Ei ritsitietoa pöytäkirjaan

(Kuva: Jari Kähkönen) Ritsikirjoja.

Näin toukokuun lopussa suomenkieliseen mediaan ehtineet uudet paljastukset yhdysvaltalaisen kansalaisoikeusliikkeen ikoni Martin Luther King jr:n elämästä siinä kuin toisetkin. Täälläpäinhän aihe ei sanottavasti puhututtanut kuin joitakin ylilautailevia nettinatseja; ehkäpä hyväkin niin.

Olen nyt lukenut aiheesta enemmän ja muodostanut tarkemman käsitykseen julki tulleen materiaalin laadusta. Sehän on huomattavasti enemmän toisen käden luonteista ja epätarkempaa kuin luulla saattoi. Vain FBI:llä on alkuperäiset kuuntelunauhat; kaikki muut keskustelevat niin sanoaksemme raporttipohjalta.

Turvallisuus; oltiinpa yksityisellä tai valtiolla, toimittiinpa kevyessä tai raskaassa; on aina myös tietotyötä. Yksi monista käsiteltävistä tietouden lajeista on vihjeet. Niille annettu nimitys "ritsi" tulee taskukokoisesta muistivihkosta, joihin asioita oli muinoin tapana kirjoittaa ylös. Ja; vinkkejä ei siksi panna pöytäkirjaan, koska ei tiedetä ovatko ne totta.

Otin otsikokseni tuon vanhan hokeman, jonka olen tiennyt vuosikymmeniä, sillä jotkut eivät näy ymmärtävän turvallisuuden tietotyöluonnetta oikein. Raportteja on tavattoman monen tasoisia, joista useat eivät oikeasti ole paljon muistiinpanoja parempia. Siinäkin voi jo olla tekemistä, että käsialasta saa ajan päästä selvän.

Jos taas asian aikoo ymmärtää; pitäisi tietää, että minkälaisen organisaation millainen operatiivi osana minkälaista kokonaisuutta siellä on oikein kirjoittanut. Jos teet salaista työtä, ja pidätysoikeutesi kuten ne kiinniottoa Amerikassa sanovat; on epäselvä, pidättämättäjättäminen ei vielä todista ettei mitään tapahtunut.

Vain FBI:llä on alkuperäiset kuuntelunauhat; kaikki muut keskustelevat raporttipohjalta

Jos organisaatio on valtion turvallisuuspalvelu ja toiminnan kohteena on radikaali, joka tosiasiassa halutaan pois pelistä tai hallintaan; asioita saatetaan aivan yhtä hyvin ”katsella läpi sormien” kuin raportoida vinoonkin. Kyllä operatiivimiehet sekä heidän pomonsakin kuulevat tai näkevät mitä tahtovat; hekin ovat (vain) ihmisiä.

Vai mitä mieltä olette tästä vihapostiklassikosta? ”King, en kutsu sinua sen paremmin tohtoriksi kuin pastoriksikaan // ”, se alkaa. Liittenä oli ihan ihquaitoa operatiivista tietoa, kuuntelunauhan jäljennös. Haluttiin raivata vaarallinen radikaali pois tieltä horjuttamalla henkisesti, jos nyt ei kehtaa sanoa suoraan että ajaa hänet itsemurhaan.

Tiedossa on siis aina hankaluutensa; joku sen loi ties mitä mielessään, toinen tuo julki yhtä itsekkäistä syistä ja kolmas vastaanottaa sekä uskoo mitä haluaa. Vääräkin tieto voi olla arvokas, jos vääryys tiedetään ja liikkeellelaskija motiiveineen tunnetaan. Niin, toiminnassahan on aina kyse on ajantasaisesta ja oikeasta tilannekuvasta.

Turvallisuus- tai tiedustelupalvelu ja rikostutkinta ovat jokseenkin eri asioita; niissä on myös eriävät tietoteoriat. Mutta löytyy yhdistäväkin tekijä; mielellään kaikki aina panttaavat tietonsa viimeiseen asti itsellään. Yksi näet varoo luotettavuuttaan ja kaksi muuta sitä mitä paljastus kertoo heistä sekä menetelmistään.

Haluttiin raivata vaarallinen radikaali pois tieltä, jos nyt ei kehtaa sanoa suoraan että ajaa hänet itsemurhaan

Siispä; J. Edgar Hoover oli melkolailla erikoislaatuinen mies, jos ehdointahdoin kirosanoja vältellään. Hänellä oli ehdoton valta panna johtamansa virasto, heh-heh, tekemään mitä haluaa; eikä nolaaminen, alistaminen tai kiristäminenkään olisi ollut yhtään liikaa, jos oli kyse turvallisuudesta niinkuin Hoover asian ymmärsi.

Mikään tässä kirjoitettu on tuskin vierasta pätevälle historiantutkijalle, samat lainalaisuudet pätevät kaikkiin lähteisiin. On syytä kyetä kysymään itseltään, että ”mitähän mä äsken oikein luin”; ennenkuin sen sanoo eteenpäin totena. Puhutaanpa Hooverin kaltaisesta turvallisuusjohtajasta tai Kingin kaltaisesta liikkeen ikonista.

Elääkseen avoimen tietoyhteiskunnan kansalaisena, on syytä älytä, että tulee olla yhtä varovainen niin idoleiden kuin turvajehujenkin kanssa. Molemmissa henkilöityy niin kyky poikkeukselliseen kuin kaikki inhmilliset haavoittuvuudetkin; ja heillä on myös aina useamman tason tavoitteita. Sen näköinen tulee olemaan heidän perintönsäkin.

Ja ettei ole mitenkään poikkeuksellista, että tuosta perinnöstä, heistä ihmisinä, heidän työstään ja vaikutuksestaan keskustellaan vielä kauan elämän tai aikakauden päättymisenkin jälkeen. Keskustelu on joskus kaunista; joskus ei, sekin on vain luontainen osa ihmisyyttä.