Älä vingu, kerjää sääliä, hölise tai yritä juoksuttaa toista puolestasi

Ongelmanratkaisu on pohjimmiltaan yksinkertaista: korjaa, korvaa, kierrä tai sopeudu. Paitsi, että kaiken viimeksihän ihminen asioita hoitaa; hän haluaa tarinoida, tulla nähdyksi, saada huomiota ja kohdata toisia. On yhtä helppo olla näkemättä ihmistä ongelmansa takaa kuin ongelmaakin ihmisen takaa.

Pohjimmiltaan ihminen ei siis ole sen paremmin hyvä kuin pahakaan vaan jotain siltä väliltä; samasta syystä on vaikea suoralta kädeltä vastata otetaanko autoritaarisuus vai mutualismi vapaiden ihmisten välillä. Jos siis en Kropotkinista muuta oppinut, se oli että yhteisöllisyys on tunne ja vielä kauniisti sanottuna häilyväkin sellainen.

Niinpäniin. Mutualismi kääntyy helposti mutuiluksi, ja kollektiivinen päätöksenteko muutaman harvan pomottamiseksi, vaikka kaikilla oli olevinaan yksi ääni. Päätyy kysymään, että eivätkö nuo tiedä mitä tieto on, tyhmentävätkö he itse itseään vastuunpakoilumielessä vai ovatko oikeustoimikelvottomia mille vaikuttavatkin?

"On yhtä helppo olla näkemättä ihmistä ongelmansa takaa kuin ongelmaakin ihmisen takaa."

Ei salaliittoteorioissa ole mitään uutta tai ihmeellistä; sellaisia ihmiset selittelivät toisilleen jo iänkaiken ennen kuin heillä oli mahdollisuus levitellä horinoitaan omaa läheisyyttään pidemmälle. Samat sanat disinformaatiosta, maalittamisesta ja vainoamisestakin; ne olivat ”hyvä” kun sitä teki itse, sitten paha jos joku toinen.

Poliitikon peruskysymys on, että haluaako äänestäjä kuulla mikä kantasi on asiaan, olevansa ”hyvä tyyppi, meikäläisiä” vai tulla viihdytetyksi. Nimittäin; ilman ihmisiä ei voi tulla valituksi tehtäväänsä, mutta sinne päästyään olisi parempi, jottei ole täysi tuuliviiri eli nenästään talutettava vailla omia mielipiteitä.

Orwellin oppeja noudattavat useat; he tekevät – ainakin omasta mielestään – sujuvia käännöksiä, mutta ovat useimmiten niin kykenemättömiä kuin haluttomiakin perustelemaan tekojaan. Ei ole häpeä muuttaa kantaansa, kun maailma muuttuu; tai tulkita sitä uudelleen, jos tietää nyt jotain mitä ei tiennyt aiemmin.

"Ilman ihmisiä ei voi tulla valituksi, mutta olisi parempi, jottei ole täysi tuuliviiri vailla omia mielipiteitä."

Niin. Kuinka siis olla samanaikaisesti olematta yksioikoinen, mutta kuitenkin vailla selkärankaa? Moista tuskin kansanhenkilö miettiikään, kun valittelee neljättä päiväänsä vailla internettiä, vaikka on muka yrityksensä hoidettavana ja laskujakin maksettavana. Tai on ihmettelevinään miksi kanssaihmistä ei ole näkynyt viikkoon.

Mitä tulee internettiin, kehyskertomus ei mahdollista päätelmää syystä; vika voisi sinänsä olla missä tahansa lukemattoman monesta paikasta. Niinikään; minkätähden vaivautua pitämään lukua kanssaihmisensä liikkeistä tai liikkumattomuudesta, jos ei tee millekään mitään. Odottaa, että joku toinen tulisi sekä tekisi. Varsinaista yhteisöllisyyttä.

Olen intellektuelli, mutta tekeekö oma mitääntekemättömänä valittelun pilkkani minusta yhtään paremman kuin huomionkipeyksissään tai väitetyn liian vakavuuden tähden typerää kompaa suoltamaan alkaneen kansanhenkilön? Tiedäpä häntä. Luullakseni tässä on kuitenkin kyse juuri siitä ongelmanratkaisusta.

"Onko intellektuellin mitääntekemättömyyden pilkka parempaa kuin kansanhenkilön typerä kompailu?"

Tottatosiaan. Ihmiset puhuvat, ja jos he eivät puhu; aiheutetaan yhteentörmäystilanne ihan muuten vaan. Sillä pääsisi pitkälle, jos katsoisi vähän ympärilleen, sekä miettisi onko jokin mahdollista tai todennäköistä. Mikäli kammoaa kohtaamisia, tulisi varmastikin välttää änkeämästä paikkoihin missä juuri niitä tapahtuu.

Mutta ehei; nokkaansa pidemmälle eli omaksi välittömäksi eduksi luulemaansa pidemmälle ajattelu ei ole ihmisen tosi luonto. Siksi yhdet ovat liian ennakkoluuloisia uskaltaakseen koskaan edes alkaa, ja toiset toistavat samaa hedelmätöntä tai omia pyrkimyksiään sabotoivaa käyttäytymistä, mutta odottavat toisenlaista lopputulosta.

Tämän kirjoittamalla en väitä itseäni kaikentietäväksi enkä -taitavaksikaan. En todennäköisesti ole menestyjä tai edes kovin onnistunut ihminen; siitä huolimatta, että joidenkuiden kieroilevien ongelmapersoonien on tarve väittää niin. Minä itse ja ajatteluni ovat kaksi eri asiaa; sitä kutsutaan ihmiskäsitykseksi, torspot.

"Tätä kirjoittamalla en väitä itseäni kaikentietäväksi enkä -taitavaksikaan, toisin kuin kieroilijat esittäisivät."

Voin osoittaa sympatiaa tai empatiaa kanssaihmiselle, mutten silti useimmiten tee vuoksensa yhtään mitään. Minulta on turha yrittää pummata jotain enkä suosittele huomionikaan kerjäämistä. Vallanhimo väljähtyy, viisautensa väläyttämisen halu viilenee eikä yksinkertaisesti enää vain jaksa.

Maailma on täysi vääryyttä ja välinpitämättömyyttä, mutta minun itse itseni rikki repimiselläni vuoksensa olisi tuskin juuri sitä kummempaa vaikutusta. Pahinta ei sittenkään olisi jäännösvääryys sekä -välinpitämättömyys; sitä olisi ympäröivän maailman luulo, että nähty olisi muka jokin heidän huvikseen pidetty show.

Näin se vain on; yhtä usein kuin väitetyn periaatteenkin takana on todellisuudessa pärstäkerroin, omaneduntavoittelu, vaivanvälttely tai satunnainen poikkitelaisuus eli hankuruus minkä seuraukset vain karkasivat käsistä täysin suhteettomiksi. Siksi ulkopuolisuuteen asettumista ei voi suositella ja provokaatioista pitää varoitella.