Itsetarkoituksellisuuden ylistys – järjestävät, jotta saavat sanoa järjestetyn

Minä näin Kontiolahden ev. lut. seurakunnan hiljaisen viikon toimintailmoituksen jo likipitäen viikko sitten eräällä kylän ilmoitustauluista, jotka rutiininomaisesti tarkistan aina osana kävelylenkkiäni. Mutta sitten maakuntalehtioletettu Karjalainen selittääkin äkkiä jotain raskaasta rokista.

Onhan siinä nyt aikamoinen ero, kun yksi puhuu musiikkimessusta ja toinen raskaaseen rokkiin sovitetuista nuorten virsistä sekä veisuista. Sitä minä tässä vain bloggaan, jotten todensanoen usko...hahhahhaa...sen paremmin niiden nuorten massamittaiseen tykötuloon kuin vanhojenkaan suureen pahastumiseen.

Paikalla on enintään samat harvat seurakuntanuoret, joille mokoma on harrastuksen asemassa – ainakin tällähetkellä vielä – ja parin seitsemänkympin sekä seniliteetin välissä olevan kyläoriginellin aukovan asiasta suutaan – lähinnä sanataiteena. Eikö olisikin noloa, jos juttu jää yksinomaan nettiin ja rähinä siten syntymättä?

"Paikalle tullevat vain seurakuntanuoret ja seitsenkymppinen kyläoriginelli aukoo päätään kaukana pienessä ringissä."  

Tätä bloggattaessa asia ei itseäni niin suuresti kiinnosta, jotta vallan lähtisin kirjastoon lehdenlukuun. Johan siitä tovi sitten kolumnoi jo Heilakan Salonenkin; ei ole laitaa, ettei ePressin kautta näe vain nettiin -juttuja. Jos ”tulla nähdyksi jonain” on tärkeintä, se on itsetarkoituksellisen keskinkertaisuuden ylistystä.

Muistan vieläkin kuinka yhteisvastuuviikon nuorten väkivaltatilaisuuteen taisi itseni lisäksi tulla peräti yksi tavis; loput olivat osallistumismerkintää vailla olevia rippikoululaisia. Heistä Ohton takapenkin kovispojat eivät arvostaneet edes Mika Törrön rajua elämäntarinaa; pastorin piti käydä välillä komentamassa olemaan hiljaa.

Joskus niin kauan sitten, että minulla oli vielä mustat niin reisitaskuhousut kuin Mil-Tecin sling bagkin; kävin myös tilaisuudessa Lehmon seurakuntakodilla, mutta hämmentyen – ohjelman loputtua kaikki häipyivät eri ryhmätiloihin seurustelemaan vain keskenään. Niinpäniin. Järjestetään, jotta saadaan sanoa, että kyllä oli järjestetty.

"Niinpäniin. Järjestetään, jotta saadaan sanoa, että kyllä oli järjestetty. Se on itsetarkoituksellista keskinkertaisuutta."

Saatoin siis ainoastaan kirjoittaa jälkeenpäin kirkkoherralle ehdottaakseni kalustusuudistusta, jossa salin peräpään pitkän pöydän jäädessä tilaisuuden luonteen vuoksi kattamatta; siirrytään jatkamaan juttua aulaan seisomapöytiin. Olkoon sitten niin, että satavuotiaille on oma kattauksensa ja hieman sitä nuoremmille omansa.

Ei, ihan tosi; oman teehuoneen kaltaista kuppikuntaisuutta harrastetaan ehkä Englannin parlamentissa, mutta sama ei käy pohjoiskarjalaisessa kansankirkossa. Siksikö aikuisten yksinäisten Lonely riders -kerho loppui vähin äänin...oletetusti ainoan kokoontumisensa jälkeen? Se siitä "yhteisöllisyydestä".

Olen puolittain huvittunut odottaessani kenelle avustajista paperi-Pielisjokiseudun puolen sivun rutiiniveto lankeaa. Kuinka mahtavat normalisoida debatintapaisen, joka tästä kirkonkäytöstä tälläisessä tuppukylässä todennäköisesti seuraa. Alun Karjalaisen ”juttukin” lienee siis pelkkä lehdistötiedotteen toisinto sellaisenaan.

*** 

Lopuksi tiedotan itse yhä ohuen huvittuneena, että Koulukeskuksen lautaseinäinen tupakkanurkkaus liikuntahallin takana on joskus tällä viikolla ajettu nurin ja tuhkakuppitynnyrikinsäkin litistetty keskeltä. Jäljistä päättäen arvailen asialla olleen ulkolumityökoneiden kuljettajat.