Ylhäältäpäin johtamisesta, luokkayhteiskunnasta ja Vaara-kirjastojen turvallisuustyön puutteista niin yleensä kuin erityisestikin

(Kuva: Jari Kähkönen) No, kuva on sentään otettu
jossain Vaara-kirjastojen toimitiloissa.

Tämä ei ollut yllätys – huomasin sen jo viikkoja sitten printti-Outokummun Seudun Vaara-kirjastojen palstalla; sanoivat omatoimikäytön olevan sallittu vain sopimuksen tehneille, joiden ei tule päästää tiloihin muita. Sitten Karjalaisen maksaville lukijoille yritettiin myydä Kari Kauppisen toisinto tiedotteesta.

Koska – uskoo kuka haluaa – minä en – eivät ne kirjastossa ole hänelle mitään tosisyväkurkkujuttua antaneet – kyllä tuo sitaatiton epäsuora pidemmän tarinan yhteenkuronta on lähetetty toimitukseen valmiina. Miksi muuten ei kysytty, että paljonko häiriköintiä on palveluaika vs. omatoimiaika ja sylkivätkö ne päin.

Päihteiden suhteen juttu on toimivinaan keskustelunherättäjänä, joka jättää kiehtovasti auki että tupakoidaanko tiloissa sisällä vai ei, sekä onko niissä täydellinen syömis- ja juomiskielto jota vastaan on rikottu. Tuotos oli etusivulla ja aihe on myös luonnollisesti nostettu – aika tietämättömän avuttoman – pääkirjoituksen aiheeksi.

"Miksi muuten ei kysytty, että paljonko häiriköintiä on palveluaika vs. omatoimiaika ja sylkivätkö ne päin."

Suoraansanottuna Vaara-kirjastojen turvallisuustyö ei ole kaksistakaan; valitettavasti se näkyy tässäkin häiriköintipiikissä. Vastaava voi periaatteessa pamahtaa päälle – ja on pamahtanutkin – missä sekä milloin tahansa, koska niin laaja toimipisteverkosto vain on. Reaktio? ”Keskustelu” ja ”vetoaminen yhteisöön”.

Kun totuus on, ettei mitään yhteisöä ole oikeasti enää vuosikymmeniin ollut olemassakaan – se on historiaa kuin kyläkauppa Lieksan Viekissä, jonka lopusta luin saman viikon Lieksan Lehdestä. Siispä; pelättävissä on kaavamainen reaktio, jossa ensin estetään omatoimikäyttö määräajaksi ja sitten aukioloaikaa supistetaan.

Pitäisi olla valvomo, joka on miehitetty vähintään nykyiset asiakastunnit, kattava kameravalvonta joka toimipisteessä, puhelinnumero mihin tuolloin vastataan sekä myös pikapuhelimet ynnä hälytyspainikkeet. Vartija tulisi paikalle ainakin jos on tarvetta; päivystyspaikallaoloa tai kierroksia voisi niitäkin periaatteessa olla.

"Vaara-kirjastojen turvallisuustyö ei ole kaksistakaan. Vastaava häiriöpiikki voisi tulla missä vain ja milloin tahansa."

On myös tosiasia, että yleensäottaen tuo omatoimiaika ei nykymuodossaan toimi. Jos siellä on etuajassa, joutuu tasalta ulos leimaamaan itsensä sisään ainoalla kortinlukijalla, joka on ulko-ovessa. Myös tieto-, kopio- ja muiden koneiden pitäisi toimia vain kirjastokortilla sekä pin-koodilla kuin ei voi myös olla verkkokirjaston salasana.

Koodin näppäily? Pitääkö siis OS:n jutusta päätellä, että – toisin kuin muualla –Outokummussa omatoimiajan käyttö ei edes vaadi kirjastokortin luetuttamista? Niin; missään kirjastossa ulko- ja tuulikaapin ovet eivät liioin muodosta sulkutilaa eli sisään pääsisivät vain oikeutettu sekä hänen tietoisesti sisään päästämänsä.

Vaara-kirjastot eivät sitäpaitsi edes todennäköisesti tarvitsisi massiivista tai kallista turvallisuuskoneistoa. Riittäisi, että mokomassakin Outokumpu-nimisessä ylikasvaneessa kirkonkylässä olisi tossupiiri, jolle kirjasto olisi vain yksi kohde muiden joukossa. Riittäisi, jos se ainoakin piiri pyörisi palvelulaitosten aukioloaikoina.

"Massiivista turvallisuuskoneistoa ei tarvittaisi, jos tuossa ylikasvaneessa kirkonkylässä olisi yksikin tossupiiri."

Mutta; kun eiväthän karjalaisrassukat saa mitään aikaiseksi, tuskin edes myöntävät asuvansa nukkumalähiössä eli kuihtuen kuolevassa tuppukylässä, josta eivät välitä tippaakaan. He eivät tiedä missä kakaransa juoksevat tai mitä siellä tekevät; suuttuvat vielä, jos joku sen kertoo. Juoruileva tyhjänkälkätys on tästä huolimatta loputon.

Toisaalta – täytyy myöntää, että nyt lukemani on tähän asti pahinta lajissaan. Änkeäminen, peesissä kulkeminen ja kuokkiminen on jo vanha vitsi, mutta mitä – oletettavasti tupakkatuotteita koskeva – keskustelu päihteistä on tarkoittavinaan? Sekä eikai kirjaston henkilökuntaa ole syljetty, mutta eivät vain kehtaa sitä sanoa?

Juttu on nimittäin näin; jo tupakointi- tai tupakkatuotteiden käyttökiellon rikkominen on rikos, ja sisätilojen tuhoaminen niillä taas on vahingontekoa niinkuin on samojen likaaminen sylkemälläkin. Päin sylkeminen on kunnianloukkausta, mutta tuomio siitä ei kyllä tule helpolla. Pahoinpitelyn puolelle mennään, jos sylkijällä on tarttuva tauti.

"Mitä keskustelu alaikäisten päihteidenkäytöstä on tarkoittavinaan? Eikai kenenkään päälle ole syljetty?"

Siispä; pidähän varasi. Jo näet tupakkalaista ilmenee, että väärässä paikassa tupakointi tai tupakkatuotteen käyttö tulee ensisijassa keskeyttää poistamalla asianomainen paikalta. Sylkemisenkin kanssa epäilen rikosilmoituksen jäävän partiolta kirjaamatta tai tutkinnan loppuvan jo alkuunsa vielä tämän päivän Itä-Suomessa.

Päinsylkeminen on tästä huolimatta ällöttävyyden huippu. Siinä sitä ammattimaisuus katsotaan; osaatko raudoittaa, pystytkö perustelemaan sen, tiedätkö kuinka viedään tai mitä teet jos havaitset uhkan. Prosessiin päästämistä en suosittele; se on miltei yhtä huono vaihtoehto kuin sylkijän hakkaaminenkin – juuri siksi, koska.

Tippaakaan en silti hekumoi, kun seuraavan kirjoitan. Pentu pannaan tonttiin; kiinnitarttuessa annetaan tarkoituksella kämmenen lävähtää kuuluvasti vaatteeseen, kaato jätetään samasta syystä osin saattamatta, hupparin tai collegen helma vedetään pään yli, raudoitetaan ja työnnetään lukkojentaa pimeään komeroon odottamaan.

"Tippaakaan en silti hekumoi, kun nyt kirjoitan sylkemään alkaneen pennun käsittelemisestä."

Kaverit poistetaan kovalla käskytyksellä tai rivakasti työntäen-taluttaen. Kakaran itsensä ilmatiet, hengitys ja turvassa oleminen tarkistetaan, jonka jälkeen paikalle kutsutaan poliisi. Jos sylki lattialle, kun kirjaston henkilökunta kielsi häiriköimästä; tehdään rikosilmoitus lievästä vahingonteosta tai vaaditaan sakkoja järjestysrikkomuksesta.

Jos on omatoimiaika eikä omatoimioikeuksia ole; rikosilmoitus tehdään julkisrauhan rikkomisesta ja lievästä vahingonteosta. Lastensuojeluilmoitus tehdään, tietenkin. On syytä huomauttaa, että vartijalla on oikeus käyttää tehtävää suorittaessaan niin voimakeinoja kuin voimankäyttövälineitäkin sekä hänen vastustamisensa on rikos.

Toivottavasti silti ainoatakaan ihmistä ei oltu syljetty päin; voi näet olla turhan kova kokemus tajuta, jottei siitä – vailla tarttuvaa tautia – seuraakaan mitään. Puuttuminen tosiaan sujuu jämäkästi ja räväkästi, jos oli onni saada paikalle ammattitaitoinen sekä motivoinut vartija, mutta sitten alkaakin prosessi, jossa taas voi käydä kuinka tahansa.

"Vaikka puuttuminen ehkä sujuikin jämäkästi ja räväkästi, sitten alkaa prosessi, jossa voi käydä kuinka tahansa."

Suomi ei näet yksinkertaisesti ole maailmanluokan oikeusvaltio, jossa kaikilla olisi hallitsijan takaama rauha eli kattava suoja koskemattomuutensa oikeudetonta loukkaamista vastaan. Myös julkisyhteisöjen työntekijöiden rikosoikeudellinen suoja on viimevuosina pikemminkin huonontunut kuin parantunut tai edes pysynyt samana.

Vai ajattelemmeko kuin Hegel roomalaisesta oikeudesta, että tempoilevassa mielivallassakin on edes sattumanvarainen oikein menemisen mahdollisuus? Jospa syljetty naisoletettu kirjastolaisparka herättää miesoletetun konstaapelin oikeudentunnoksi naamioidun sovinismin, joten tämä alentuu ihan tekemään työnsä.

Kirjasi rikosilmoituksen lievästä pahoinpitelystä ja kunnianloukkauksesta, jolloin epäilty vedetään lihamyllyn läpi, koska ”eihän nyt toinen oikeusjärjestelmän toimija voi katsoa toisin kuin yksi”. Älä riemuitse. Tajua millaisilla piilevillä hämärämekanismeillä nyt pelattiin; aivan yhtä hyvin käteen voi myös saada tyhjän.

"Tyydymmekö ajatukseen, että mielivaltaisessakin prosessissa on mahdollisuus osua vahingossa oikeaan?"

Vai onko ehkä tyhjäkin jo liikaa? Aivan yhtä hyvin pari kappaletta sitten kuvaamani fiktionaalisen painikehälytyksen mahdollinen hoitaminen yhden vartijan kokoonpanolla voi nostattaa ennenkuulumattoman älämölön. Seurauksenaan firmalta meni toimeksianto, tekijältä työ ja vielä tuli oikeudesta rangaistus+maksettavaakin.

Sellaista ylhäältäpäin johdetussa epäoikeudenmukaisessa luokkayhteiskunnassa on. Kovimmin kontrolloitu voi kostonhimossaan eli omanvoitonpyynnissään luulla saaneensa oikeutta; takertuihan hän siihen ainoaan, johon ulottui. Oikeasti se oli puoliksi sattumaa ja puoliksi välinpitämättömyyttä.

Ongelmaa ei olisi tarvinnut olla eikä siihen ollut välttämätöntä puuttuakaan noin, mutta tuollaisessa yhteiskunnassa yhdet saavat vaan toiset eivät saa – kolmatta autetaan eli neljäs jäi oman onnensa nojaan. Ei pitäisi yllättyä, kun vaikea&ikävä teetetään aina Jollain Muulla, joka voidaan myös tietenkin tosipaikan tullen hylätä.