Eilisen Suomen vahtimestarit

En ole ihan varma miksi Iltsun tuomiojuttu puolen vuoden takaa päätyi nyt eteeni, mutta eihän tätä voi kommentoimattakaan jättää. Olen jo aiemmin ollut kauttarantain aavistavainen, jottei turvallisuus Pohjois-Karjalan keskussairaalassa Joensuussa ole kaksisissakaan kantimissa; nyt tiedän sen.

Radiokritiikki

(Kuva: Jari Kähkönen)

Oletko jo kuunnellut YLE:n Hyvät, pahat ja vartijat -radiodokumentin? Tulin tietämään siitä sattumanoikkuna, kun kirjastossa ePress-haku Karjalaisesta toi esiin lineaariradion ohjelmat. Johan on tuokin dokumentiksi mainittu työ varsinainen pläjäys – päädyin toteamaan, kun sen kotona läppäriltäni kuuntelin.

Yksinäisyys

(Kuva: Jari Kähkönen)

Loppuviikon YLE:n sisältövirrassa on ollut y-sanaa. Minä en ole yksinäinen enkä kaipaa ympärilleni hovia viihdyttämään, puolituttuja morjestelemaan tai etenkään jotain paras...anteeksi...sosiaalisia seuraajia luulemaan meidän olevan ystäviä. Ei kiinnosta. Turpa kiinni. Katse poispäin ja pysykin etäällä.

Sekö oli sumutus, sittenkin?

(Kuva: Jari Kähkönen) Tähän tuli se uusi Vapaudenpuisto, jonka pensaat tarjoavat
ihanteellisen näkösuojan kaikenlaiselle asiattomuudelle. Eli; kun ne varjostavat
puut siis kaadettiin, tilanne Joensuun keskustassa "platalla" parani...miten?

Vuosikymmeniä sitten minulla oli työtoverina vanhan kansan vartija, joka tapasi tälläisissä tilanteissa sanoa, että "mistä niille siellä oikein maksetaan" tai "ihan ovat elätteinä". Palaan siis Joensuun Ison Myyn mystisiin hengitystieoireisiin, joihin olisi poliisitiedotteesta päättäen ilmeisesti tulossa selvyyttä.

Pyytämättä neuvominen

Kirjoittaja ja puhuja toimii myös julkisena intellektellina, joka ajoin joutuu myös neuvomaan pyytämättä. Kutsu sitä sananvapauden käyttämiseksi, ääneenajatteluksi tai vaikkapa työsi jatkeeksi – ethän voi tehdä kuvaa siitä, mitä et ole nähnyt, etkä kertoa sitä muille, mitä et ymmärrä itsekään. Työsi on ajatella.

Enkö ehkä sittenkään ole kyllin outo?

Hah, jos arvostelukykyni olisi suonut; en olisi ikinä osallistunut siihen typerän tuppukylän kulttuuritapahtuman kesähassuttelevaan kisaan vuosia sitten. Niinikään – kirjailijayhdistykseen, joka on aivan kaikessa yhtä surkea kuin täkäläiset kulttuuritoimijat ylipäätään; olisi pitänyt olla koskaan liittymättä.

Kuka edustaa ketäkin

(Kuva: Jari Kähkönen) Moniäänisessä ja -ilmeisessä liberaalissa demokratiassa voi
joskus olla vaikea tietää kuka on todellisuudessa sorrettua vähemmistöä, sekä ku-
ka tarkoituksellisesti esittää sellaista huomiota tai etuja saadakseen. Kuka puhuu
kenenkin puolesta?

Katselin keskiviikkoiltana Kulttuuricoctailin, jossa Ujuni Ahmed ja Silla Kakkola keskustelivat jostain aivan muusta, mutta inspiroiduinpa pohtimaan omaakin elämänkulkuani. Vähemmistö-valtavirta -raja-aidan takana on niin monia tasoja, ryhmiä ja rooleja, ettei kattava listaus taida olla edes mahdollinen.

En ole suosiotasi vailla

Aijaa. Onko tässä marketissa tietty järjestys missä ostoksensa pitää pakata kantamukseen ja poikkeamasta sanotaan? Kuulkas. En minä kaipaa ääntänne, rahojanne, julkisuuttanne tai muutakaan vastaavaa; ihan sama, kunhan henkilöllisesti hoidettavat lähipalveluni vain toimivat eivätkä maksa liikaa.

Ei se ollut me, koulutus eivätkä firmatkaan – se oli nuo karanneet&kieroutuneet

(Lähde: kuvakaappaus) Kuvasitaatti arvostelutarkoitukseen.

En tiedä, että olenko tehnyt jotain pahaa, jotta minua rangaistaan yksityiseen turvallisuusalaan liittyvin – kyseenalaisin – sisällöin. Jari Stolt – ammatilliseksi opettajaksi mainittu – eräs maamme journalistisen median käytetyimmistä secuspleinaajista kirjoitti sitten tälläisen ”artikkelin” Linkediniin. Hohhoijaa.

Mielekäs dialogi puuttui – ettehän te osanneet edes vittuilla

(Kuvaruutukaappaus) Jatkaminen olisi hyödytöntä, kosken itse saa Facebookilta mitään
– ja vielä olisi pitänyt joko suostua mainoksin profiloiduksi tai maksavaksi asiakkaaksi.

Katselin Kulttuuricocktail Liven Yle Areenasta vuorokauden myöhässä, koska reaalimaailman siviiliasiat viivyttivät keskiviikon iltaohjelmaa, mutta opinpa silti Taina Saarikiveltä jotain uutta. Tohtorinväitöskirjan tulee siis toimia alustuksena väitöstilaisuudessa käytävälle mielekkäälle tieteelliselle dialogille.

STT journospleinaa yksityisiä turvallisuuspalveluita kahtia

(Kuva: Jari Kähkönen) Niin; tähän onnettomaan karsinaan istumaanko ne olisivat
vuosikymmen sitten laittaneet sen siistiin "asiakaspalveluvirkapukuun" puetun 
– vahtimestariksi uudelleendisainatun – metrovartijan?

Valitettavasti jouduin avaamaan tekstinkäsittelyn lauantaina; olin eilen ideoinut, kirjoittanut, editoinut, hakusanoin varustanut ja palvelimelle tallettanut 2.5 liuskaa jotain aivan muuta. Kuuntelin näet Sanoman radion Classic Hitsiä, jonka Ilta-Sanomien tuottamat uutiset hätyyttivät minut toimen tuoksinaan.

Itsekeskeisyyden kasvu on ylhäältäpäinjohtamisen hinta

Onhan näitä nähty. Räkänokkia, joita ei ole eläessään komennettu eikä kielletty; siispä ne eivät yksinkertaisesti pysty olemaan hiljaa tai tekemättä asioita. Kaikentietävä ja ylienerginen eläkeläinen taas sotkeentuu joka asiaan – ymmärtämättä kuinka rasittava sekä pihalla on kaikesta.

Kolmas kerta bloggaamaan laittoi

Lainaan:"Kaupan keinot puuttua toistuvaan häiriökäyttäytymiseen ovat tällä hetkellä rajalliset. Lain mukaan häiriköiville asiakkaille ei voi antaa porttikieltoa." Taasko te jauhatte "yrityslähestymiskiellosta"? Vaikka oikea vastaus on etenkin tässä tapauksessa oikea vartija käyttämässä todellisia pakko- ja voimakeinoja.

Kuin varsinainen päiväkirjamerkintä konsanaan

(Kuva: Jari Kähkönen)

Johan minä luin Helsinki-Vantaan asematason tunkeutumisesta päiviä sitten, muttei aihe niin suuresti kiinnostanut, jotta siihen vallan paneutunut olisin. Eipä ole kaikki kultaa, mikä kiiltää, eikä erikoista kuin puhutaan – sekö oli sitten joku ”marsalleri” tai mikäliene asematason valvoja kuin miehen lopulta otti kiinni?

Minun ääneni ja viestini

(Kuva: Jari Kähkönen) Ruotsalaisen sotatarvikevalmistajan vihkonkanteenkin
voi piirtää tai kirjoittaa.

Jokohan olen kierrokseni kiertänyt; päässyt vaiheeseen, jossa katse ei enää ole ympäröivässä maailmassa vaan omassa navassa? No, siinähän se pöljien luullakseen on – muka – aina ollutkin tai näin he kuitenkin messusivat. Onpa muuten ensimmäinen otsikko pitkään aikaan, jonka kirjoitin muistiin.