Itä-Suomea ei voi, tule eikä kyetäkään pelastamaan

(Kuva: Jari Kähkönen) Tämä on luonnosvihko. Jos
minulla on ajatus kesken, odota vuoroasi kärsiväl-
lisesti äläkä rupea kerjäämään huomiotani pelleillen.

Istuin aamusydämellä kalsarisillani kartanoni köökin olemattomassa ovenpielessä jakkaralla silmiäni hieroen, kun Ilomantsin kunnanjohtaja Marjut Ahokas piti meillä on -puhetta seurusteluhuoneen nurkassa pajattaneissa ministereoissa. YLE Joensuun Tanja Perkkiö säesti turvallisuuspoliittisesti.

Normaalisti en ole millänikään mokomasta – se saa valua ohi silmieni ja korvieni – mihinliene nyt osunutkaan, kun vallan nauruun röhähdin – oitis muistaen raskaasti USA-vetoisen etelävietnamisen linnoituskyläfiaskon. Olin toki havainnut kuinka vaivautuneina Rajan julkipuhujat ovat kyläläisten heille päin tiedottamista kiitelleet.

Pian seuranneen alueellisen radiouutislähetyksen jälkeen tuli yhteisöllisyyden ylistys, jossa Ahokkaan mukaan katsellaan nouseeko naapuritalon piipusta savu ja liikkuuko kylänraitilla outoja tyyppejä. En saata sanoa, että mihin sielunkirkastukseen tämä tarkkaanottaen liittyy, mutta jostakin adressista ynnä nimienkeruusta olen kuullut.

"Yhteisöllisyyden ylistyksessä katsellaan nouseeko naapuritalon piipusta savu ja liikkuuko kylänraitilla outoja tyyppejä."

Voi hyvä tavaton sentään. Karjalaiset käytännössäkatsoen ajavat ihmisiä pois keskuudestaan, koska seuduiltaan puuttuu määrällisesti elämisenedellytyksiä tai ne ovat laadullisesti liian vaikeasti saatavilla. Ei tänne oikeasti tulla kuin sattumalta, pakolla eli tietämättömänä – sopeutumisen elämänehdot ovat järkyttävän kapeat.

Sattumalliset ovat tänne syntyneet, jotka ovat elämänsä ensimmäiset parikymmentä vuotta kiinni paikoillaan, koska eivät tiedä paremmasta, osaa sitä tavoitella ja – vaikka toisin olisikin – kykene tavoitettaan saavuttamaan. Toisin käy vain, jos heidän elämässään määräysvaltaa käyttävät siirtyvät; vieden kapineet&kapsäkit mukanaan.

Pakko ei ole enää sitä sanan varsinaisessa mielessä – eli karkoitustuomio tai kahleissa vienti – se on enemmänkin vapaaehtoisensorttinen vaan silti kuitenkin pakko. Joko menet; ellet, jokin elämäsi keskeinen pilari poistuu. Tietämättömät taas ovat hölmöjä, romantikkoja ja haihattelijoita, jotka oikeasti luulivat voivansa elää täällä.

"Ei tänne tulla kuin sattumalta, pakolla eli tietämättömänä – sopeutumisen elämänehdot ovat järkyttävän kapeat."

En muista, että ken seitsemänkymmenen ja seniliteetin välissä ollut kansanedustajaksi käynyt eläkeläiskapiainen se oli, kuka ensinnä mölähti koko maan asuttuna pitämisen olevan hyvää turvallisuuspolitiikkaa. Nyt siitä on jokatapauksessa tullut yhteistä omaisuutta, jota käyttävät kaikki.

Siksi en itse katso Vietnamin sota -vertaukseni olevan sen paremmin huti kuin kohtuutonkaan. Senkö takia kunnan tai maakunnan on oltava, jotta saadaan sanoa olevan, vaikkeivät ne oikeastaan mitään tekisi? Vastaavasti; mikä sellainen jäisi poissaollensa tapahtumatta, joka tapahtuisi vain vuoksensa? Siinä elinkelpoisuus.

Siispä; olematonta tai olla tahtomatonta on tavattoman vaikea toiseksi pakottaa – sitä ei ihan viisas edes koeta. Eivät ihmiset ole mitään pelinappuloita vaan eläviä olentoja, joilla on yhtäläinen ja jakamaton oikeus olla olemassa, sekä tavoitella onneaan parhaaksi katsomallaan tavalla. Ymmärrä sisäisen motivaation ja ulkoisen pakon ero!

"Koko maan asuttuna pitämisestä on tullut kaikkien käyttämä hokema, jonka alullelaittaja on tyystin unohtunut."

Lienekö muuten maailman radiohistoriaa tehneiden Chicagon NPR:n Ghetto life 101:nin ja The life and times of Eric Morsen tekijöiden taivalta oikeasti kantannut juoksupoikuuttaan tivannut lähikoulun rehtori kuin elokuva kertoi? Tämän esitettiin hamunneen koulutettujen vähemmistönaisten solidaarisuutta täysin häikäilemättömästi.

Jokseenkin samanlainen ajatus minulle tulee tästä Itä-Suomeen sijoittamisen, suunnittelemisen ja toteuttamisen innosta. Ei ole ihmisiä, innovaatioita, todellisia yhteisöjä eikä mitään muutakaan; mutta jos sellaisia sattuisi sattumalta joskus löytymään, on pelivehkeet oltava valmiina. Itsetarkoituksellista. Opportunismia.

Ei tämä täysin autiota ja mitääntekemätöntäkään seutua kyllä vielä ole. Häveliäästi sitkeiksi kutsutut pomottajat ovat nyt äänessä, koska tarvittaessa he tekevät tyhjästä sekä vääntävät mutkan suoraksi tai päinvastoin. Sitäkin enemmän on laiskoja, joilla ei ole päämäärää elämässä eikä mitään standardeja. Monimuotoisuus puuttuu.

"Sitkeiden ollessa äänessä ja laiskojen kuunnellessa unohtuu, että Itä-Suomesta puuttuu monimuotoisuus."

Ihmisen täytyy esimerkiksi voida samanaikaisesti kuunnella Radio Suomen Pyöreää pöytää korvanapeistaan ja etsiä crossover-laukkua joensuisesta kivijalasta, jossa sitä yrityksen nettisivujen mukaan oli – väitetysti ihan hyllyssä. Ilman, että myyjä huutelee kymmenien metrien päästä seläntakaa jotain avuksiolemisista.

No, eipä ollut, ei. Ei tässä tavaratalossa eikä toisessakaan mihin sentään pyydettäessä soitettiin eikä neljässä muussakaan käydyssä liikkeessä. Vuorokaudessa ketjun valtakunnallisen verkkokaupan saldo päivittyi, tilaus tehtiin, rahat lähtivät ja toimitusvahvistusta odotellaan vieläkin. Ollaan varaston käsittelyssä, kuulemma.

Vasta kun jokainen saa itse vapaasti valita mitä on ja elää siellä sekä siten kuten tahtoo; luovuus, innovaatio ynnä yritteliäisyys alkavat. Pohjois-Karjalassa ihminen joutuu toljottamaan tyhjää seinää kunnes keksii miten muuttuu samaksi kuin kaikki ovat jo. Muuten toiset kyttäävät, nimittelevät ja huutelevat. Jos eivät tee tuotakin pahempaa.

Näin ei postmodernissa yhteiskunnassa saa enää aikaan yhtään mitään, sekä kovasti epäilen menetelmän tuloksellisuutta siinä – nyt jo 30 vuotta sitten menneessä – teollisessakin maailmassa.

Lisäys: Lähtökohta oli siis ollut tämä Harri Bromanin soolo, olen sittemmin oppinut.