keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Kulunvalvonta

(Kuva: Jari Kähkönen) Kaikki ovet tai portit eivät voi olla kaikenaikaa auki.
Kulunvalvonta alkaa siitä, kun myönnetään etteivät kaikki voi päästä kaikkina aikoina kaikkialle, eivätkä kaikki ovet voi olla koko ajan lukossa eikä kaikilla voi olla mekaanisia avaimiakaan. Aluksi oli koodi- ja korttilukkoja, mutta tänään käytetään tietokoneohjattuja kulunvalvontajärjestelmiä.

Kun ajatellaan rakennuksen kulunvalvontaa, pitäisi ensiksi tietää asioita. Mitkä ovat aukioloajat, käyttäjäryhmät ja mitä turvallisuustasoa haetaan. Joka paikassa on varmasti päivittäinen aukioloaikansa, mutta entäpä ilta- sekä viikonlopputilaisuudet? Seuraava on täysin varma. Jos ei suunnitella oikein, toteutuskin epäonnistuu.

Ajatellaan keissiä. On ulko-ovi, portaikko sekä vuokratilat. Rakennuksessa on integroitu kulunvalvonta- ja rikosilmoitusjärjestelmä. Siispä; piti päättää, että vaaditaanko tilaisuuteen ovimies avaamaan ja sulkemaan ulko-ovea vai tehdäänkö ohjelmointeja. Eikä tehty mitään. Kylläpä muuten hälyttikin iloisesti, ihan pikkutunneille asti.

"Kulunvalvonta alkaa siitä, kun myönnetään etteivät kaikki voi päästä aina kaikkialle tai saada mekaanisia avaimia."

Olisi myös ihan kiva, että yksi ei olisi omistavinaan rakennusta, toinen toteuttavinaan sinne toimintoja ja kolmas ylläpitävinään sekä huoltavinaan. Moisesta ei nimittäin seuraa muuta kuin loputon inttäminen, ällittely ynnä nokittelu; tieto tulee aina jäämään jonnekin matkalle ja ihmiset koettavat vain jotenkin selviytyä.

Jaettu vastuu näet tarkoittaa, että kukaan ei ole vastuussa. Seuraavaksi tilojen käyttäjien tavaroita varastellaan tai niissä syttyy tulitikkuleikkien seurauksena pieni tulipalo; asiattomat näet nuohoutuivat nurkissa aikansa, minkä jälkeen pitkästyivät sekä tekivät mitä sellaiset tekevät aina. Jos nimittäin valvonta puuttuu.

Jokaisella pitää olla pääsy vain sinne minne kuuluu ja vain sinä aikana kuin kuuluu. Ellei tähän ole osoittaa henkilökuntaa, on käytettävä teknologiaa. Viimemainitun suhteen on ensitöikseen ymmärrettävä, jottei se ohjaa itse itseään. Jos siltä vaikuttaa, käynnissä on aina jonkunsortin selvitettävä poikkeustilanne.

"Valvonnan suorittaa joko henkilökunta tai teknologia, joista yhden ei pidä ja toinen ei kykene ohjaamaan itseään."

Siispä; mikäli rakennus on yleisötila, jonne saavutaan massoittain – tietenkään rahvaalle ei pidä jakaa edes kulkuavaimia. Niitä on vain tilaisuuden vastuullisella järjestäjällä, joka huolehtii sellaisten käyttämisellä roudaamisesta, järjestelyistä, esiintyjistä ja mahdollisesta omasta henkilökunnastaan.

Massoja varten ovia ohjataan auki kulunvalvonnasta, mikä ei välttämättä onnistu korttilukkojen kanssa lainkaan ja koodilukkojenkin kanssa vain mikäli niissä on tähän tarkoitettu mekaaninen valmius. Tosiaan; tietokoneohjattua kulunvalvontajärjestelmää käyttää pääkäyttäjä, mutta vain jos hänelle on ilmoitettu mitä tehdään.

Niinno; sitten julkistilan kuorioveen piti toteuttaa kaksipuolinen kortinlukija, sisäpuolelle hätäavausrasia ja avaimettomasti lukittuva varmuuslukko. Voi hyvä tavaton tuotakin insinöörityötä; syntyi samanaikaisesti sekä poistumisturvallisuusriski että työvoimapaine sulkemis- ja tarkastuskierrokselle, vaikka tavoite oli (toivottavasti) päinvastainen.

"Syntyi poistumisturvallisuusriski ja työvoimapaine, vaikka tavoiteltiin päinvastaista lopputulosta."

Vai virastossako on tämäkin asia töpätty? Ei osata edes päättää kuka saa kulkea mistäkin ovesta milloin, koska…jos nyt ihan tarkkoja ollaan niin sekä pohjakuvat kuin ovitunnisteetkin puuttuvat. Tietenkin kolmen eri toimijan pitää sählätä omiaan ja omia aikojaan, jolloin kokonaisuudesta tulee mahdollisimman sekava.

Teeskennellään oltavan rakennuksen ainoa käyttäjä, vaikka moinen ei pidä paikkaansa ainakaan nyt, jos on koskaan pitänytkään. Sitten ollaan olevinaan hienotunteinen; ei sekaannuta toisten asioihin, vaikka oikeasti ollaan vain vähän tyhmiä, hitaita ja huonoja kommunikoimaan. Uskokaa jo, että kaikki turvallisuus on aina yhteisöllistä toimintaa.

Joskus ulkoapäin ajattelee, että onko kulunvalvonnan sijasta asennettu ylikävelyjärjestelmä, jossa itselle otettaisiin kyllä kaikki valta, mutta sitä käytetään vain omaksi edukseen – toisia ihmisiä ei edes suostuta näkemään. Ihmisiä, joita voi olla paikoin paljonkin ja he jakautuvat lukemattomiin eri ryhmiin.

"Onko kulunvalvonnan sijasta asennettu ylikävelyjärjestelmä, jossa muilla ihmisillä kuin omalla itsellään ei vain ole väliä?" 

Palautetta on siis annettava, asiat tulee selvittää ja sitten ratkaista. Joskus toimintaa muutetaan, mutta toisinaan taas toimijan itse on muutettava omia tapojaan. Sikäli, kun inhimillinen identiteetti on kunnossa; oikea, toteennäytetty, olennainen sekä toistettavissa olevaan havaintoon perustuva tieto ratkaisee.

Rahalla on merkitystä, mutta se ei aina ratkaise kaikkea. Koodilukkokin voi olla toimiva ratkaisu, jos käyttäjinä on lukumäärältään vähäinen joukko keskimäärin luotettavia aikuisia. Olennaista on tällöin katsoa, ettei koodia ”huudella” eli jaella missä sattuu ja että se myös vaihdetaan riittävän usein.

Korttilukkokin voi toimia, mutta rajansa silläkin: pysyykö se perässä ohjelmoinnin sekä toimintojen suhteen, pystytäänkö tunnisteita toimittamaan riittävästi ja tuleeko kulkuoikeusprofiileista riittävän yksilöllisiä? Valvonta on valvontaa sekä vallankäyttö vallankäyttöä – paljastut kyllä, jos toimintasi on näennäistä nyhjäämistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti



OHJEET

Tätä blogia voi kommentoida vain suomen kielellä.

Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.

Pysy asiassa.

Ole asiallinen.

Älä chattaile.

Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.

Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.