Yksityisten turvallisuusyritysten on laitettava asiansa kuntoon

Kun kuulin uutisen Forssan Securitaksen kauppavartijan pahoinpitelystä, totesin että seuraava teksti tulee tästä; muut aiheet saavat nyt odottaa. Se oli yhteensä neljäs turvallisuutta työkseen tekevien kokema vaara- tai väkivaltatilanne lyhyen ajan sisällä; ilmiö paljastaa häkellyttäviä puutteita yksityisellä turvallisuusalalla.

Ajallisesti ensimmäinen oli urheilutoimittaja Tapio Suominen Ylen parkkihallissa Pasilassa; tuomio teki asiasta taas jälleen kerran ajankohtaisen. Kysymys, jota näemmä kukaan ei tajua esittää on tämä: mitähän ihmetta ”vahtimestarilla”, vartijalla tai vuoroesimiehellä on tekemistä tuollaisessa paikassa noin ylipäätään?

Aivan suoran toden sanoen; tapahtunut oli v-keikka eli tuhoon tuomittu tehtävä, jonka ei olisi ikinä pitänyt alkaakaan. Ajoonlähdön estäminen vaatii sellaista harjoitusta, kalustoa ja miehitystä että se jää tekemättä useimmilta yksityisellä sektorilla. Jonkun olisi pitänyt tajuta kieltää koskaan aloittamastakaan koko tehtävää. Piste.

Nyt puhutaan tosipaikasta eli ehdottomasta toimintakäskystä ja äärimmäisestä voimankäytöstä; ne tarkoittavat että ajoon ei päästetä lähtemään missään tapauksessa, sekä voimaa on annosteltava riittävästi. Vaarassa olisi pitänyt olla koko julkisen palvelun ohjelmatoiminnan jatkuminen; vähempi ei yksinkertaisesti riitä.

Neuvojen, ohjeiden, käskyjen ja vetoomusten aika on ennen toimintaa, mutta kun parkkiruutuun tullaan; puheet loppuvat. Pysäköintihalli tyhjennetään ihmisistä ja tehdään kehä ympärille, josta pääsee vain poliisi sekä omat apuvoimat. Kuori menee umpeen; kulunvalvonta laitetaan estotilaan ja nosto-ovet virrattomiksi.

Sanomatta piti olla selvä, että yksintyöskentely on kielletty, mutta tavallaan koko mainintakin on naurettava, koska yksityisellä puolella se on pääsääntö. Niin, sitten seuraa pysähtymiskäsky, varoitus voimankäytöstä ja hallintaanotto käskyttämällä sekä raudoitus. Tai tapahtuu rumia, kun todellinen voimankäyttö alkaa.

Äärimmäisessä voimankäytössä tulee haavoja, luita murtuu, silmien luomikouristus on tavoite eikä poikkeama ja kiinni rakenteeseen saa raudoittaa empimättä. Jos on koira tai luotiase, niitä käytetään nyt. Kohteeseen sattuu enemmän kuin tekijään, mutta kenenkään on turha luulla selviävänsä nahka ehjänä ja vaatteet ojennuksessa.

Siksi tavisvartija palvelisikin asiakasta parhaiten soittamalla poliisit ja toteuttamalla korkeintaan suunnitelmasta osat kehä sekä kuori. Sekavan mielenterveyspotilaan aisoihin laittaminen normaalein miehityksin ja varustein on räikeän edesvastuuton pyyntö, johon on älyttävä olla suostumatta. Ihan sama kuka siellä on muka äänessä.

Niin, yksintyöskentely tulee taas mukaan kuvaan, kun PSG:n vartijaa puukotettiin taannoin pysäköintihallissa Länsi-Vantaalla. Sellaista se vain on tuo vartiointi ammattina; jatkuvasti mennään yksin pimeisiin ja joskus pelottaviinkin paikkoihin, mutta useimmiten sieltä ei löydy vihollista, joka hyökkää kimppuun. Onneksi.

Pimeään nimittäin tottuu ja kohteensa oppii, mutta sen kerran kun kimppuun käydään; kaikki menee rämisten palasiksi, sekä joutuu takaisin alkuruutuun. Varovainen pitää olla, mutta samalla sen pitäminen periaatteena käy tässä 24 h käynnissä olevassa ”palveluyhteiskunnassa” aina vain vaikeammaksi.

Siinähän sitten harjoittelet hermojesi hallintaa, kun muistat ettet ole pelottelemassa kunnon ihmisiä etkä saa tehdä heille pahaa. Kestät niin sanotut asiakaspalautteet, kun sinuun suututaan tai loukkaannutaan. Kestät tyhmät luikuriesimiehet, jotka syyllistävät kaikesta sinua ja varot heidän varhaisasteitaan työ”tovereinasi”.

Niin, sitten tulee se tosipaikka; joillekuille ei useampaa kuin yhtä koko ikänään arpoudukaan. Unohda hallinnollisesti hyväksytty voimankäyttö; keskity eloonjäämiseen. Ja vaikkei mitään erityisen pahaa sattuisikaan itse tilanteessa; jälkipeliä riittää oikeinhoidettunakin vielä hyvän tovin.

Seuraavaksi kovempi tilanne on mellakanalku jalkapallo-ottelussa. Kyllä sitä paprikasumutetta eli maallikon ”kaasua” saa käyttää voimankäyttöönkin, sekä jos tehtävä on estää pääsy pelikentälle; tehtävän täyttämiseen saa käytää voimakeinoja. Mutta voimakeinoja on monia ja niistä on valittava kulloinkin sopivin sellainen.

Ymmärrän valinnan antaa sumutetta ensin ja kysyä sitten, jos tilanne on tämä: yhdet kiinniottavat sekä toiset varmistavat, mutta kohta altistuvien kolmansien uhkasta ei ole täyttä selvyyttä. Mielellään käytetään ensin omaa ääntä, megafonia tai kuulutusta; varoitetaan ja komennetaan toimimaan oikein. Mutta joskus siihen ei vain ole aikaa.

Tie vaikeuksiin on päällystetty ”käskyin” sekä ”käytännöin”, jotka sanoja ulostaa heti kun niistä uhkaa joutua vastuuseen. Hah; vai vielä näyttää pahalta, ulkopuolisen selvitettäväksi menee ja ”jouduttiin sairaalaan”. Mitä, loppuiko Ahvenanmaalta vesi vai niinkö harvoin siellä käytetään sumutinta, että sellaisen jälkeä ei tunnisteta?

Sitten tulee tuorein tapaus. Forssa on vanha teollisuuskaupunki ja siellä on ollut vartijoita aina; ulkoinen yksityinen turvallisuuspalvelu on sekin vuosikymmeniä vanha. Paikka on lounaishämäläisen maaseudun keskellä, mutta sielläkin olisi syytä viimeistään nyt ymmärtää maailman muuttuneen. Ei paha ole ja pysy Helsingissä.

Joskus väkivalta puhkeaa yllätyksenä, mutta joskus se on myös pidemmän kehityksen tulos. Vartijan on älyttävä olla leikkimättä varohenkilöiden kanssa; sellaiseksi ei päädytä kevyesti ja kaikki niin sanotut mukavan miehen voitot voivat olla äkkiä entisiä. Ammattilaisuus pitäisi näkyä tunnistuskyvyssä ja oikeassa toiminnassa.

Kohdehenkilön lisäksi tulee tietää voimavarat, avun saannin mahdollisuus sekä tehtävän kiireellisyys eli tärkeys. Jos poliisi voi noutaa tunnistetun tekijän kuulusteluun huomenna aamutuimaan kotoakin ja todisteet on tallessa; miksi ihmeessä antaa tilanteen kärjistyä? Ainoa varma paha on oma päättämättömyys.

Sitten tulee äkillisyys, joka vaatii ensin tilanteesta irtautumista joskus hyvinkin reippain ottein; vasta sitten on voimankäyttövälineiden ja pakkokeinojen aika. Tässä jos mählää; välineet saattavat huonossa tapauksessa jäädä koteloon ja kantajastaan tulee ennenaikainen eläkeläinen tai henkensä työlleen antanut.

Minä kirjoitin tämän pitkäksi käyneen blogimerkinnän yhdellä vedolla ja lähes editoimatta, kun luin Forssan tapauksesta Iltalehdesta, jossa toimitusjohtaja Jarmo Mikkonen selitti väkivallanvähyyttä Securitaksella. Kun juuri niin asiat eivät mene, kuten tuo onneton kynänteroittamisen ja turhan puheen erikoismies väittää.

Mikkonen oli vartiointialan yksityisiksi turvallisuuspalveluiksi muuttaneen, holtittomasti asiakasta mielistelleiden ensimmäisten johtajapolvien hoivaaja ja opastaja. Mutta toisin kuin hän ehkä haluaisi antaa ymmärtää; kyky ehkäistä ja torjua väkivaltaa säilyen itse toimintakykyisenä on yhä tämän erityisen palvelun ydinalaa.

Kaikki työtehtävät eivät sisällä yhtä suurta riskiä; jotkut eivät itseasiassa minkäänlaista, mutta kyllä ajan muuttuminen pitää silti ymmärtää ja tunnustaa. Ainakin tuollainen väkivallan vähättely on erittäin epäreilua kaikkia kohtaan, sekä myöskin jatkuva palvelupalvelupalvelu -puputus on yksinkertaisesti epärehellistä.

Tämä asia on näin. Ei enää ole mitään asiaa ulos kaiken kansan keskelle päällään merkit tai vaatteet, jotka antavat ymmärtää sinun olevan turvallisuushenkilö; ellet ole oikein varustettu, osaava ja toimintakykyinen. Ja jos myyt turvallisuuspalvelua; laadun, määrän sekä yhteiskuntavastuun on syytä olla jokasuhteessa kohdallaan.

On jo korkea aika, että yksityiset turvallisuupalveluyritykset lakkaavat pelleilemästä ja laittavat asiansa kuntoon.