Mielekäs dialogi puuttui – ettehän te osanneet edes vittuilla

(Kuvaruutukaappaus) Jatkaminen olisi hyödytöntä, kosken itse saa Facebookilta mitään
– ja vielä olisi pitänyt joko suostua mainoksin profiloiduksi tai maksavaksi asiakkaaksi.

Katselin Kulttuuricoctail Liven Yle Areenasta vuorokauden myöhässä, koska reaalimaailman siviiliasiat viivyttivät keskiviikon iltaohjelmaa, mutta opinpa silti Taina Saarikiveltä jotain uutta. Tohtorinväitöskirjan tulee siis toimia alustuksena väitöstilaisuudessa käytävälle mielekkäälle tieteelliselle dialogille.

Ja missähän tuli itse elettyä virtuaalisesti? Syvällä, jossa sietämättömät – keistä et olisi halunnut mitään tietääkään – harjoittavat aivopierutasoista – ellei sitäkin alhaisempaa ajattelua; nimittäin Facebookin puskaradiossa. Nyt tuo 15 vuotta on ohi; pistin tilin kiinni enkä ladannut tai tallentanut mitään niin kutsutusta sisälöstäni.

Kuinka ihmeessä jaksoinkaan jauhaa ilmaiseksi rahaa voittotavoittelevalle firmalle noin kauan – tarjota suoraansanottuna parasiittistä omaa elämää korvaavaa viihdettä rahattomille, vaikutusvallattomille ja tyhmille? Ne luuserithan olivat pelkkää raakadataa tai kolmannen osapuolen mainoksenkohteita!

"15 vuottani Facebookissa ovat ohi; pistin tilin kiinni enkä ladannut tai tallentanut niin kutsutusta sisällöstäni mitään."  

Viihdettä, jota ne eivät tietenkään saaneet; siispä viimeistään ”keskustelun” toisessa kommentissa piti aina haukkua, kerjätä sääliä tai mennä henkilökohtaisuuksiin omalla avuttomalla tavallaan. En minä – kiitos vaan – halua olla sinun kaverisi, sekä otan vastaan hoito-ohjeita ja kritiikkiä kirjoituksistani vain ammattilaisilta.

Emme me ole samalla tasolla emmekä pysty samaistumaan toisiimme. Paras olisi, kun oppisit hallitsemään dopamiiniriippuvuuttasi; muuten lyhytjännitteisyytesi, itserakkautesi ja epäsosiaalisuutesi tekevät sinulle vielä tepposet. Sivuuta se mitä et ymmärrä tai tarvitse; muuta tietä onneen ei ole. Edes siellä sinun netissäsi.

Ei sillä, että hengenlento muutenkaan koskaan olisi ollut kummoinen. Olipa kyläyhdistys, joka oikeasti ”edusti” noin viittä aktiiviaan ja oli täysin pihalla niin alueen ongelmista kuin siitäkin kuinka ne korjataan. Tai kuinka monta kertaa ovikelloa pitää soittaa ilkivaltaisesti ennenkuin se irroitetaan/vaiennetaan?

"Sivuuta mitä et ymmärrä tai tarvitse; muuta tietä onneen ei ole. Edes siellä netissä. Sinä olet dopamiiniriippuvainen."

Aika aikaa kutakin. Mokomaankin palveluun tuli mentyä vuonna 2008, kun tein Turvasanomia ja näin tilastoissani linkityksiä julkaistuihin juttuihin – kokeilinhan minä IRC Galleriaakin, samasta syystä. Keskustelua jutuistani en löytänyt koskaan vaan kohtasin yhden ongelmapersoonan, joka unfrendasi sillä hetkellä, kun julkaisu lopetti.

Eivätkä ne niin sanotut lapsuuden- tai nuoruudenkaveritkaan aina halunneet oikeasti mistään jutella eikä kaikki edes olla tekemisissä, minkä tajusin kyllä jo silloin nollarilla. Oliko esitetty perseily ehkä jopa uusinta kasarilta? Jotkut eivät tosiaan olleet viisastuneet vähääkään sitten kloppivuosien, huomasin.

Sitten verkostoon ui se tunnoton jumalanleikkijä, joka olisi kai halunnut kiitoksen urani suolaamisesta, koska – hänen mukaansa – se ei olisi koskaan ollutkaan minun juttuni, olinhan ”kyseenalaistaja”. Taisi ihan vahtia portfoliotani luullen itsestään hyvätkin herjat siksi latelevan – turhaan. Ei nollaan tärvätä edes bittiä.

"Aika aikaa kutakin. Menin mukaan, koska Facesta linkitettiin Turvasanomiin, mutta keskusteluja ei löytynyt koskaan."

Heh. Kaunokirjallisia niin kutsuttuja ystäviä minulla ei ehtinyt koskaan olla. Disinformaatio-, turpo- ja oikeuselämän vouhottajia sivusin sattumalta muutamilla avoimilla seinillä, mutta vuorovaikutusta en saata nauramatta sanoa hedelmälliseksi. Oli konsensus sekä pyhät mistä ei saa sanoa pahasti.

Nyt kun tätä viittätoista vuotta katselee taaksepäin; voin vain häkeltyneenä puhallella ystävättömien ja sosiaalisesti tonttujen boomereiden ölähtelyille. Hittoako vouhotat energiansäästöstä, kun et edes tunne väitetysti arvostelemasi kirjaston aukioloaikoja? Tai; painu suolle, koska eihän se bussi ole ajanut tuota kautta enää vuosikymmeneen.

Niinpä. Vaikea sanoa, että mikä oli ihan pelkkää näppäilyvirhettä tai unenpuutetta; sekä sitä fomoksi kutsuttua turhanuteliaisuutta, para- eli puolisosiaalisuutta ja dopamiinipaukun tavoittelua. Mutta silti kiitti vitusti, kun nyt kuitenkin tulit selittämään minulle tietoa, jolla en olisi tehnyt mitään.

"Viimeksi, muttei vähimpänä: kiitti vitusti, kun tulit selittämään minulle tietoa, jolla en olisi tehnyt mitään."

On se vuorovaikutus sosiaalisessa mediassa tosiaan mielenkiintoista. Postasin ajaneeni ompelimo-absi-kirjasto -lenkin, jolla morjestin alueradion toimittajaa, mutta tämä vastasi vain peruskohteliaasti takaisin eikä ilmeisesti enää muistanut minua. No, ”kamupa” mölähti siihen ”kuka sua tervehti”. Voi hellanlettas sentään.

Ihmisellä on tosiaan kumma tarve päästä osille toisen tarinasta, voi taivahan tähden. Mitä mokoman uteliaisuuden edessä on edes esitutkintasalaisuus? Eikä kokemuksen sanominen caseksi, kun varjollaan tarinoi joltisenkin vähämerkityksistä ja asiaa hädintuskin edes etäältäliippaavaa; tunnu sekään kaksiselta.

Mainittaneen myös eläjä, joka tuli sitten muuan Itsenäisyyspäivän kunniaksi viattoman leikinlaskun jäljestä seinälleni rääpimään päätään kuinka eksänsäkin – olivat molemmat kavereitani – nauroi minun vaatteitani jo silloin ennen. En tiedä kuinka kännissä hän oli tuolloin tai mikä olisi ollut oikea reaktio – rähinä vai bannaus. Olkoon!

"En tiedä kuinka kännissä hän oli tuolloin tai mikä olisi ollut oikea reaktio – rähinä vai bannaus. Olkoon!"

No, oliko lähtöni syy sitten karjalaisidiootit, joilla suu juoksee jo tuolla, kun järki vasta käynnistyy täällä? Tuskinpa, mutta koska noin itsekeskeiset pellet eivät edes huomaa poistumistani; jätän heidät manailematta. Totuus taitaa olla huonojen kokemusten kasaantuminen, joka nyt ylitti jonkin rajan.

Eräs niistä oli automaattiset poistot, jotka alkoivat jo vuosia sitten ja nähdäkseni kohdistuivat 99%:sesti linkityksiin blogiini. Vai vaikutin minä yrittävän valheellisesti kalastella tykkäyksiä? Eikä mikään puolustus tai selvitys asiaa muuksi muuttanut; sikäli, kun tiedän niin kaikki tapahtui algoritmillä täysin vailla ihmiskosketusta.

Siitä puhumattakaan, että lukuisat Facebook-kavereiksi hankkiutuneet olivat oikeasti vaienneet ja jääneet pois palvelusta jo kauan sitten. Ties kuinka moni vain jätti käyttäjätilinsä makaamaan niine hyvineen pelkäksi kuvakkeeksi riville tai kävi enää korkeintaan kurkistamassa sitä sattumanvaraisesti ja harvoin.

"Totuus lähtöni syystä taitaa olla huonojen kokemusten kasaantuminen, joka nyt vain ylitti tietyn rajan."

Jatkaminen olisi hyödytöntä, kosken itse saa Facebookilta mitään – ja vielä olisi pitänyt joko suostua mainoksin profiloiduksi tai maksavaksi asiakkaaksi. Päästyäni lopulta sisään, havaitsin suoran loukkauksen ja jouduin päättämään: uunotanko pois kikkakolmosella vai käynkö luusereiden riemuksi koiratappelun.

Kyllä nyt siis oli oikea aika pistää käyttäjätili kokonaan kiinni. Uutta ei näillänäkymin enää tehdä, ei ainakaan omaksi; joko käytän toimituksen yhteistä, tai markkinointiosastoni pitää sitä, koska olen jostain käsittämättömästä syystä tullut staraksi. Eli enpä usko tapahtuvan. Heh. Tuo oli vain liian alhainen onkalo minulle.

No, nytkö en sitten edes saa kävijöitä tieskeistä superluokan it-nörteistä kuin luulivat Facessa osoittamani ”erilaisuuden” tai ”omaperäisyyden” kääntyvän vouhotukseksi heidän mieliaiheistaan, jotka ovat kaikille muille liian marginaalisia ellei suorastaan käsittämättömiä? Turhaan, sivumennensanoen. Tervemenoa. Ei paljon nappaa.

***

  

Kuka helvetti oli se idiootti, joka selitti ettei ihminen muka ole olemassa, jos se ei someta? Paskapuhetta. Tai pitäisikö minun vielä ottaa kannettavakseni joku sivistyneen ihmisen taakkakin, koska joku lyhytjännitteinen, ongelmanratkaisutaidoton ja puoliksi tai kieroon kehittynyt aikuislapsi ei ainakaan sitä tee?

Ei käy. Ihmisyys on sitä, että tekee toiselle niinkuin toivoo itselleen tehtävän. Tämä ei ainakaan tarkoita toisen voivan tehdä itselle mitä tahansa eikä missään tapauksessa loputtomiin.

***

Jälkikirjoitus: Kun edellisenä torstaina Facesta lähdin; yksi sen palvelun kaveri soitti minulle saman viikon sunnuntaina, mutta hän ei edes ollut huomannut tapahtunutta – ennenkuin itse otin asian esiin. Ensimmäinen varsinainen siihen liittyvä yhteydenotto tuli seuraavan viikon tiistaina toiselta kaverilta tekstiviestinä.

Yhden heistä olen tuntenut vuosikymmeniä ja toisenkin vuosia ennen somea – ennenwanhaan soittelimme ja tekstasimme ensinmainitun kanssa – toisen kanssa viestiteltiin kotoa jonkun windowsin työpöytämessengerin, sekä työmaalta saman web-version välityksellä. Älä siis luule somestasi liikaa, saatat pettyä.

Enkä minäkään tätä huomiota saadakseni, performanssina tai spektaakkelina tehnyt; olin aidosti saanut kyllikseni jostakin, mikä ei enää enää ollut – olikohan koskaan ollutkaan – aiheuttamansa vaivan sekä harmin arvoinen. Turhaksi käynyt sai siis vain mennä. Ainakaan en ollut tästä väärässä. Näemmä. :D