Terveisiä roskatynnyriin, kenttävalvonta?

Ai, nyt paljastavan rikostutkinnan resurssien väheneminen on yht’äkkiä valtakunnanverkon uutinen, kun Helsinki päätti rikosylikonstaapeli Kenneth Erikssonin eläköitymisen yhteydessä lakkauttaa kyseisen ryhmän laitoksessaan? Näin kertoi Ylen radiouutiset. Johan tämäkin on ollut tulollaan useita vuosia pitkin maata.

Paritus- tai ihmiskauppajuttujen paljastaminen ja tutkinta on heikko (teko)syy huolelle. Ne ovat Helsingissä olleet yli 30 vuotta heittopussi, josta halukas on oman toimen ohella ottanut kiinni; irtolaisuuden rangaistavuuden poistamisen jälkeen tätä ja monta muutakin valvoneet huoltopoliisit siirrettiin toisiin tehtäviin.

Sitten asioita hoiti nyt jo kauan eläkkeellä olleen rikoskomisario Seppo Sillanpään johtama väkivaltarikosyksikön ryöstöjaos, joka tutki kiristyksiä, joita tuossa elämänpiirissä ilmeni usein. Erikssonin paljastava rikostutkinta oli siis pelkkä kylkiäinen, joka ilmeisesti vain oli usein paikalla siellä ja silloin kuin prostituoidutkin.

Muitakin on ollut; tulokulmana esimerkiksi katurauha, mutta heitä ei muista kukaan, koska olivat vain käymässä. Niin, sehän se homman nimi onkin; ei kiinnosta, koska kaikki ovat aina sitä mieltä, että asia kuuluu jollekin toiselle. Ei ole helppoa: piilevä elämänala, vaikea saada tietoa ja vielä vaikeampi näyttää juttuja toteen.

Ja sitten tapahtuu ihan tavanomainen ylivaltainen byrokraattipäätös, jossa jotain vain päätetään tehdä. En ole sanottavasti vakuuttunut rikosylitarkastaja Jonna Turusen selitelmästä, että kyllä me tätäkin katsellaan, mutta jatkossa muiden toimien yhteydessä. Nettijutussa on myös outo petostutkintapainotus, joka puuttui radiosta.

Tämä on kuin rikostutkinnan esikeskeytysyksiköt, jotka levisivät Helsingistä ympäri maata. Ne veivät rahkeita muilta, mutta eivät sanottavasti nostaneet tasoa arjen ja päivänvalon ulkopuolella tietoon tulevien rikosjuttujen käsittelyssä. Edelleen virkapukuiset hoitavat pääosin alkutoimet ja tutkinta saapuu kunhan joutaa.

Poliisin kaltaisessa täydessä byrokratiassa ilmeisesti jokaisella yksiköllä pitäisi olla omat ”kenttämiehensä”; siviiliasuiset tiedustelijat, jotka kuitenkin tiedottavat vain omaa porukkaa ja tekevät sen töitä. Pitäisi olla selvä, että näin tämä ei ole mennyt koskaan monta vuotta peräjälkeen. Pomojen mielisuosion loppuessa loppuu rahakin.

Ja onnettomia kutsuu historian roskatynnyrin unohdus siksi kunnes ne keksitään uudestaan tilanteen kriisiytyessä. Näin tehdään siksi, koska byrokratiaan sopivassa ylivaltaisuudessaan kuvitellaan maailman sopeutuvan omiin kotkotuksiin, mutta oikeastihan se on juuri päivastoin: toiminta pitäisi rakentaa tilannetta vastaavaksi.

Kuinkahan vaikeaa olisi luoda Keskitetty Kenttävalvonta, joka työskentelisi kulloinkin asetettujen vaihtelevien tavoitteiden kanssa, mutta ei tutki itse kuin kenttäkuulustelulla valmiiksi tulevat sakkojutut? Ja jos ei ole mitään työn alla, mennään ensipartioksi rikospaikalle, jotta virkapartiot pysyvät liikkuvina.

Tämähän taisikin siis loppujenlopuksi olla pelkkä Kentsuksi mainitun yhden poliisimiehen viimeinen soolo, eikömitä? Tai sitten Helsinki kalastelee a) yleisesti lisää rahkeita uudelta hallitukselta b) itselleen sitä hallitusohjelmassa mainittua ihmiskaupparikosten erityistä paljastamis- ja tutkintaryhmää.