitää osata epäillä; jo oman puolensa pitämis- sekä turvallisuussyistä. Koivu ja tähti oli 126 vuotta sitten; silloinkin se oli pikkulapsille kirjoitettu satu, ei totuudenmukainen kuvaus suomalaisesta kansanluonteesta. Eivätkä koko maailman kaikki ihmiset ainakaan ole sellaisia. Ja tämän tajuamisessa ei ole mitään pahaa.

Ehkäpä sitten alalla kuin alalla nykyään vallitseva ilmaiseksi ja ikuisella vierihoidolla myymisen periaate syrjäytyisi. Että vast'edes kaupat tehtäisiin hieman tarkemmin sekä realistisemmin perustein.