Saako turvallisuusalan duunari edes anteeksi, jos yrittää johtaa, osa 2?

(Kuva: Jari Kähkönen) Sekin aika on ollut, kun vartiotoimistojen ei annettu tehdä edes
kaikkia porttejakaan.

Jatkan juttua aiemmasta merkinnästä, joka oli tämä. Se päättyi eriäviin laillisuuskäsityksiin ja maailmanselityksiin, mitkä ovat kätevä liittymäkohta vertaisjohtajuuteen. Ulotan käsitteen kohde- sekä vuoroesimiehiin asti, koska e-sanasta huolimatta heidän asemansa on käytännössä aika nimellinen.

Edes toiset työläiset eivät aina pysty käsittämään, että kuinka paljon yksityisellä turvallisuusalalla on vaihtuvuutta ja miten se näkyy. Pahiten tuo lähtökohta realisoituu, kun pitäisi toimia minkäänsorttisessa erityistilanteessa. Ei tiedetä, tunneta eikä etenkään luoteta toisiin. Kukaties heitä jopa halveksutaan?

Mahdolliset esimiesaseman tunnistelaatan tai olkapääheijastinten kantajat saattavat olla jopa haitaksi; katse kohdistuu heihin, mutta ohjeita tai käskyjä ei tule. Kulkeeko edes tieto? Yksi yleinen selitelmähän sellaisten olemassaoloon on ulkopuoliset, joiden pitää muka tietää, että kuka tästä vastaa. Höpöhöpö. Selittele itsellesi. Kukaan muu ei usko.

"Yksityisellä turvallisuusalalla on suuri henkilövaihtuvuus. Tunnetaanko, luotetaanko vai halveksutaanko toisia?"

Miten liene tosiasiassa? Tulee mieleen, kun alokkaina seistiin rättivaraston jonossa, mutta rannikkotykistö ei kuukausipalkkaa saavista sotilaista huolimatta pysynyt kasassa tai peräti vitkutteli; niinpä meidän piti tehdä sille tilaa. Kysyivät vain, että kuka näistä miehistä vastaa ja sitten ilmoitettiin heidän tulevan tähän väliin.

Tai tulipalossa pyydettiin vakinaiselle palokunnalle kuuluneen paikallaolemattoman sammutusyksikön esimiestä palomestarin johtoauton luo, vaikka tarkoitettiin samannimistä VPK:ta. No, ei se ihan väärin ollut; kuntaraja oli tosiaan vuosikymmeniä sitten mennyt toisesta kohtaa ja silloin ne olivat olleet niitä.

Ymmärrän siis nimellisen kohde-esimiehen tuskan; sitä saattaa kuulua sopimukseen, mutta silti joka ainoa nippeliasiakin menee toimiston kautta. Vuoroesimies taas saattaa olla yleinen nakkikone, joka ei enää edes kykene tekemää sitä vartioinnin tarkastustyötä, mikä oli hänen historiallisen varhaismuotonsa synnyn syy.

"Kohde-esimies saattaa kuulua sopimukseen; ja vuoroesimies olla pelkkä nakkikone, joka ei ehdi valvoa mitään."

Tästä tulisi oppia, että vaaditaan aikamoista hullunrohkeutta, johtajuuden draivia tai tilanteen on pitänyt mennä täydeksi sekoiluksi, jotta siinä voi nousta ylös ja alkaa toimia vertaisjohtajana. Pitihän Minneapoliksessakin hätäkeskuksen määrätä jonkun partion joku vastaavaksi, koska ylikonstua alempia natsahenkilöitä ei ollut olemassa!

Niin. Mitä sitten, kun sinun pitäisi ilmoittaa johtopaikalle, että pääosa porukasta karkasi sortamaan, häpäisemään tai hakkaamaan jotakuta toimenpiteen varjolla? Kyllä sellaista sattui jo ennenvanhaan, kun porukkaa oli vielä vähemmän eikä laatta- tai natsahenkilöitä ei ollut mailla halmeilla. Oli pakko kyetä!

Minä rupesin sotilaspoliisimiehistön peruskurssin ajoneuvoetsintäharjoituksessa johtajaksi, jotta jokaisella olisi ollut joku vastuualue mitä katsoa sekä homma mitä tehdä. Ja sitten kertausharjoituksen pimeässä etsintätalossa ihmettelen reservin alikersanttia, joka ei käytännössä johda mitenkään. Jokainen vain pyöri siinä omiaan.

"Vaaditaan aikamoista hullunrohkeutta, draivia tai täydellisen sekoilun vaiheessa, jotta vertaisjohtajalle on tilaa."  

Niinkö? No, vartiostossapa yksi oli kanssani portilla ja kaksi aluepartiossa. Tuli hässäkkä; vahvuuteen määrätty tykkimies palautui kaupungilta uhmapäin kännissä farkut jalassa. Oltiin huomautusilmoituksen ja putkaan pistämisen välissä. Mukana myös haalautui edellisen ikäryhmän kaksi, joista toinen oli peräti ollut aliupseeri.

Heh, nuo reserviläiset olivat ainakin luvatta armeijan alueella ja auton kuljettamisen edellytykset olisi pitänyt selvittää. Lopulta vain huomautusilmoitus toteutui, koska ensin olisi pitänyt juosta ja sitten painiakin yksin. Häpesin silmät päästäni, kun portilla ollut miesoletettu ei suostu nousemaan vuoteesta ja kaksi vain toljotti siinä lapaset suorina.

No, paikalletullut varusmiesvartiopäällikkö ei antanut käskyn käskyä ja opistoupseeri virkapaikalla päivystäjä käskytti asiattomat pois sekä varusmiehen perusyksikköön – varoitti pelleilyn jatkamisesta. Sisäasiainhallinnon poliisi ei kuulemma sakota näissä jutuissa, koska kyltistä huolimatta oltiin yhä vasta porttisuoralla eikä aidan takana.

 "Häpesin silmät päästäni. Yksi ei suostunut edes nousemaan vuoteesta ja kaksi muuta seisoivat tumput suorina."

Välikommenttina on pakko todeta, että onneksi olen nähnyt heistä vain yhden kerran siviilissä – onnettomuuksitta. Toisen kuulin saaneen päähänsä ruveta vartijaksi, koska kävi silloisen vartijakurssin ilmaiseksi armeijassa, mutta onneksi ei koskaan osuttu samoihin hommiin. Toivottavasti on joko ryhdistäytynyt tai järkiintynyt toisiin töihin.

Seuraavaksi lainaan paikallaolijan kertomaa keikasta, mikä oli kiusallisen lähellä edellistä esimerkkiä. Yksi vartija yritti painostaa aitaamattoman alueen toljottavan kuljeksijan näyttämään henkkarit eikä tämä ollut siitä tietääkseenkään. Toinen soitettiin paikalle, mutta kääntyi kohta ympäri ja meni häpeissään pois.

Reaktio ei ollut hyvä; toljottaja olisi pitänyt poistaa, koska ei suostu osoittamaan oikeuttaan liikkua alueella. Siihen olisi ollut valtuudet. Vaikka on vartijana nuori, kokematon, yliaktiivinen ja kuvittelee käskyttävänsä maailman suoraksi; ei silti ollut henkilötiedon ottaminen -poliisivaltuutta. Eikä tullutkaan, vaikka sen nimikin vaihtui.

"Vartija yritti painostaa näyttämään henkkarit, tuloksetta. Toinen vartija kävi paikalla ja lähti sitten häpeillen pois."  

Sitten maailma alkoi muuttua. Töihin ilmaantui nuoria naisia, joita piti puhelimessa kannustaa, jotta he niin osasivat kuin jaksoivatkin tehdä vartiokierroksen loppuun ja eivät etenkään jättäneet tulematta töihin aamulla. Eräskin sanoi minulle oppivuorossa kesken lauseen että ole hiljaa. Samalla tosin vanhat vitsit olivat yhä kulussa.

Kuten tämäkin, että samaan aikaan kiinteistöstä poistuneen jalkapiirin käsiradiosta kuului erittelemätön hälytys ja katuosoite, jotka olisivat voineet kuulua minulle. Menimme siis minun piiriautollani paikalle, jolloin selvisi kolmen vedon täyshuti: ravintola, painikehälytys sekä lisäksi toinen jalkapiiri oli pyytänyt siihen apuvoimia.

Se oli itseasiassa paikkokeikka. Joko känninen ulkomaalainen tai huonosti kotoutunut olisi halunnut takertua kotikieliseen vastakkaiseen sukupuoleen mielessä ruoka, seksi ja yösija. Oli yhteistyökyvytön. Ei muka ymmärrä kysymyksiä, jättää vastaamatta tai vastaa vajaasti; luultavasti väsyttämistarkoituksessa ellei ihan puhtaasti piruuttaan.

"Sitten maailma muuttui. Töihin ilmaantui nuoria naisia, joita piti paimentaa ja sanoivat päin naamaa ole hiljaa."  

Läsnäoloni olisi ollut suorastaan virallisesti kielletty, mutta lopulta päädyn kuitenkin johtamaan tilannetta. Päätin kävelyttää asianomaisen kadun päähän ja vihreän liikennevalon tullen näytin kaupungin puistoa sormella, että mene tuonne. En kuullut asiasta lisää tai uudemman kerran koskaan; oletan lopputuloksen onnistuneeksi.

Se oli erittäin vanhaa teollisuusvartijatietotaitoa sovellettuna lähimenneeseen. Ensin laitettiin ovesta ulos, sitten pois pihalta ja lopulta talutettiin vielä vähän matkaa kadullakin; vasta aivan viimeksi yhä häiritsevä humalainen otettiin kiinni sen poliisilain pykälän perusteella, joka muistaakseni poistui vuonna 1995.

Onko kukaan minkään yksityisen turva-alan kurssin tai tutkinnon suorittanut niin osaava ja kunnioitettu, että voi 4-5 pitelijän tilanteessa alkaa johtaa sitä? Huomaa tajuttomaksi menemisen sekä sitten komentaa SEIS ja IRTI; ohjeistaen yhden hälyttämään, toisen hakemaan sydäniskuria/ea-reppua sekä loput elvyttämään. Huh-huh.

"Onko turva-alan tutkinnon suorittanut niin osaava ja kunnioitettu, että voi johtaa 4-5 pitelijän voimankäyttötilannetta?"  

Perinteisesti kantani oli näihin juttuihin, että sellainen vaatimus on kohtuuton suhteutettuna ammattiryhmän pätevyyteen, palkkaukseen tai asemaan yhteiskunnassa kokonaisuutena. Huomioiden yhä selvittämättä olevan skandaalin luonteen; se ei enää yksinkertaisesti ole realistinen suhtautustapa. Turva-ala ei ole mikään viaton uhri.

Järjestelmä on pettänyt vakavasti kautta linjan. No, entäs tämä hahahaa turvallisuuspäällikkö, jonka olisi pitänyt – oikeita itselleen kuuluvia – töitä tehdessään varmistaa raportointi-, johtamis- ja sisäiset valvontajärjestelmät? No, tämä hyvä juttelijapa sitten sotki sekä vaikeutti erikoisturvapalveluiden tuotantoa.

Se aika, kun vartijat yhtenä miehenä istuivat ongelmapersoonan ulos; oli äärimmäisen harva sekä takanapäin. Siinä sitä vain pyöritellään silmiä ja koetetaan pitää pokeri. En epäile yhtään, etteikö yhtiö olisi tosipaikan tullen silti hänen takanaan. Vai tajuttiinko tämä mies edes tarinaniskijäksi?

"Turva-ala ei ole mikään viaton uhri. Sen on yksinkertaisesti pakko kehittää vertaisjohtamista."

Käsitän; ihmiset olivat ymmällään ja suutuksissaan, kun nämä kolme keissiä tulivat julki – enemmän sekä pahempaakin on. He odottavat turva-alalta itsekritiikkiä, vastuunkantoa ja uudistuksia. Odotuksiin on parasta kyetä vastaamaan; monissa muissa maissa tämä työ on jo täysi vitsi, mikä voisi aivan hyvin toteutua täälläkin.

Suomessa puuttuu paljon. Pitää olla olemassa toimintamallit, joilla liikutaan sujuvasti niin monen suorittajan välillä kuin voi tulla kyseeseen. Ne pitää paitsi kouluttaa, mutta myös säännöllisesti kerrata, koska näin vaihtelevassa työarjessa ei yksinkertaisesti ole muita vaihtoehtoja. Sisäiseltä turvallisuudeltakin pitää voida edellyttää laatua.

Vertaisjohtajuuden vastapainona rahanpitäjät ja päättäjät saavat luvan oppia yhdenvertaista kohtelua, asiakeskeisyyttä sekä olemaan kohtelematta ihmisiä välineenä kuin käytetään ja sitten viskataan pois. Vain näin turva-alalle palautuu goodwill, jolla olevat asemat pidetään kunnes välttämätön koulutustason nosto toteutuu.