Velvollisuus, vaihdanta ja rakkaus

Parempi olisi kun pitäisi mielessään, että joskus ne suistuvat kiskoiltaan raitiovaunutkin.

Näyn kirjoittaneen lyijykynällä avolehtiöön mustien Snigelin A 7:n kansien välissä ylläolevan otsikkoluonnoksen; ja, että useimmat elämänongelmat johtuvat tuosta kolmikosta. Sen väärinkäytöstä, vääristelystä, väärinymmärryksestä sekä todellisuuden halukkaasta kieltämisestä; kukin tarkoitusperiensä mukaisesti.

Velvollisuusetiikasta tuli anakronismi Suomessa noin vuonna 1965 tai kuinka ikinä sinä sitten puolueteoriassa siirtymän luokkapuolueesta suunnittelupolitiikkaan ajoitatkin. Se muuttui naurettavuudeksi, kun Olof Palme Ruotsissa mölähti vuonna 1973 puhelimessa Norrmalmstorgin panttivangille työpaikalleen kuolemisen jaloudesta.

Poismenonsa ajoitan 1990-luvun lamaan, kun Paavo Haavikko julisti keskiluokan selkärangan murtuneen ja talouden logiikan kääntyneen käytännössäkatsoen päälaelleen. Että mikään ei kannata, jos asiakas ei ole jo etukäteen maksanut tuotetta tai palvelua, jonka tulee seuraavaksi ostamaan – laskutuskuluja myöten.

"Velvollisuusetiikasta tuli ensin anakronismi, sitten naurettavuus ja lopulta se vain yksinkertaisesti kuoli pois."

Siitä lähtien enemmän vähemmän kaikessa oli kyse vaihdannasta, vaikka vielä noin kymmenisen vuotta jaksettiinkin esittää yhteiskuntapolitiikkaa, konsensusta ja kolmikantaa. Sen näki tuotannon siirtymisessä jonnekin kauas pois sekä yritysten äkkinäisissä toimialan, työnantajaliiton tai työehtosopimusten muutoksissa.

Vaihdanta on tavattoman julmaa peliä. Ensin ei synny työpaikkoja, ja kun niitä luodaan; valituksi tulleen halutaan olevan joko niin onnellinen tai epätoivoinen, jottei edes huomaa kuinka huonoon sopimukseen pani nimensä. Että on ihan yhdeksän kuukauden määräaikainen, mistä viisi ollaan koeajalla.

Sen pitäisi kertoa jotain, jos jo ihan kakaroidenkin kesken merkkituotteita varastellaan ja ryöstellään, sekä kopio- tai väärennöskauppias ei koskaan ole kauempana kuin lähin älypuhelin on. Siinä on teidän aateperintönne työssään ensimmäisessä jälkipolvessa. Ja hyvinkö menee, yhäkin?

"Sen seuraukset näkyvät ihan kakaroiden merkkituotteiden varastelussa, ryöstelyssä sekä kopio- tai väärennöskaupassa."

Niin, mitähän se tuollainenkaan omanapakeskinen rahanahne kamasaksa rakastamisesta enää ymmärtää? Kaikkein tuorein vitsi lajissaan lienee Aki Tykin Junantuomat; sosiaalisesti tohelo landepaukku tai tuppukyläläinen houkuttelee samanlaista Helsinkiin, jossa kuulemma sadasta tytöstä joku heihinkin voi rakastua.

Haluaapa vain tulla katsotuksi, ihailluksi ja perässäjuostuksi, sekä on lopulta lähempänä putinistis-nationalistisesti TikTok-aivopestyä venäläisteiniä kuin vapaan maan jokasuhteessa aikuista ihmistä. Sanotaanko siis näin, että rivinsä juurtumisesta on sekin ymmärrettävä lyyrisesti eli ei ainakaan konkreettisesti.

Voitontavoittelutarkoituksessahan sitä iskusäveliä veistellään. Pyrky on yhtäältä osua maailmasta uteliaaseen teiniin, joka ei mitään oikeasti tiedä ja ymmärtää vielä vähemmän. Toinen kärki on suunnattu oman otsikkoni kolmikon halukkaasti keskenään sotkeneeseen ikääntyneempään, joka unelmoi koskei muutakaan voi.

"Sietää muistaa, että iskusäveliä veistellään voitontavoittelutarkoituksessa ja sellaisella voi olla useita kärkiä."

Niinpä. Mitä, jos parisuhdekin on pelkkää kaupantekoa; siinä sitä tehdään riskilaskelmia, että mikä röyhkeys ei vielä kaada kokonaisuutta ja saahan sentään olla ensimmäinen, kun sanoo ”erotaan”. Sellaisia laskelmoivia kullanmuruja tuli sotasukupolven lasten lapsista, kuten Åke Lindmanin tv-elokuva Rotko kuvasi.

Sietäisi kuitenkin itsekunkin elämän keski-iän tai miksei ehtoopuolenkin teinin älytä, että jossain vaiheessa rahaa ei ole, asema käy arvottomaksi ellei suorastaan painolastiksi ja itse lakkaa olemasta suloinen. Silloin kukaan ei edes enää teeskentele kuuntelevansa, kun samalla miettii kuinka hyödyntäisi ellei peräti hyväksikäyttäisikin sinua.

Ei ihme, että ihmisellä on taipumus ajatella yhtä, sanoa toista ja tehdä kolmatta. Epäsopiva selitellään pois sekä kiusallisuus vaietaan – katsotaan kokonaisuus suuremmaksi kuin osiensa summa. Ja jos ei muuta keksi, sotkee käsitteet tai teeskentelee ymmärtämättömän näkemätöntä; kyllä se taas siitä.