Mitä tapahtuisi tosipaikassa?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kuvausrekvisiittapatukan
rannelenkki on paracordista, joten tempaisu tällä
voisi kirveltää lyöjääkin. Ellei ole käsineet käsissä.

Vartiointi on jo kauan sitten muuttunut turvallisuuspalveluksi, joka tarkoittaa pääosin mielihyvän tuottamista sitä ostaneelle. Sitäkin mietin taannoin, kun ajoin kaupunkiin; ostoskeitaaseen, jossa vartija päivysti eli jutteli myyjien kanssa. Mitä tapahtuisikaan, jos suorite muuttuu totiseksi keskellä kirkasta päivää arkena kuten Espoossa kävi?

Pyrin olemaan katsomatta ja kommentoimatta, koska kielen malttaminen tekee tiukkaa. Nii-in, onko vyössä yhtä ainutta voimankäyttövälinettä ja onko päällä kevytkään suojavarustus? Miten liene viesti- sekä hälytysvälineiden laita, sekä tärkeintä kaikesta; reagoidaanko hätäsanomaan oikein ja oikea-aikaisesti?

On loppujenlopuksi aika huonossa asemassa, jos päällä on vain yhdet yhteiskäyttökäsiraudat ja -kaasu eikä muuta. Miten lienee käsirautojen avaimen laita sekä kulkeeko hammaskisko? Niinikään; taitaa olla arvoitus, että monastiko ja ties mihin sitä sumutinta oli käytetty. Hyvä on, jos edes viimeistä käyttöpäivää riitti.

Näinkin heikoin välineinen saattaisi pärjätä auttavasti, jos ei joudu samaan aikaan tukikädellä soittamaan yleisen puhelinverkon ylitse äänipuhelua hätäkeskukseen. Tai omaan hälytyskeskukseen, jolloin hätäsanoma yleensä samanaikaisesti viipyy ja vääristyy. Hyvässä tapauksessa. Keskeisintähän on lopettaa oikeudeton hyökkäys.

Yksityisen turvafirman vartija ei saa edes kokonaista Fazerin patukkaboksia, koska hän ei ole sen hinnan arvoinen kenellekään paitsi mahdollisille lähiomaisilleen. Oikeasti yksikin kenttäkelpoinen teleskooppipatukka riittäisi; ei niitä kymmentä kulu kenelläkään vakavastiotettavalla ammattilaisella. Vaaditaan tahtoa, taitoa ja voimaa.

Onko kyse oikeasti edes henkilöstön ja varustuksen vähyydestä; halutaanko ennemminkin tekosyy olla tekemättä mitään? Se on rumasti sanottu kysymysmerkin kerakin, mutta puoltaa paikkansa niin kauan, kun toimimattomuus ei ole oikeasti perusteltua. Usemmiten on tapana vedota olemattomiin valtuuksiin eli lakitekosyyhyn.

Niin, onhan sitä varmaan usei(mmi)ssa vartiokopeissa patukka vaikka kaikki eivät tiedä missä; joskus jopa käsiraudat, mutta käyttökunto saattaa vaihdella. Paitsi ”siisteissä paikoissa” tai ”hameosaston kohteissa”, joista on jo ennakkoon päätetty, että koskaan ei tule mitään tapahtumaan. Ja sitten tapahtui kuitenkin!

Kovakin uhka on tietysti olemassa, mutta siitä ei ole nyt Espoon Algolin tapauksen valossa syytä kirjoittaa vielä mitään. Ensin on otettava takaisin oikea ammattirooli; on uudelleenmääritettävä se, että mitä paikanpäällä ollaan tekemässä noin niinkuin ylipäätään. Sitten perusasiat kuntoon asenteesta valmiuksien kautta toimintaan.

Mitähäh!? Eihän Espoossa ollut yhtä ainuttakaan vartijaa paikalla suorittamassa tai säheltämässäkään. Niinpä. Vuosikymmenten siviilien ja rahamiesten mielistelyn hinta on marginalisoituminen; ne eivät välttämättä enää kutsu vartijaa lainkaan, jos on turvallisuutta tarvis! Muuhun jonninjoutavaan kyllä, että itse näyttäisivät jotain tekeviltä.