Keskimittainen tajunnanvirta muistivihkonsivujen satunnaisista riveistä

(Kuva: Jari Kähkönen)

Luin tovi sitten muistaakseni YLE:n netistä epäluottamuksesta, jota toinen voi tuntea ja ruveta siksi härkkien koettelemaan yhden uskottavuutta. Tjaa-a. Ketään ei voi kieltää tuntemasta sekä vaikea on tietää asianomaista paremmin mitkä ne ovat, mutta kuinka motivoitua vastaamaan tunteisiin rakentavasti?

Merkitsin muistivihkoon Onni Sarmasteen oikeudenkäynnin valmisteluistuntojutusta tuomarin opastuksen tuohtumattomuudesta ja väitteen esittäjän velvollisuudesta todistaa se oikeaksi. Luin Sunnuntaisuomalaisen jutun jyväskyläläispojasta, joka kaikista henkilökohtaisen elämänsä rasitteistaan huolimatta alkoi malliksi.

KYS:in lastenpsykiatrian erikoislääkäri Anita Puustjärvi puhui YLE Itä-Suomelle kiinnostavia täkäläisestä ”ADHD-epidemiasta”; mainiten muun muassa häiritsevän tekijän käsitteen. Kah, siinäpä onkin kasvattajalla kädet täynnä työtä, kun sellaisen tunnistaa, asettaa tätä koskevat rajat ja pitää myös niistä kiinni.

"Epäluottamusta tunteva voi alkaa härkkiä, mutta kuinka itse motivoitua vastaamaan tunteisiin rakentavasti?"

Käviköhän itselleni...erään entisen vaaliehdokkaan turkislakit...kun luulin hukanneeni Victorinox Minichamppini, koska en muistanut välivarastoineeni sitä tarpeettomana? No, hieman nousi hiki M 91 pooloon, kun kaikki kapsäkkini käsin tarkastin ennenkuin tapahtuneen tajusin; siirtäen asianomaisen artikkelin sitten syvävarastoon.

Niin. Kiivastuessaanhan helposti laskettelee puhekielisyyksiä, joita joutuu katumaan. Mitä tulee yleisesti nepsyyn ja erityisesti ADHD:hen, täkäläiset nuoret käyttävät niitä sujuvasti solvauksina. Sopisi muistaa, että tietämätön nimittely sekä etenkin lääkkeidensyömiskehotus valtuuksitta ovat jo ihan selvää henkistä väkivaltaa.

Todellakin; minä, kokemusasiantuntija ylioppilaspohjalta, tiedän karjalaisten olevan heimoa millä suu käy, vaikka verenkierto ei ole enää aikoihin yltänyt aivoihin asti. Eräskin pr:n vaihtanut antoi päätoimittajana tettiläisen kirjoittaa kolumnintapaisessa, että tämä oli oikein erikseen varoittanut kuuntelemasta sitä mitä hän sanoo.

"Minä tiedän, että karjalaisilla käy yhä suu, vaikka verenkierto ei ole enää aikoihin yltänyt aivoihin asti."

Luin Ulla Korkatsun kirjoittaneen Karjalaisessa paljon tilaa saaneessa haastattelussa kotiviljelijä-autonrassausharrastaja pitkätyömatkaisen metallimiespääluoton sanoneen:”Mieti mitä annat itsestäsi maailmalle?” Sattuvasti sanottu yleensäkin, mutta erityisesti silloin jos uskomme ihmisluonnon hyvyyteen.

Oman A 6 avolehtiöni sen sivun alareunaan näyn seuraavaksi kirjanneen ajatuksen, että itselläni ei ainakaan mene koskaan niin huonosti, jotta alkaisin rupattelemaan. Katson silmiin kun puhun, sanon kiitos ole hyvä tai anteeksi ja muilta osin vain sen kuin käsilläolevan asian toimittaminen välttämättä vaatii. Se saa luvan riittää.

Kaikenviimeksi luulen paikallisia virkamiehiä, toimihenkilöitä tai henkilökohtaisesti tapahtuvaa asiakaspalvelutyötä yrityksessä tekeviä ihmisiä kaverikseni. Jos en tätä käsittäisi, olisin todellakin kypsä linnunpöntönnaulausosastoon tai moppipetteriprikaatiin, ketkä ikinä niitä nyt sitten tänään pitävätkään.

"Minulla ei koskaan mene niin huonosti, että alkaisin rupattelemaan. En liioin luule vain työtään tekeviä ystävikseni."

Olenkohan liene ajatellut ensisijaisesti merkityksettömyyden tunteella vuorovaikutuksen vähyyttä tai toisten siitä kieltäytymistä; vai enemmän sitäkö, kun luin YLE:n netissä ammattien eettisiä kuormia koskeneen jutun? Voivoi. Ihminen on päämäärä itsessään eikä koskaan vain väline; tämä on johtopäätökseni.

Sitten tulee sanapari eksentrinen entusiasti, jotka tallensin muuan googletuksen jälkeen, kun vailla muuta tointa selvitin erään takavuosikymmenen yhden sananvaihdon debatin vastapuolen nykytilaa. Johan oli tuokin miespolo muistosanat kanssamatkaajaltaan saanut, jottemmä paremmin sano. 

Vaan yllytyksensäpä oli näemmä kestänyt moninkertaisesti itseään kauemmin. Siksi minä kävin aikoja myöhemmin debattia opetuslapsensa kanssa. Piiloagenda oli kai ollut luoda tarve, jonka täyttämisestä olisi seuraavaksi – tavalla tai toisella – maksettu. Aijai. Olipa naiivi ihmiskäsitys ja pahasti ajastaan ajastaan jäänyt yhteiskuntakäsitys.