Sanoitpa sitten alpha tai alfa – typeriä pikkukakaroita ne ovat silti – vielä pitkään

Mietin kirjoittavani tämän jo tovi sitten, kun luin nuoren yleisönosastokirjoituksen Suuressa Punamustassa Syövässä. Tänään luin YLE:n Lontoon-kirjeenvaihtajan transnuorijutun. Sukupolvet ovat vaihtumassa; zetat ovat nuoria (aikuisia) ja kakarat ehkä A-sukupolvea vaan ei kuitenkaan silti välttämättä parasta A-ryhmää.

Eikö? Lampsin kylässämme parkkipaikan laitaa takanani ev. lut. kirkko ja edessä koulukeskus. Kakarat leikkivät siellä mopon kaltaisella vaan pienemmällä polttomoottorivehkeellä, josta saa sanoa jonkun pilanneen hyvä moottorisaha poistamalla teräketju. Kypärättä, kortitta, vakuutuskilvettä sekä takatalven lumessa.

Toisena iltana saavuin Kontiolahti Cityn niin kutsutulle linja-autoasemalle – ohitin mennessäni pari räkänokkaa yllään maailman huonoimman eli halvimman valmistajan pilottitakit – ainakin toisella oli hihataskun päällä räikeästi ylikokoinen siniristilippu. Ensimmäiset pälyilivät hiljaa; toiset virnuilivat, en noteerannut kumpiakaan.

"Pyrin parhaani mukaan olemaan näkemättä kumpiakaan kakaroita leikkimässä ja kerjäämässä huomiota."  

Samaistun nimittäin yleisönosastoon rohkeasti omalla nimellään kirjoittaneen nuoren vastapuoleen, joka on hiljentänyt tämän kysymykset ja vastalauseet patenttilausein. Että näin on tehty ennenkin eikä hän rupea kanssaan asiasta väittelemään. Aikuiset toimivat juuri näin ja – useammin kuin soisi – he ovat myös oikeassa.

Näin on nimittäin tehty ennenkin, koska tähän ratkaisuun aikojen mittaan päädyttiin; olisi vähäjärkistä mullistaa kaikki vain siksi, jos jostain pennusta rutiinit ovat tylsiä. Niinikään; aikuiset määrääväät, sillä lapset eivät osaa eivätkä pärjää – uskalluksensakin on useimmiten pelkkää ymmärtämätöntä yllytyshulluutta.

Ihmiskäsitys on kuitenkin jotain aivan muuta. Kysyminen ja kyseenalaistaminen ei tee ihmisestä pahaa – ilkeää, kuten poikaoletettu lapsi itse kirjoitti – siksi kasvatuksen kanssa juuri pitääkin olla niin tarkkana. Tavan harjoittajaa ei ainakaan pidä nolata eli häpäistä, mutta silti hänen kannattaa oppia siitä pois – kehittyä paremmaksi.

"Aikuinen oli hiljentänyt lapsen kysymykset patenttilauseilla, koska oli oikeassa ja määräsi siinä tilanteessa."  

Muistan näet nähneeni kuinka tukholmalaisen Rågsvedin yläkoulun opettajan neuvoi opetusryhmäänsä dokumenttifilmissä, jottei ”miksi meidän pitää” tule aina olla ensireaktio kaikkeen. Se on huonoa diskuteeraamista, mikä johtaa tekijänsä valitsemattajäämisen kautta sivuraiteelle ja sieltä ulkopuolisuuteen.

Kenenkään ei liioin pidä olla niin turvassa lapsena, että elämänsä ensimmäinen täystyrmäys vuorovaikutuksessa käy aivan liikaa luonnon päälle. Se on nimittäin juuri sitä – vuorovaikutusta, – joka taas merkitsee, jottei kukaan tykkää kaikenaikaa kaikista/kaikesta eikä etenkään ole aina oikeassa. Ei ole helppoa eikä hauskaa pettyä.

Pitää ymmärtää, että on oltava aukioloajat, jotta voi olla omaa aikaa. On oltava määräajat, koska muuten ihmiset vain jäisivät kellumaan niine hyvineen ja tekisivät asioita sitten, kun muistavat. Sääntöjä, valvontaa ja johtajuuttakin tarvitaan, vaikka jokseenkin yhtä harvat rakastavat kuin vihaavatkin niitä – kukin omissa kuplissaan.

"Ei aina voi kysyä 'miksi pitää', kaikki eivät tykkää kaikesta eikä kaikista. On myös osattava olla väärässä sekä toivuttava."  

Lapsella ei ole aikuisen oikeuksia, koska niin hänen resurssinsa, harkinta- kuin toimintakykynsäkin ovat vajaita. Sen näkee kaikkein akuuteimmin jo omassakin kärjessäni olleesta TikTok -haasteesta – ei kenelläkään tuossa asemassa olevalla voi olla kuvitelmaa mistään yksityissalaisuuksista eikä meidänkeskisyydestäkään.

Pentujen virtuaalileikit ovat tasan sitä itseään – leikkiä, joka loppuu – kauniisti tai rumasti – todellisuuteen törmätessään. Ei kuitenkaan malteta olla esittelemättä, vertailematta, kokeilematta ja uhoamatta niillä teräesineillä. Kun se vain on yksinkertaisesti niin, että kantamistaan on julkisella paikalla rajoitettu hyvästä syystä.

Siksi myöskään sukupuolen vaihtaminen – vaikka se tapahtuu, kuten kuuluukin, omasta vapaasta tahdosta – ei silti voi olla täysin ilmoitusasia – etenkään lapsena tai nuorena. Vielä kehittyvän kehon rajulla lääkitsemisellä on seurauksensa, kuten Ruotsissa tiedettiin jo aikoja ennen kuin Iso-Britanniassa vasta tutkittiin.

"Lapsella ei ole aikuisen oikeuksia, koska niin hänen resurssinsa, harkinta- kuin toimintakykynsäkin ovat vajaita."

Minä itse? Ei kiinnosta. Ostan ennemmin Snigelin vihkonkansia, rasvaan saappaita, vaihdan repun rintaremmin, luen sekä teen muita itseäni kiinnostavia asioita kuin kaitsen&kasvatan ventovieraiden kakaroita. Saatan ehkä joutua kulkemaan karjalaisten keskellä, mutta se nyt on loppujenlopuksi aika pieni epämukavuustekijä.

Heillä on oikeus olla olemassa siinä kuin kenellätahansa muullakin, mutta pysyisivätpä hiljaa ja etäällä minusta. Yhtäkään noita sosiaalisesti toheloita oppimattomia kapeakatseisia juntteja en tunne enkä liioin välitä ystävystyäkään kanssaan. Se on helppoa; et ole hyödyksi etkä ala pelleksi – yleensä ne tällöin kiertävät sinut kaukaa.

Karjalaiset ovat voittopuolisesti huutelijoita, tuputtajia, kadehtijoita, lannistajia, vittuilijoita, irvistelijöitä, juoruilijoita, juoksuttajia, mölähtelijöitä, mielistelijöitä ja omaneduntavoittelijoita. Koska tiedän jo tämän vanhastaan aikuisista, kartan samojen tekemiä kakaroitakin – ihan vaan varmuuden vuoksi.