Ylimainostettu

(Kuva: Jari Kähkönen) Kuva on itseasiassa kahden vuoden takaa, mutta kuka sitä nyt jonkin ilmaisen blogin vuoksi paremmankaan tekisi.

Luen. Varasin seutukirjastosta niin hirveän läjän kirjoja, että ne täyttivät sinisen Karrimor Special Forces Expedition Holdall’ni ja todellakin tunsin kantaneeni, kun kotiini saavuin. Seassaan oli myös Kale Puonnin dekkariesikoinen Manni, jonka sain juuri äsken luettua; enkä ollut kaksisestikaan vaikuttunut.

Teos on irrallinen tarinointi, kuin jonkin ennenaikojaan laaditun draamakäsikirjoituksen ylipitkä proosamuotoinen synopsis. Sen luvut on nykydekkarille tyypillisesti nimetty kertojan näkökulman mukaan, juonenkäänteet kuin eilisen tv-uutisista vaan henkilöhahmojen kehitys silti pahemman kerran pinnallisen satunnaista.

Huumepoliisi Pesosta kun kirjansivulla katson; en voi olla muistamatta Puonnin haastattelua Jari Aarnion ulosoksentamista. Siispä; sekö mikä tuomitaan työväenluokkaisessa ex-vartijassa hyväksytään keskiluokkaisessa ex-poliisissa? No, ehkä yksi oli vain mukavampi, puheliaampi ja verkostoituneempi kuin toinen.

"Nykydekkarin luvut ovat nimetty henkilön mukaan, juoni kuin eilisen tv-uutisista ja hahmot silti yhä pinnallisia."

Todellakin; miksi ihmeessä päähenkilöoletetun Santeri Mannin päihdeäidin kanssa yhdessä asumisen ongelmat kuitataan noin ohimennen? Parisuhteen kariutumisen aiheuttama elämänkriisi tuli myös vasta mainituksi puolivälin jälkeen ja se väitettyä vartijan työtä edeltänyt portsarihommavaiheen loppu oli suoraansanottuna kuraa.

Mitä mahdolliseen vartijan työn kuvaukseen tulee; nauroin useassa kohdassa hyvällä halulla, koska tuolla suorituksella Manni olisi saanut kenkää jo heti kättelyssä. Toivottavasti seuraajaksi olisi valikoitunut pikkumainen tosikko, joka olisi hoitanut juhlakalulle virkamiesvastaanoton, kun tämä tulee huumesäkki kainalossa metsästä.

En rupea luettelemaan; kuittaan outoudet pyrskähdyksellä, joka aiheutui muka yöllä vastaantulleesta ”vartiointiliikkeen autosta”. Oliko päähenkilön pitänyt sittenkin alunperin olla joku vailla muodollista pätevyyttä oleva it-ukko ellei peräti siivooja? Sattuuhan sitä näemmä paremmissakin piireissä, saattaa aiheen tuntija sanoa.

"Nauroin hyvällä halulla vartijan työn kuvaukselle; tuolla suorituksella Manni olisi saanut kenkää heti kättelyssä."

Aliarvioinko? Voi olla. Toisinaan kirjan sivuja kahlatessani minusta tuntui, että Puonti on suorastaan Suomen Jens Lapidus. Uuden tyttöystävänkin kohdalla pohdin, jotta käykö tässä JW:t? Niinikään; epäilin lopun puuduttavuutta, koska toisen diilin kohdalla oli vielä noin paljon sivuja jäljellä. Olin kuitenkin onneksi väärässä.

Ei lässähtänyt eikä edes sakannutkaan. Itse asiassa lopussa on kiehtova cliffhangeri ja loputulemakin miedon ironinen. Kuinka paljon kukin voi kenestäkään toisesta oikeasti tietää? Mutta hieman lisää paniikkia olisi kyllä saanut pakomatkan varrella olla. Rahanpesukuviota taas pidän kokonaisuuden kannalta turhana rönsynä.

No, kyllähän tämän sujuvasti kirjoitetun ja hienosti editoidun kirjan luki, vaikken ole enää aikoihin pitänyt enkä etenkään harrasta dekkareita. No, hittoako sitten varasin nuo kaksi Rebekka Härköstäkin? Ajantasalla pysyäkseni. Epäilen nimittäin, että tämä rikosalan kirjabuumi on turhaan ulkokirjalliseen glooriaan perustuva ylimainostettu juttu.