Mitä sä oikein yrität?

Sopimattomuudessa on kaksi tasoa; syntymästään
kieroonkasvaneet ja rankan elämän mennessään
viemät.

Kovin usein maksava asiakas ei näytä tehneen itselleen selväksi, että mitä on ostamassa. Yhtä usein vartioimisliikkeen toiminta on luokatonta, joten tietämätön tuppaa ihmettelemään miksei haluton vartioinutkaan sopimatonta ja kävi kuten näyttää käyneen. Jatkan siis nyt tämän postauksen teemasta.

Sopimattomuudessa on kaksi tasoa; syntymästään kieroonkasvaneet ja he ketkä rankka elämä vie mennessään. Siksi jatkossa turvallisuusalan perustutkinnon tulisikin olla pakollinen ja siihen kunnon pääsykokeet, että joku olisi ihan oikeasti vastuussa sopimattomien karsimisesta. Tämä tosin on täyttä fantasiaa ja tiedän sen itsekin.

Niin sanotuille kouluttajille nauran. Mokomatkin Poliisiammattisurkeakoulun santsarikurssin käyneet, joilla on liian hyvät elinkeinoelämäkontaktit ja puuttuva opettajan pätevyys. Hekö tietävät kuka sopii tai kuka ei? Uskottavuus voisi alkaa siitä, että firmat eivät suoraan tai kierosti osta heidän työtään.

Ihmekö siis, että firmatkaan eivät oikeasti välitä? Niin, yrityksillä on elinkeinolupa ja vastaava hoitaja, mutta yhdellekään ei ole koskaan tullut seuraamuksia, jos sopimaton vartija on tehnyt pahojaan. Sellaisen ilmiannossa on kyse aina ihan muista asioista; häpeä, rasite tai kustannus halutaan ulos firmasta tapahtunutta tekosyynä käyttäen.

Turva-alalle pyrkijöiden sopivuus sille ei näytä kuuluvan kenellekään.

Poliisilla on mielestään aina ollut hienosti sanottuna materiaalinen lupavalta eli näkemykseensa perustuva oikeus sallia tai kieltää yksityisellä turvallisuusalalla toimiminen. No, sitten ne saavat hallinto-oikeudessa nokkaansa, koska eihän oikeusvaltiossa sellaista hirmuvaltaa ole kellään. Eikä kohta enää asia kiinnostakaan.

Niin, lähes kuka tahansa pääsee töihin, saa jonkinlaisen koulutuksen ja sopivuus oli arvoitus; seuraavaksi hänet nähdäänkin jo töissä. Eikä hälytyskeskus huomaa, että nyt tuli ylimääräinen poiskytkentä tai kestävätpä ohjelmoidut toimenpiteet kumman kauan. Ja jos huomasi; ei ole ketään kelle ilmoittaa.

Tehdäänpä pirullinen kysymys; kuinka todennäköistä on, että ulkoistetussa hälytyskeskuksessa töissä oleva ilmiantaa, jos näkee? Ja jos ilmiantaa, käytetäänkö tietoa rikoksen selvittämiseen vai jonkun pienen paikallisen turvafirman bisneksen kaappaamiseen? Kyllä näitä ”tiesittekö että teidän vartijat” -puheluita on nähty.

On samantekevää, että onko kentällä suorittava firma pääurakoitsija, alihankkija vai fränkkäri; pienessä firmassa vartijasta seuraava ylöspäin saattaa olla itse toimitusjohtaja. Kuka siis toiminnasta oikeastaan vastaa? Paikallinen organisaatio on ihan yhtä ohut myös isoilla valtakunnallisilla, jotka tekevät kaiken itse alusta loppuun.

Jos huomataan, että tehtävä kestää tai hälytyslaitteet kytketään pois päältä; mitä tiedolla tehdään?

Niin, sitten päästään vartiointikohteeseen, jossa valvontakamerat ovat seinässä kiinni ja niitä hoidetaan yhdellä läppärillä, mille pääsee kuka tahansa. Eikä ole tarkistus- ja varmuuskopiointirutiineja. Hienoa; ei pitäisi ihmetellä, jos jonain aamuna näyttää windowsinsinistä kaatumisen, mustaa laiterikon tai tyhjää katoamisen merkiksi.

No, sitten kysytään sisäistä turvallisuutta, joka on yksi ja sama paikallinen päällikkö kuin hoitaa kaiken muunkin. Ei ole turvallisuuspäällikköä, verkostoa mistä tilata erikoisturvapalveluita ja se pieni paikallinen vartioimisliike...No se ei tiedä, osaa tai kykene. Sikäli, jos olemassaolevaan turvafirmaan voi ylipäätään enää luottaa.

Ei tietenkään ole sama asia olla töissä turvafirmassa Suomessa vuonna 2019 kuin muinoin Itä-Saksan Stasissa. Kaikki eivät ole kavereita keskenään, harrastukset eriävät ja muutenkin sopii olla varovainen. Kuinka moni ilmiantaja haluaa lisätunteja, vakituiseksi, järjestää työpaikan kaverilleen tai kostaa jonkun vanhan kaunan?

Ei ole helppoa; ei, juuri siksi tämän täytyykin olla aikuisten ihmisten ammattityötä. On oltava raja siinä kuka vartijaksi pääsee ja ammatista on tarvittaessa jouduttava pois sen jälkeenkin. Täytyy ymmärtää, että lähdön toteutus vaatii vielä sitäkin kovempaa osaamista; olkoon sitten ”vartijan vartija”, henkilöstöasiat hoitava tai yritysjuristi.

Juuri siksi tämän täytyykin olla aikuisten ammattityötä ja sopimattoman poislähtö vaatii sitäkin kovempaa osaamista.

Palvelun maksavan asiakkaan pitää kysyä, että mikä on tärkeintä: salailu, syntipukkius, turvafirman pomon pokkurointi, hyshys kipurahat, tekosyy irtisanoa sopimus, yksittäisen vartijan pompottelu vai turvallisuus? Ihan aina tästä ei ole varma, koska niin kummalliselta yritysten vastuuhenkilöiden toiminta joskus näyttää.

Mitä sä oikein yrität? Jos kysymys on paikallaan niin vartijalle, turvafirmalle kuin toimeksiantajallekin; tilanne on aika paha. Mutta näinkin tämä voi mennä. Selvällä näytöllä kiinnijäävät yksiselitteisen motiivin hahmot, jotka eivät ikinä ole keski- tai omistavaa luokkaa; sellaiset kuuluvat dekkareihin, jos niitä on olemassakaan.

Tämän postauksen osa 1

Päivitys 15.10.19: Pohjois-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi tässä mainitun yrittäjän ehdolliseen vankeuteen.