Jospa koettaisit ensi kerralla soittaa vartijalle

Hohhoijaa. Enpä tiedä; tulisiko sanoa sanaakaan, jos ihminen väittää nähneensä kolarin(siitä teeskennellään ilmoitettavan, mutta vain paetakseen paikalta) eikä muuta tullut mieleen kuin Faceen postata todistajaksi tarjoutuakseen? Kertakaikkiaan häkellyttävää suorittamista sekä kerrontaa, vähintäänkin.

No; jos ei olisi ihmisiä, jotka käyttäytyvät väitetyn kolaroijan tavoin – ei olisi turvallisuushenkilöstöäkään. Sentähden on tavallaan yleisen edun piirissä esittää kysymys, että miksi Prismassa ei ole maksutonta kaikkien tiedossa olevaa hälytysnumeroa kutsuakseen paikalle vartija johtamaan tilanteen selvittelyä?

Olihan jo liikaa pyydetty soittaa hätäkeskukseen, jotta lähin vapaa poliisipartio olisi pysäyttänyt väitetyn kolaroijan vielä tämän ollessa ajossa. Selvittänyt kuljettajan kunnon, ajo-oikeuden ja auton asiat; sekä, jos ei aihetta enempään niin todistanut kenellä kolarikulkuneuvo oli ollut hallinnassaan tapahtumahetkellä.

"Jos ei olisi ihmisiä, jotka käyttäytyvät väitetyn kolaroijan tavoin – ei olisi turvallisuushenkilöstöäkään."

Selvää on, että koska pysäköintitalo on noin alipalveltu niin fyysisen vartioinnin kuin kameroidenkin suhteen; joku ammattilainen olisi vähintään tullut olla kutsuttavissa johtamaan kolarin selvittelyä. Mitä voi edes odottaa, jos vartijat keskittyvät hoitamaan vain kaupan tehtäviä eikä järjestyksenvalvojia ole talossa ainuttakaan?

Olisi ollut paikka myös koko osuuskaupan leveydellä toimivalle keskusvalvomolle, joka olisi tehnyt kameravalvontaa ja ottanut hälytyspuhelun vastaan; alkanut kerätä tapahtuman tietoja yhdelle sekä samalle aaneloselle. Ilmoittaja olisi voinut olla pihallaoleva siviili, jos edes näin asiasta olisi mennyt tieto viranomaisille.

Sitä keskustelun avaaja todellakin oli, kun ei kerran tajua edes katsoa kassakuitista puhelinnumeroa, pyytää vaihdetta yhdistämään vartijalle; varmistaen, että valvontakameran tallenteet eivät katoa määräviikkojen päästä tuhoutuen. Saati soittanut numerotiedusteluun, sekä saanut kauttaan suoran yhteyden vartijaan.

"Pihallaoleva siviili ei sitten tajunnut edes katsoa kassakuitista puhelinnumeroa ja pyytää vaihdetta yhdistämään vartijalle."

Niinpä; aikalainen saattaa haluta olla fiksu sekä pomottaa, muttei oikeasti kykene sellaiseen alkuunkaan. Moinen on ylipäätään seurausta turvallisuuden käsitteellisestä häilyvyydestä, ja erityisesti että auktoriteetti saattaisi ehkä alkaa siitä, jos asiantuntijana olisi joku lääkärin sekä suorittajana terveydenhoitajan kaliberinen tekijä.

Pitikö pokka, kun edellisen luit ja omistit edes ohimenevän ajatuksen reaalimaailman vuoro- tai kohde-esimiehille sekä päivystäjille eli vartijoille? Syytä nauruun ei ehkä olekaan, koska rinnastus on niin tolkuttomasti toisesta maailmasta. Syystäkin; yhdeksi kelpaa kuka tahansa paidantäyte – toiseksi pitää oikeasti olla asiantuntija.

Näin on siksi, koska todensanoen maan myymälävartiointi on sisällöllisesti jurrannut paikoillaan sitten 1980-luvun, kun kamerat yleistyivät, tuotesuojaportit tulivat ja myymäläetsivätoimistot katosivat. Oikeasti ketään ei kiinnosta eikä S-ryhmän lähestulkoon oma, Reila, ole missään ammattiasiassa muita turvafirmoja parempi.

"Yksityisen turvallisuusalan lähtötaso ja suorituskyky eivät riitä auktoriteettiasemaan turvallisuudessa."

Enää kukaan ei usko altruismiin; jos vielä puhuu turvallisuudesta ammattina saa ivallisen virnuilun silmienpyörittelyllä, kun poskia jo punottaa naurun edeltä. Stereotypia on, että vartija rytyyttää pikkupoikia, mutta selitellen väistelee rotevia aikuiskonnia; tämä on sitä nykypäivän empatiaa – kognitiivisessa dissonanssissa.

Siksi heitä ei oteta tosissaan. Suorite katsotaan – ei aina työksikään vaan joko mielihyvän hakemiseksi tai henkilökohtaiseksi ongelmaksi – , pitäen oikeutenaan saada turhakkeesta eli elätistä jotain hyötyä eli huvia. Luottamus puuttuu; ei miellytetä eikä tietenkään koskaan ole edes pyritty herättämään pelkoa.

Heinäkenkämaan taajamaisessa tuppukylässä ei kai ole ollut tapana hoitaa pakoilevien osallisten kolaria turvallisuusalan työntekijän kautta; siksi yhteydenotto sellaiseen ei edes johdu keski-ikäisen ja keskiluokkaisen keskinkertaiseen mieleen. Sikäli, kun varsinaisesti kiinnostikaan. Huomiota sekä kavereita tämä haki. Loistaakseen yksilönä.

                                                               ***

Mutta tosiaan; jospa koettaisit ensi kerralla soittaa vartijalle? Toisin kuin sinä – hän tietää mitä tekee – ja raporttinsa mahdollisine kuvaliitteineen(jos ne tulivat taltioiduiksi) ovat esitutkintaviranomaisen saatavilla vähintään viisi vuotta – toisin kuin somepostauksesi.