Pyytämättä neuvominen

Kirjoittaja ja puhuja toimii myös julkisena intellektellina, joka ajoin joutuu myös neuvomaan pyytämättä. Kutsu sitä sananvapauden käyttämiseksi, ääneenajatteluksi tai vaikkapa työsi jatkeeksi – ethän voi tehdä kuvaa siitä, mitä et ole nähnyt, etkä kertoa sitä muille, mitä et ymmärrä itsekään. Työsi on ajatella.

Moisesta ei ole koskaan tykätty. Yhteisöjä nimittäin tavataan johtaa ylhäältäpäin; se ei ole mikään Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen tai poliisihallinonkaan erikoisuus. Neuvottelemiselle ja päätösten perustelemiselle on rajansa – kyseenalaistaminen sekä protestoiminen ovat jo selkeästi sen tuolla puolen.

Eikä...heh...kansa kaikkivaltiaskaan tykkää, että sen minäkuvaan, ihmiskäsitykseen tai maailmankuvaan kajotaan. Tapana ei ole ajatella vaan tarinoida ajankuluksi ja viihteeksi, toistaa vanhaa, vahvistaa jo tiedetty sekä enintään edesauttaa arjen askareiden sujuvuutta. Ajattelu kuormittaa ja vie turvallisuudentunteen.

"Tapana on vain tarinoida ajankuluksi ja viihteeksi, toistaa vanhaa, vahvistaa jo tiedetty sekä edesauttaa arjen askareita."

Ovatko kaikki kynä- ja puhemiehet tuttuja toisilleen? Höpöhöpö. He ovat toistensa kilpailijoita; tapaavat luulla tietävänsä muita enemmän, pomottavat, ovat itsekeskeisiä sekä muutenkin luullakseen ainutlaatuisia. Kuinka tuollaiset ominaisuudet voisivat olla heijastumatta kielteisesti inhimilliseen vuorovaikutukseen? Älä hassuttele.

Kauniimmin ei ole aihetta arvioida kustantajia, julkaisijoita, ostajia, käsittelijöitä tai muitakaan heidän puolestaan toimivia. Amerikkalainen sanoo aiheesta, ettei pidä pilata hyvää juttua totuudella; ja, jottei kyse ole siitä mitä tiedät, vaan mitä ne luulevat sinun tietävän. Työn pitää olla kiinnostava ostettavaksi, mutta unohtua nopeasti.

Kaikkein ankeimmin on omien sisäisten tai keskinäisten asioiden käsittelyn kanssa. On aika vaikea kysymys, että kuinka ollaan kyllin teräviä täyttääkseen tehtävänsä vaan kuitenkin päätymättä näyttämään pelkkää nenänsä edestä sulkeutuvaa ovea. Sitä mietitään jopa SVT:n UG-toimituksessa. Oho. Enpä olisi uskonut.

"Kynä- ja puhemiehen tulee siis menestyäkseen olla kiinnostava, mutta tekemistensä unohtua nopeasti." 

Niin. Helppohan se on panna sanoja peräkkäin; luetella pelkkää hauskankuuloista runoa. Olla käsi sojossa kuvaavan älylaitteen kanssa huutaen, kun ainoa päämäärä on maksimaalinen kiusallisuus – sejasama alkaako kohteeksiotettu huutaa, tapella tai poistuuko paikalta. Näin ei yhteiskuntaa muuteta, höpsöliini. Tuskin edes tienataan.

Kuuntelen myös YLE:n aluetoiminnan poissaollessa Bauerin ja Sanoman radioita, joista olen välillä kuullut mainoksia aika häiriintyneenoloisista podcasteista. Sekö on sitten hienoa ”sisältöä”, kun häilytään jossain puheohjelman, kuunnelman sekä dokumentin välimaastossa, kun ei oikeasti osata tehdä niistä ainoatakaan?

Hyi helvetti. Käsitän, että internet on ihmisten olo- ellei peräti makuuhuone, jossa ne sitten istuvat napit korvissaan päätelaitteen äärellä odottaen viihdyttämistä tai uneen tuudittamista. Mutta se on ensisijassa heidän oma häpeänsä, josta en toivo mitään tietäväni enkä missään tapauksessa ainakaan osallistu siihen.

"Hyi helvetti, Internet on ihmisten olo- tai peräti makuuhuoneena. Mutta omapa on häpeänsä, minä en siihen osallistu."

Siltä osin siis, kun asia on itse päätettävissäni. Näissä hommissa saa nimittäin tottua julkisen pysyvin kirjaimin tehdyn omakielisen kommunikoinnin aiheuttamiin paikoin mielenkiintoisiinkin seurauksiin. Sellaista sattuu, kun viesti menee ihan ylös asti – ymmärrykseen – vaikka oikeinymmärrystä tai mitään muutakaan ei silti ole taattu.

Tosiaan. Mikä luulet olevasi tai minäkin haluan vaikken osaa enkä edes uskallakaan – ne ovat reaktioiden tavanomaisemmasta päästä. Sitten on  huomionkipeät, joiden kanssa toimiminen on aina jotenkin ”yhteisöllistä”, vaikkei siitä oltu mitään sovittukaan. Äläkä unohda yleisön kaappaamista tai aiheen vaihtamista.

Sitten tulevat omatekoiset valvojat, joiden luuloteltu vallankäyttö voi sujuvasti kohdistua niin tekijään kuin yleisöönkin. Montako askelta hulluuteen tarvitaan, jotta tyrkky muuttuu kanssaihmisiään kiusaavaksi seurantuputtajaksi tai monologinpitäjäksi? Niitäkin on ollut aina. Että ihan uteliaisuuttaan ja saadakseen nauraa se tätä tekee, kuulemma.

"Julkisesti, pysyvin kirjaimin ja omalla äidinkielellä kommunikointi vaikuttaa mielenkiintoisesti, saa oppia."

Niinpä. Iänkaiken ovat kirjoittajat ja puhujat hammastelleet, että ovatko pahimpia ne kuin eivät edes ole lukeneet/kuulleet sitä minkä nyt kiivaimmin tuomitsevat tai torjuvat kaiken jo lähtöjään? Vai ne, jotka kyllä lukivat/kuulivat, mutta ainoastaan luulivat ymmärtäneensä, mutta ihan pöpelikköönpä meni silti?

Siinäpä sitä sitten ollaan. En minä tätä siksi tee, että huomiota saisin enkä todellakaan halua kenenkään lähelle tai kuulla tämän mahdollista mielipidettä itsestäni. Kyllä tässä itsestään täytyy tykätä, koska muuten jaksaminen loppuu. Ymmärrä, että kaikesta ei tehdä tekstiä; toiset hoidetaan kahdenkesken ja kolmansista postataan. Muualle.

Kyllä sitä sitten ollaan populismista mölisemässä, kun minun ajatukseni menevät vaan sinun eivät. Sekä vetoa niihin menettelytapoihisi, koska avoimella kentällä et ilmeisestikään pärjää. Sellainen se järjestäytyneen yhteiskunnan, toimivuuden, hallittavuuden...ja hah...onnellisuuden kääntöpuoli vain tuppaa olemaan.