Flegmaattisuus

(Kuva: Jari Kähkönen) Ei meidän ole pakko olla keskenämme tekemisissä, en ole teistä riippuvainen eikä seurakaan kelpaa.

Jaha. Sille tuli sitten joku antisosiaalisuuskramppi. Vai kummitteleeko performanssin takana ehkä elämänmittainen ihmistenkohtaamisrajoitteisuus? Tiedäpä häntä. Olisi tarvinnut vain olla hiljaa ja sekaantumatta, mutta eihän se kyennyt edes siihen vähään. Entäs, jos et saakaan haastamaasi riitaa? Voivoi.

Olen esittänyt sosiaalisesti flegmaattista eli reagoimatonta tai mitääntekemätöntä vuosikymmenet. En näet nuorena aikuisena pitänyt siitä, että jotkut lukion opettajat tai armeijan sotilasesimiehet yrittivät stressata. Heilautin kättä sanoen ”kyllä se siitä” kotimurteella tai yleiskielisesti ”selvähän tuo” relevantilla ilmeellä ynnä äänellä.

Valitettavasti aina sillointällöin joku luullakseen neropatti erehtyy kuvittelemaan etten olisi kykenevä niin haukkumaan kuin lyömäänkin häntä maanrakoon. Aivan yhtä hyvin saatan tosin myös jättää koko eläjän pitämään kivaa keskenään. Reaktioista päättäen viimemainittu taitaa olla tuonsortin tättähäärille turpakeikkaakin pahempi kohtalo.

"Kääntöpuolena joku itseään neropatiksi luuleva kuvittelee, etten niin haukkuisi kuin löisikin häntä maanrakoon. Jos huvittaa."

Mokoma olisi tuskin muuten johtunut mieleenikään, jollen olisi äsken saanut luetuksi Rebekka Härkösen Prinsessamekko-esikoista ja hämmästellyt niin sen jatkuvan vyöryttävän täysin ylilyövää kerrontaa kuin ihmisyyden representaatiotaankin. Vai olisiko rönsyilevän suulaan keskinkertainen sittenkin sopivampi mainesana?

No, se on vain ihmisten välisen vuorovaikutuksen tosiasia, että yhdet ovat toisten mielestä tylsiä. Kolmannet ovat kauniisti sanottuna kulmikkaita ja neljänsiltä käy sujuvasti mellastaa viidensien epäasiallisuudesta, mutta voi taivas kuinka he käyttäytyvät itse. Oliko tämä teos taidetta vai omien patoutumien purkamista?

Mitä minuun tulee, ihmiset eivät kiinnosta, sillä tunnen heidät jo. Voi kunpa olisivat yhtä yksinkertaiset kuin Mätäjoen rottaoletettu. Kerran yöllä se tajusi ja uskoi yhdestä jalantömäytyksestä, ettei pyykkilaiturille ollut pyrkimistä, koska minä pidin penkillään taukoa kävelylenkiltäni. Eikä tietenkään millään pahalla. Höhöhöö.

"Voi kunpa ihminenkin Mätäjoen rotan lailla tajuaisi nopeasti pysyä etäällä. Eikä tietenkään millään pahalla. Höhöhöö."

Vaikuttaisi näet olevan ihmiselle täysin ylitsepääsemätön juttu, että joko haluan häneltä vain juuri sen tavanmukaisen, hinnastossa mainitun tai yleisten ehtojen mukaisen asian, jonka sanoinkin. Sikäli, jos halusin yhtään mitään – mielelläni en tervehtisikään, koska tällöin valitettavan moni haksahtaa rupeamaan juttusille.

En enää edes teeskentele uskovani, että minulla on mitään annettavaa kenellekään tai haluavani muka kuulla ajatusteni eli töitteni arvon. Tiedän jo kuinka sattumanvarainen ja mielivaltaisuuteen perustuva tämä mahdollisuus on. Joskus sen näkee jo kaukaa kuinka tuli tuomituksi etukäteen täysin ulkoisin perustein.

Kuppikunnat, gurut, laumat, sakit ja mitä niitä kaikkia lienekään; ovat aivan yhtä tyhjän kanssa. Onneksi en ole enää vuosiin ollut asemassa, jossa mokomiin pitäisi muka sopeutua tai toimia niissä. Näin pysyköönkin iäti; sikäli, kun valintani on omani. Saavat luulla minun muka luulevan itsestäni liikaa – arvaa kiinnostaako.

"Onneksi en ole enää vuosiin ollut asemassa, jossa pitäisi toimia kuppikunnassa tai sopeutua sellaiseen."

Voin kernaasti jäädä lopuksi ikääni puolioppineeksi ja marginaaliin, koska olen luullakseni vuosikymmenten mittaan päässyt kunnianhimosta, pomottamisen tarpeesta sekä huomionkipeydestä. Keskeisten inhimillisten innovaatioiden uudelleenkeksiminen, lahkolaisuus tai marttyyrin leikkiminenkään eivät nappaa.

Itseään vahingoittavat strategiat eivät vetoa, koska en sen paremmin asetu kenenkään yläpuolelle kuin julista heitä arvottomiksikaan. Tämä lienee oman itseni käsittämättömin piirre useimmille, mutta sekin on ensisijassa heidän ongelmansa. Onpa niillä kova yhteyteen pääsemisen tarve – ellei hyvässä niin sitten pahassa – , joopajoo.

Sen saisivat käsittää täkäläisetkin. Ei meidän ole pakko olla tekemisissä, en ole teistä riippuvainen eikä hahahhaa seurannekaan kelpaa; ihan turha kytätä, kuikuilla tai huudella. Ainoa reaktioni on luurin korvalle nousu, kun soitan 112:n, jos performanssi käy ylettömäksi. Sekä ovathan ne hätävarjelu ja yleinen kiinniotto-oikeuskin olemassa.