Aika taktiikan muutokselle ja pöljien vaikenemiselle

Ilta-Sanomat uutisoi tuoreesta hovioikeuden tuomiosta, jossa Helsingin Pohjois-Haagan lähijuna-asemalla kärjistynyt poistamistilanne sai verraten varmasti loppusinettinsä. Huonosti meni; mitä sitä yhtään kaunistelemaan, on tullut aika miettiä taktiikan muutosta yksityisen turvallisuusalan kenttätoiminnassa.

Sylkeminen päin on montaakin eri rikosta; kunnianloukkausta, vahingontekoa, pahoinpitelyä tai jopa tapon yritystä, se riippuu yksinomaan olosuhteita. Siihen tulee suhtautua vakavasti, sylkijät on kiinniotettava ja niin valta kuin voimakin suovat sen enemmän kuin hyvin. Mutta tapa millä toimitaan, sen täytyy muuttua.

Milloin poistumiskäsky annetaan? Julkisen liikenteen asemilla kaljoittelevat ja meluavat ovat katunokkelaa väkeä; muuten ei jaksa viettää sellaista elämäntapaa tai sattuu jotain pahaa. Ja HSL-liikenteen järjestyksenvalvojat käyttävät sitäpaitsi niin näkyviä huomioliivejä, että tasantarkkan tiedetään jo pitkään matkaan kuka on kuka.

Siksi etäältä kuuluvalla äänellä annettu poistumiskäsky puoltaa paikkaansa näissä oloissa. Mitä sellaista selvitettävää on, että pitää mennä lähemmäksi? Sitten seurataan etäältä, että poistuminen alkaa ja toteutuu myös. Sijoittumisessa on oltava viisas; poistettavaa lähinnä pitää olla vapaa kulkutie suoraan ulos.

Järjestyksenvalvoja ei ole mikään kuraattori; reittejä tai vaihtoehtoista ohjelmaa ei pitkään pähkitä, kun käsketään ulos niin sinne myöskin mennään. Jos ei mennä, käsky täytäntöönpannaan voimakeinoin. Mikäli menettää kaljakassinsa tai ylpeydentunteensa; voivoi, julkisella paikalla sikailu ei käy päinsä. Seurausten hetki!

Turvallisuusalan väeltä poiskoulutettavia asioita on kaikkinainen ”opettaminen” tai ”närkästyksensä julkituonti”. Se on paha tapa, johon aletaan huonon esimerkin seuraamisella; tätä tekevät yhtä sujuvasti niin poliisit kuin kokeneemmat kollegatkin. Antaa jokaisen toimenpiteen kohteen tehdä itse omat virheensä.

Sitten tulee sijoittuminen, jossa on nykyisellään vähän liikaa päättämättömätöntä arpomista. Onko toimenpiteen kohde lähdössä vai ei? Jos on, pysytään etäällä; jos ei, kiinni. Kiinnitarttumisessa kantamukset pudotetaan käsistä, mikäli sellaisia vielä on matkassa. Hallintaanotto tarkoittaa liikkumattomuutta ja käsien kontrollointia.

Kumpi suunta; vapautus luontoon vai vienti sisätiloihin? Se on kokemus-, tuntemis- ja arviointiasia, jota on huono opettaa. Joitakuita ei kannata enää päästää irti tai seuraukset tuntuvat kohta; joku toinen ottaa opikseen kun näkee, että on tosipaikka eikä mitään vitsiä. Järjestyksenvalvoja ei saa olla päättämätön.

Jos ollaan vielä kohdassa ”irti” ja ensin tulee sylkeä sekä sitten kaljakassista, tilanne ei ole enää järjestyshäiriö; on tehtävä kiinniotto rikosperusteisesti esimerkiksi pahoinpitelystä ja/tai vahingonteosta. Sumutteen käyttö voimakeinona on täysin perusteltua, ja melko erikoinen tilanne pitää olla, jos siitä selviää valmiusasennossa.

Maahankaato vai seinää vasten vieminen? Se on taas arviointiasia, joka pitää oppia päättämään itse. Iltsun juttu ei kerro, että oliko tämän tapauksen pääosuma tarkoituksellinen vai ei. Ammattilainen ei tao kenenkään päätä esteeseen, mutta ei hän ole pyhimyskään; vastaanlaittaja on itse osin vastuussa omista vammoistaan.

Käytetäänkö puhetta nykyään oikein? Niin, että vastaanlaittaja tietää ettei tämä ole mikään ”tappelu” vaan hänen alistamistaan toimimattomuuteen osana laillista pakkoa, jota järjestyksenvalvoja saa käyttää. Valitettavasti lyhyt koulutus alkaa näkyä näillämain; olen jo kauan sanonut ettei lakimääräinen minimi riitä mihinkään.

Kuristaa saa, jos on pakko. Kaulanhallinta, kuten virallisemmin sanotaan; on kuitenkin aika kova juttu. Menikö liian pitkälle? Sitten meni, jos se ei ollut välttämätöntä käsirautoihin laittamiseksi ja liikkumisen lopettamiseksi. Järjestelmä taisi mokata; muuttiko kuristamisen opettaminen voimakeinojen käyttötapaa?

Tässä tapauksessa on ilmeisesti käytetty kohta kohdalta kovempia voimakeinoja eli porrastettu niitä. Näin ei pitänyt enää tehdä; tuli valita soveltuvin voimakeino. Siinäkin suhteessa on taktiikan muutoksen aika, koska riittävä kokemus osoittaa, että voimakeinoja on ollut lähes mahdotonta porrastaa lievempään suuntaan.

Myös toimenpiteestä luopuminen on jäänyt irralliseksi hokemaksi, jonka joku turha poliisin juristi uitti yksityiselle sektorille lähimenneessä. Se kuuluisi voimankäytöstä varoittamisen ohella osaksi harkintaa, johon valitettavan harvoin vielä kyetään. Halutaanko siis alan koulutusta oikeasti parantaa vai ei?

Kukatahansa pöljä näppäimistön takana voi helposti nimitellä, osoitella tuntimääriä ja käyttää tunnepohjaista kieltä kyökinpsykologisointejaan asiallistamaan. Mutta saisi minun puolestani olla kyllä hiljaa, jos puhe ei vaikuta tai sillä ei ole tarkoituskaan vaikuttaa yksityisten turvapalveluiden laatuun.

Joka näin silti tekee, sai vain sen mitä on tilannut ja ansainnutkin.