Hah, jos arvostelukykyni olisi suonut; en olisi ikinä osallistunut siihen typerän tuppukylän kulttuuritapahtuman kesähassuttelevaan kisaan vuosia sitten. Niinikään – kirjailijayhdistykseen, joka on aivan kaikessa yhtä surkea kuin täkäläiset kulttuuritoimijat ylipäätään; olisi pitänyt olla koskaan liittymättä.
Yhtä vähän muisteltavaa jälkipolville on Facebook-liitännäisellä kommentoinnissa Karjalaisessa, jota yhdet sanovat maakunta-, toiset sanomalehdeksi sekä minä itse Suureksi Punamustaksi Syöväksi. Ulkosuomalaisoletettu kaatoi niskaan paskaa, ja pännänainen sanoi naamatusten, ettemme oikeasti ole eri mieltä asiasta.
Asiasta, joka oli tekstinsä teesi koulukiusaamisesta eufemisminä, koska termin taakse kätketään useita räikeän ilmeisiä rikoslakirikoksia. Itse olin muistaakseni sitä mieltä, jottei lapsia pidä kriminalisoida eikä mennä liioin poliisin selän taakse piiloon. Kuinka se kenelle laki ei vielä ole mitään edes moisesta piittaisi?
"Kesätapahtumassa, maakuntalehden kommentoinnissa ja kirjailijayhdistyksessä oli kaikissa yhtä vähän muisteltavaa."
Perinteisestihän filosofiaa – tai oikeastaan yhtään mistään mitään – ymmärtämättömät mukahauskat seuraansa tuputtavat mölähtelijät tulevat tarjoilemaan takaisinkaatoaan joko alkeellisesti matkimalla eli edistyneesti yleistämällä. En tosin muistaakseni ole koskaan tahtonut kaikkien olevan kaltaisiani. Kaikenviimeksi pakottaa siihen ketään.
Olen oikeasti jopa niin inhimillinen olento, että muistan kuinka kerrankin erään haastateltavani pedantin opettajamainen esiintyminen nostatti sisälläni melkoisen ällötyksen, mutten antanut sen vaikuttaa mitään mihinkään. Enkä polttanut pinnaani tekstiini kohdistuneesta turhasta nipottamisestakaan – pidinpä vain puoleni.
Kerranpa sain jopa yksityiselämästä tutun ongelmapersoonan sauhuamaan kuinka olen muka olevinani puhtaista puhtoisin, mutta vielä hän minut paljastaa. Höpöhöpö. Sellainenkin on ihmisluonto, koska ei yksilö oikeasti ole yksin – ympäristö, seura ja rakenteet vaikuttavat enemmän kuin luulisikaan.
"En muistaakseni ole koskaan tahtonut kaikkien olevan kaltaisiani. Kaikenviimeksi pakottaa siihen ketään väkisin."
Ihmisellä on tapana sopeutua, vaieta, esittää sekä kopioida toisia. Muistan nytkin erään aika kyseenalaisen työtutun kertoman jutun; kerran oli tullut palveluspaikan työkoiran parhaaksi kaveriksi, kun varjeli sen tassuja kurjalta keliltä. Oletan eläinsadulla tarkoitetun opettaa minua – hänestä – parempaan laumatoimintaan.
Enpä tiedä. Mielikuvitukseni lento lienee vähintään keskimääräisellä tasolla, mutta olen haluton sepittämään itselleni asioita kiusallisesti toisenlaiseksi toteutuneen todellisuuden edessä. Ei tämä ainakaan niin mene, että olen yhdellä palveluksella lopuksi ikääni ostettu ja siihen loppuivat sekä oma tahto että mielipiteet.
Sitä on taivallettu aikamoinen inhimillinen matka – vai onko? Yläasteen opettaja yritti lukiossa ollessani rähistä tupakanpoltosta; keski-iän kynnyksellä keskusvalvomon luurissa taas äänsi alihankkijan päällikkö heidän töistään – en antanut kummankaan pitämän manipulatiivisesti häpäisevän pelkopelin vaikuttaa itseeni.
"En ole yhdellä palveluksella lopuksi ikääni ostettu, mihin loppuivat samalla sitten niin oma tahto kuin mielipiteetkin."
Sekin on näissä niin kutsutuissa laumoissa tullut nähdyksi, että ensin kohdellaan huonosti ellei suorastaan ajeta pois, mutta käytännössä maisemaa vaihdettaessa ollaan liki käymässä käsiksi estääkseen lähtö. Mitä itseeni tulee; arvioin olleeni tähän mennessä enemmänkin liian hyvänahkainen ja mukautuva kuin äkkipikainen.
Luonnollisesti nimittäin minunkin lapsuudessani aikuiset määräsivät; joka paikassa korostettiin sopeutumista, pitkäjänteisyyttä, kunnolla olemista, ettei saanut valehdella ja niin edelleen. Huomaan siis jälkikatsannossa olleeni anteeksiantavinani tekoja, joiden olisi pitänyt johtaa tuntuvampiin seurauksiin huomattavasti nopeammin.
Useat asiat ovat itsestä kiinni. Kuinka tulkitset edessäsi olevan ja kerrotko kenellekään? Kun nolo totuus on, jottei mikään tämän maan päällä ole kiinni juuri sinusta – täällä tapahtui asioita ennen sinua sekä niin käy varmasti myös sen jälkeen. ”Korvaamaton” on vain, jos toteutuneeseen todellisuuteen pitää vielä suostuakin.
"Kukaan ei ole korvaamaton. Täällä on tapahtunut asioita niin ennen sinua kuin myös jälkeesikin."
Yhdelle olen siis varmasti täysin ruodussa kulkeva tasalakki, jossa ei ole mitään omaperäistä ja ajatukselle kapinallisuudesta sama jo varmasti nauraisikin. Toiselle taas olen täysi kielteistä karismaa oleva eläjä, kenet täytyy saada hiljennetyksi tai alistetuksi – ja voi taivas ”opettavaisilla tarinoilla” sauhuamista. Etenkin niitä.
Niinpäniin. Huvikseni minä pyysin juttunsa toistamaan – tässä ketään tai mitään pelätä. Ja siten tämä neropatti – kuinka helvetissä se saattoi samaistaa hallinnonalan koulun käyneet julkisen sektorin virkamiehet meihin – emmehän olleet kuin enintään vähän sinnepäin. Ainoa yhdistävä tekijä on taipumus epäsosiaaliseen kukkoiluun.
Outouteni suhteen taitaa olla niin, että useimmat kohtaamani ihmiset eivät näe minua lainkaan; luulevat joksikin helvetin esiintyjäksi elleivät peräti mielipide- tai sutkausautomaatiksi. Mutta en minä sitä huomiota niin kipeästi janoa. Sikäli, kun mokoman tavoittelu ei ylipäätään ollut vain yksi merkityksetön kokeilu itseäni etsiessä.
No, etsintäpä jatkuu eikä keskeneräisyyteni tai vailinaisuuteni haittaa sitten pätkääkään. Siinä outoutta kyllikseen sitä vailla oleville.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
OHJEET
Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.
Pysy asiassa.
Ole asiallinen.
Älä chattaile.
Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.
Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.