Flanööri

(Kuva: Jari Kähkönen) Ei synny asuntoja eikä edes irtaimistovarastoa mokomaltakin
"kauppamiesten heimolta".

Välillä tämä tuppukyläelämä ottaa kovemmalle. Landepaukut ympärilläni ovat niin kirkonkyläläistä että, mutta silti he ovat samanlaisia erilaisuutta vihaavia kateita sisäsiittoisia umpimielijuntteja kuin ne metsän keskellä asuvatkin. Pelaavat täällä molempaa päätyä samanaikaisesti, koska voivat.

On nimittäin niin, että metsän keskellä ei voi varastella, rikkoa, hukata tai syrjiäkään vapaalla mitalla, koska kaikki yhä tuntevat toisensa. Käyttäytymisestä voi antaa suoraa palautetta sille, jonka asia on rangaista häirikköä; tai senkuin kostat vain – kukaan ei näe kuule eikä ilmianna. Häirikkö on se, joka joutuu ulkopuolisuuteen.

Ja siellä metsänkeskisen syrjäkylän sekä – täkäläisittäin kaupungista käyvän – pahaisen ylikokoisen kauppalan välillä on kirkonkylä, jossa mielellään ollaan niin paljon kumpaakin parempia...vaikka ei ollakaan. Urbaaniutensa tiivistyy omaan valtatieramppiin; muuten ollaan pelkkiä tietämättömiä röyhkimyksiä.

"Urbaaniutensa tiivistyy omaan valtatieramppiin; muuten ollaan pelkkiä tietämättömiä röyhkimyksiä."

Erillisissä todellisuuksissa eläminen näkyy niin, että täältä löytyy jo koskaan töissäkäymättömiä spurguja pikkurikollisia nepsyjä ja niitä ketkä huvittelevat katselemalla heidän esiintymistään. Yhteiskunnan surunlapsia, joista keskiluokka ei tiedä mitään ellei sattumalta ansaitse kuukausipalkkaansa lähitöissä kanssaan.

On helppo sahata omalla autolla valtatie ylös alas päivittäin, käydä ruokakaupassa, liikkua liikuntansa metsän polulla ja olla kaltaistensa voimin pyörivissä järjestetyissä harrastuksissa. On siis niin pikkuporvarillinen kuin olla saattaa, ettei tajua lainkaan ympäristönsä tapahtumia. Tietäisi edes mitä omat lapsensa tekevät.

Kuinka naurettavaa ja turhanaikaista onkaan olla täällä se baudelereinen tai flaubertinen flanööri, joka kuljeksii ympäriinsä päämäärättä yksilöllisesti pukeutuen sekä keskittyen omaan taiteeseensa. Keskinkertaiset leimaavat työttömäksi eli hoitotapaukseksi; kirkonkyläanonymiteetin röyhkeyttämät yrittävät provosoida.

"Keskinkertaiset leimaavat työttömäksi eli hoitotapaukseksi; kirkonkyläanonymiteetin röyhkeyttämät yrittävät provosoida."

No, siinäpä on omanarvontunto koetteilla, kun yhdet tungettelevat ja koettavat kutoa osaksi omaa verkostoaan; toiset yrittävät survoa kylähullun rooliin – vuoroin huvikseen ärsytettäväksi – vuoroin hyväksikäytettäväksi hyötyyn. Harmi, kun noita ei enää vain voi vedellä patukalla perseelle ja kytkeä kiinni nippusitein putkaanlennättämisen edeltä.

Sukupolvisolidaarisuutta en tunne. Jos on niin pöljä, jottei näe vastapuolen olevan liki viisikymppinen eikä käsitä niin sen kutsuntojen armeijan kuin kertausharjoitustenkin olleen ohi jo vuosikymmeniä sitten – voi tuskin odottaa kovinkaan antoisaa keskustelua. Liian iso kuilu välillämme – ihan sama mistä se on loppujenlopuksi muodostunut.

K-sanankin sanoin, mutta siitä nyt ei ole täällä jäljellä kuin kakaroiden usein heiluttelema etkö tehnyt itse mitään -säälinkerjuukortti. Minä en nostalgisoi, koska tiedän mitä se mennyt oli oikeasti. Kuritus kaltoinkohtelu alistaminen ynnä kuolemanpelko ei ole tavoiteltavaa. Mitä minä muka noiltakin kadehtisin?

"Harmi, kun noita ei enää vain voi vedellä patukalla perseelle ja kytkeä kiinni nippusitein putkaanlennättämisen edeltä."

Flanööri on totta tosiaan ilmiö, joka kuuluu oikeiden kaupunkien ihmisvilinään elämänkulkujen ja -tyylien monimuotoisuuteen. Kylän marketin penkillä istuvaa sellaista ruvetaan kyttäämään; voiko vedättää/hyväksikäyttää/pummata/juoksuttaa, pitääkö holhota vai rupeaako sittenkin tilittämään sille koko elämäänsä.

En saata sanoa, että kummasta suuttuisin suuremmin; wannabekeskiluokkaisesta työväenluokkatyrkkymiehestä ilmeisine päihdemaailmakytkyineen kyttäämässä haaroväliäni padottua homoseksuaalisuuttaan vai ajatuksella ”joko se on kussut housuunsa”. En ole kumpaakaan. Aiheeton ennakkoluuloinen oletus on aina loukkaus.

Vai onko? Passiivisaggressiivisen tai persoonallisuushäiriöisen kasvattama kakara ei esittele itseään eikä sano pronominiään tai liitännäisyyttään; se haluaa takertua kiinni pitkittääkseen sekä kärjistääkseen näkemäänsä riidan mahdollisuutta. Oppii vielä pelkäämään ja pienentämään itsensä ilman minuakin – en suo mitään huomiota.

"Flanööri kuuluu oikeiden kaupunkien ihmisvilinään elämänkulkujen ja -tyylien monimuotoisuuteen. Ei marketin penkille."

Erillisissä todellisuuksissa on omat puolensa, mutta kun valitettavasti ne eivät pysy erillisinä. Miksi motivoitua tekemään hyvä ensivaikutelma, kun asuu käytöstapoja vailla olevien junttien keskellä? Ne eivät arvosta kuin valtaa ja rahaa sekä pelkäävät vain häpäisyä ynnä rangaistusta.

Yksinomaan kammoan kanssaan tekemisiin joutumista sekä ylenkatseisesti halveksun joka ainoaa tekemistään – usein myös tekijää itseäänkin. Kotikutoista, raivostuttavan opettavaista sekä perinteisistä perinteisintä aina saman vanhan tunnetun toistoa. Siinä on täkäläinen kulttuuri lyhyeen tiivistettynä.

Hahaha. Siinähän se nähtiin ”kauppamiesten heimon” bisnekset, kun kymmenen vuotta sitten Kontioranta piti väkisin ostaa ja perustaa yhtiö sitä kehittämään. Alue jäi seisomaan pääosin tyhjilleen sekä happanemaan käsiin. Toimarikin jäi tovi sitten perhevapaalle ja häipyi hiljan vähin äänin Uudellemaalle kunnanjohtajaksi.

No, nytpä on sitten tekeillä rekrytointi, jossa tuon yhtiön sekä kunnan elinkeinopalveluyhtiön toimitusjohtajuudet on tarkoitus yhdistää toisiinsa. Sopii kuvaan.