Nyt tiedän varmasti, että aikani ei koita koskaan

Seisoimme muodossa patterin pääkäytävällä, kun silloinen kapteeni Reijo Ohrankämmen puhutteli joukkoa asetelineellä seisten. Hän vertasi edellistä saapumiserää ja meitä; arvaili hymyssäsuin, että molemmat yhdistettynä aliupseerikouluun ei olisi päässyt yksikään silloinen alikersantti.

Tuon kohta 30 vuoden takaisen kohtauksen muistin uudemman kerran loppuvuonna, kun oli täysin ilmeistä, että tietoni ja kokemukseni yksityisestä turvallisuusalasta ei kiinnosta ketään. Kun sanoin, ”unohda minun koskaan mitään turva-alasta tienneenkään”; olin tosissani. Sittemmin siitä tuli tapahtunut tosiasia.

Sanoin näin jo vuosia sitten, kun perjantai-illan puolituntista asiaviihdeslottia parinsa kanssa juontanut oli soittanut Pasilasta. En tiedä; olinko oikeasti koskaan ehdollakaan studioon, mutta minun olisi kai pitänyt huvittaa yleisöä sättimällä katkerasti Securitasta kirjoitusteni vuoksi saamieni potkujen tähden.

"Sanoin 'unohda minun koskaan mitään turva-alasta tienneenkään' ja tarkoitin sitä. Ajatus muuttui tapahtuneeksi tosiasiaksi."

Olisi pitänyt tajuta, ettei maailma halunnut tietää mitä Suomen ensimmäiselle yksityisen putkavartioinnin kokeilulle tapahtui. Minä tiedän, koska aloitin seuraavana arkena määräaikaisena myymälätarkkailijana yhdessä silloisista top-10 -firmoista ja keskustelin asiasta useiden samanlaisten kesken palaverissa.

Skandaaleja oli tasaisesti pitkin vuotta; tulin aikani kestäessä tavarataloissa lehteilemistäni Alibeista oppimaan. Eikä se siihen jäänyt. Oli melkoinen paukku, kun pari vuotta jälkeenpäin firmassa itsessään paljastui asemaa, pääsyä ja luottamusta väärinkäyttänyt vakituisen henkilökunnan keikkaporukka.

Ei. Urani ei ollut silloinkaan menossa mihinkään; sensijaan kiroilin, kun joulunpyhinä talomme pihassa seisoi piiriauto. Sitä ajoi eräs viereisen sotilasalueen kapiainen, joka myös omine lupineen laputti parkkipaikkamme ja oli tekevinään kierroksia kotiinsa tauolle mennessään tai poistuessaan. Tässä kaupungissa en enää pitkään viipynyt.

"Yksityisen putkavartiointikokeilun tulosta ei haluttu tietää. Urani ei lähtenyt lentoon keikkaporukankaan jälkeen."

Teen itse omat päätökseni, kiitos vaan. Minähän en juokse, ole syyllisenä, tekosyynä, seiso naurettavana enkä suolla harmittomuudessaan kohta unohtuvaa...sisältöä. "Kohtaloonsa" alistumattomuus tietää ulkopuolisuutta; päädyin puhumattomuuteen suljetuksi – vaihtoehto olisi taistella, koska on törmäyskurssilla.

Eipä ole kaksiset vaihtoehdot, oikeastaan. Mutta toisaalta; sellaisesta, jota ei voi muuksi muuttaa, on aivan turha ottaa painetta. Ei elämä ole oikeudenmukaista, perustu ansionmittailuun sekä pohjimmiltaan kaikilla on yhtä vähän takuita yhtään mistään. Suotta tekisi turhaa työtä tai repisi itsensä rikki, jos hakemalla hakee huomiota.

Persoonallisuudeltaan vaurioituneille tulee tässä ongelmia ja jotkut heistä kirjaimellisesti juoksevat henkilökohtaista amokkia; toivonevat tuhoutuvansa välienselvittelyssä, kun eivät saaneet kuulua joukkoon tai olla osa jotain itseään suurempaa. Sellainen minä en koskaan ollutkaan, jos vaikka toisinaan ehkä ilmaisinkin itseäni monitulkintaisesti.

"Suotta tehdä turhaa työtä tai repiä itseään rikki tavoitellen sellaista mitä ei ole taattu yhdellekään ihmiselle."

Hah, pitipä äskenkin tulla puolihaluttomasti kuulleeksi uutisia eräästä esikeski-iän kiistakumppanistani. Oli palaamassa asemiin valitsemallaan puolen pöytää, mutta sitten tuli käteen Musta Pekka eikä takanaan ollutkaan kukaan. Niinpäniin; sellaista se elo tuossa itsestään liikaa luulevien epäsosiaalisten kukkoilijoiden porukassa vain on.

Tätä kirjoitettaessa turva-alan skandaalikierre on siirtynyt pois valtakunnan pääsarjasta, lineaarimedioista ja staroilta. Netissä vakiohaastateltavat "tietävät" milloin nepsyn kohdehenkilön käsittelystä, turvallisuusalan perustutkinnon paremmuudesta ammattitutkintoon nähden sekä viimeksi graffitintekijöiden valokuvaamisesta.

Hahahhaa. Eikös keskellä mainitun pitänyt olla se toimiva mestari-kisälli -malli? Joopajoo. Häksytin perustettiin ammatissa jo olleita kansa- sekä peruskouluisia varten – ei uutena alalle tulevien pentujen pitänyt suorittaa sitä ensitöikseen. Jos siis hekään lopulta jatkavat "osatutkintoa" eli pakollisia vartijan koulutus -moduuleja pidemmälle.

"Vietin nuoruuteni itsestään liikaa luulevien epäsosiaalisten kukkoilijoiden porukassa. Solidaarisuus oli kateissa."

Niinikään; kuka käski luomaan oppivelvollisuusmallin, jossa toisen asteen koulutukseen tungetaan vaikka väkisin; olettaen turvallisuusalalla opettajan tekemän ”paineistamisen” tai työelämässä valitsemattajäämisen karsivan sopimattomat pois? Sitten ne kauhistelevat puuttuvaa soveltuvuutta. Jösses.

Eivätkä luonnollisesti erota toisistaan vastarintaa ja väkivaltaa; ymmärrä kuinka ensimmäistäkään ei voida sulattaa, koska muussa tapauksessa toiseen mennään nopeammin kuin hyvin nopeasti. Tilannetta hallitsee joko järjestystä ylläpitävä henkilö tai sitten asiakas – jossittelua eli välitilaa ei ole olemassakaan.

Järjestystä ylläpitävä henkilö käyttää vähäistä julkista valtaa, joten hänen on laitettava kova kovaa vastaan – muuten valta lakkaa olemasta. Se ei ole suvereeni immuniteetti eikä edes lupa tappaa – ongelmia tulee, koska oikeasti kukaan ei yhäkään ole sinut tuon sanahirviön kanssa. Ja johtajan pitäisi myös sitten johtaa. Olla vastuussa.

"Järjestystä ylläpitävä henkilö käyttää vähäistä julkista valtaa eli on johtaja, mutta sitten pitäisi myös johtaa ja vastata."

Niin sitten valokuvaamisesta. Suhteensa tuppaa aina unohtumaan, että rikostenpaljastamis- eli historiallisessa yksityisetsivätoimeksiannossa voi kuvata ihmisiä tekemässä rikoksia ja ottaa heidät kiinni kun hyväksi katsotaan. Pakenevan rikoksentekijän voi myös kuvata aina, koska ei tiedä saadaanko hänet kiinni.

Sakkorikoksesta kiinniotetun, mutta poliisin paikallakäymättä vapautettavan valokuvaamisen suhteen hämmästelen, että jos tämä on muka tarpeen – kuinka on voitu täyttää lain vaatimukset henkilöllisyyden selvittämisestä? Siinäpä oiva paikka näennäisuudistukselle, kun laittavat moisen lakiin menettelytapoineen.

Mutta miksi keskustelette siitä kuin asiallisesta asiasta? Ettekö näe, että te teitte tämän itse itsellenne. Samalla, kun kännykkäteknologia mahdollisti loukkaavan tallentamisen ja julkaisun; kentälle tulivat myös ensimmäiset diginatiivit eli y-sukupolviset eli milleniaalit. Nehän vain maksavat teille takaisin samalla mitalla.

"Miksi keskustelette valokuvaamisesta kuin asiallisesta asiasta? Ettekö näe, että te teitte tämän itse itsellenne?" 

Huomioiden siis, että tehtäväksi luvatun selvityksen todellinen todellinen päämäärä on vain normalisoida tilanne näennäistoimin, mutta muuttamatta mitään olennaista pysyvästi – ulkopuolisuudessa oleminen ei välttämättä ole yksipuolisesti huono asia. Saman ongelmatilanteen eteen on näet jouduttu niin monta kertaa ennenkin.

Viimevuoden lopussa sain riittävän näytön ulkopuolisuudessa olemisestani, kun skandaalikierre käynnistyi, mutta kulkunsa ohitti minut täysin. Nyt tiedän varmasti, että aikani ei koita koskaan. Suhtaudun tyynesti, koska matkani kestäessä olen jo aikoja sitten ehtinyt tehdä sovinnon asian kanssa. Se on poissa päiväjärjestyksestä.

En hävennyt ammatinvalintaani enkä liioin joutunut tyytymään mihinkään; kestin koettelemuksia ja tein uhrauksia. Omalla päätökselläni sain myös heittää vartijan ammatin pois. Siirtymä kirjoittajaksi ei ollut menestysveto, mutta jos toteutunut todellisuus olisi ongelma, vikaa olisi enää itsessäni. Pitäköön hyvänään, ei kiinnosta.