maanantai 13. maaliskuuta 2023

Väärinpysäköinnistä

(Kuva: Jari Kähkönen) Ei täällä(kään) ennen tämännäköistä ollut, vaikka kuva tietenkin on
 toisesta paikasta ja toisesta aiheesta.
Terveisiä heinäkenkämaasta. Ajoneuvotiheys ja rakennetun ympäristön tiiviys ovat täälläkin kasvaneet niin, että väärinpysäköinti muodostaa haasteen. Eipä olisi uskonut, mutta tottahan tuo taitaa olla. Yhteisön pitäisikin siis kehittyä samaan tahtiin, jottei tämän seurauksena jouduttaisi vaikeuksiin.

Perinteinen näkökulmahan asiaan on kälkätys; eli kun mentiin kauppaan ostamaan maitopurkki, niin saatiinkin tuotteen sijaan kuulla murreruno. Näin on, koska karjalaisille sanoa saaminen on niin rakasta, jottei sitä muualta muuttanut heti ymmärräkään. Vaikka siis ollaan koko ajan äänessä, asiaa puhutaan vasta viimeksi, jos sittenkään.

Sikäli, jos ei aleta naureskelemaan; tämän taas tulisi paikallista sosiaalista koodeksia oikein luettaessa johtaa (tälläerää väärinpysäköinnistä) puhumasta lakkaamiseen ja hetken mukana hekotettuaan uuden höhöhöön aiheen kehiin heittämiseen. Jos siis ei ole tosikko tai suorastaan joku tärkeä; ensinmainittu on vika ja viimemainittu solvaus.

"Karjalaiset ovat nauravaisia ja koko ajan äänessä, mutta puhuvat asiaa vasta viimeksi, jos sittenkään."

Kun näin valokuvia – missäs muualla kuin Facen puskiksessa – tälle blogitekstille aihetta antaneesta väärinpysäköinnistä, mieleeni tuli oitis huomattavasti otsikkoa vakavampia asioita. Onko tuo auto varastettu tai tullut käytetyksi muun rikoksen teossa, että sillä on jo kuulutus perässä? Niinpä. Näe nenääsi edemmäs, ihminen!

Tuollalailla pitkinpoikin tiesminne jätetystä autosta olisi siis pitänyt katsoa ovien lukot sekä ikkunat, virtalukko ja näkyykö muuta hälyttävää. Vasta tämän jälkeen voi päätellä, että josko se on sittenkin vain pysäköity perinteiseen karjalaistyyliin eli mitensattuu; fatalisoiden piilouhmakkaasti ”jonkun tulevan sanomaan, jos ollaan tiellä”.

Eihän siinä muuten, mutta kun käytännössäkatsoen kenelläkään ei ole mahdollisuutta tehdä näin. Olisi nimittäin pitänyt nähdä, että kuka autoa ajoi ja mihin hän meni. Onko muka auton omistaja- sekä haltijatietojen ynnä näiden yhteystietojen saatavuus tai toimivuus jotenkin taattu? Niinpä. Muuten ei sitä "sanomista" odotettaisikaan?

"Tälle blogitekstille aihetta antaneen pysäköinnin kuvat olisivat voineet kertoa jostain paljon vakavammastakin."

Sanominen ei liioin välttämättä kannata, koska on varauduttava käymään puolen elämänkehrän mittainen ajatuksenvaihto auton siirtämisen tarpeesta ja missä ajassa näin tapahtuu. Ehkä. On oltava hyvä syy sekä vilpitön mieli eikä missään tapauksessa voi käskeä sanan yleiskielisessä merkityksessä, koska siitähän se rähinä alkaa.

Ei käy, että on säännöt ja ne koskevat kaikkia, sillä tämä on vallankäyttöä sekä vihjaa jonkun olevan toista ylempänä; ne taas istuvat huonosti karjalaiseen mielenmaisemaan. He eivät näet yksinkertaisesti pysty tarkistamaan opastinlaitetta tai -merkkiä, opettelemaan sääntöä, katsomaan eteensä eivätkä kysymään lupaa poiketa niistä.

On pieni ihme, että tällä sangen ihmispelkoisella ja epäsosiaalisella tavalla on pärjätty tähän asti. Syy ongelmaan on tämä. Sanohan, montako vieraspysäköintipaikkaa mahtaa ollakaan keskimääräisessä täkäläisessä 1970- tai 80-luvun päällystämättömässä rivitalopihassa? Veikkaan, että jossain nollan ja yhden välillä.

"Ongelman perimmäinen syy on tämä. Montako vieraspaikkaa keskimääräisessä rivitalonpihassa on?"

Ai miksi? Kun ei ollut tarvetta. Joko ei ollut pienintäkään pelkoa työpaikan saamisesta, asuttiin lähellä sitä tai oltiin samasta kylästä ja ajateltiin henkilöauton käytön vierailuun vailla erityistä syytä olevan murteellisesti kallista eli yleiskielisesti tuhlausta. Sitäpaitsi, useimpiin paikkoihinhan pääsi julkisella liikenteellä. 

Siispä; olemattomaan, opastamattomaan tai varattuun vieraspysäköintipaikkaan on paha pysäköidä. Johtava täkäläinen tapa on nyt ajaa se vanha autonromu asunnon ovelle ja pysäköidä vierailun ajaksi. Vain päihdemaailmaiset, hörhöt tai pikkurikolliset pysäköivät törkeästi ruutuun, joka ei kuulu ainakaan heille itselleen.

Mallia näyttävät vuokrataloasukkaat, jotka pitävät noin omiakin autojaan yön yli; kuvitellen kaiketi havahtuvansa ja kykenevänsä estämään mahdollisen rikoksen. No, se riippunee pääosin vuorokausirytmistä tai elämäntavoista. Siispä; pohjimmiltaan väärinpysäköinti on kollopäisyyden, fasiliteettien ja valvonnan olemattomuuden summa.

"Tämä on useiden asioiden summa. Olemattomaan, opastamattomaan tai varattuun ruutuun on paha pysäköidä."

Niinpäniin; tätäkään ei tule ajatelluksi, kun siis on määräaikaisesti työllistettynä kunnassa, hoitamassa ulkoalueita ja tyhjentäen kadunvarsiroskiksia huomaten jonkun hunsvotin jalkakäytävälle jättämän auton tukkivan tien kaikille. Ihan kuitenkin tuli yllätyksenä, että kenttäpartiot eivät jouda asiaa hoitamaan. Lähipoliisiahan täällä ei ole.

Niinikään; jos kompetenssi on perushoitaja, työpaikka oli terveyskeskus ja aina lääkärit ylikävelivät sekä sairaanhoitajat nolasivat oppiarvoa kysymällä, vaikka olisi ollut asiassa oikeassakin – tietenkin edessäni ollaan myös tietävinään minua enemmän poliisiasioista. Tulihan ihan kahdesti 80-luvulla soitettua aluehälytyskeskukseenkin.

Oikea vastaus rivitalon suhteen olisi ammattitaitoinen kiinteistöjohtaminen, jossa yhteisten alueiden käytettävyys päivitetään tarvetta vastaavaksi. Kunnassa taas pitäisi tehdä päätös pysäköinninvalvontaan siirtymisestä; tällöin kerrasta saa maksulapun, edistyneet siirretään ja varsinaisten hankalien tapausten autot taas joutuvat häkkiin.

"Oikea vastaus rivitalossa olisi kiinteistöjohtaminen. Kunnan taas pitäisi siirtyä pysäköinninvalvontaan."

Huvittavana kuriositeettina todettakoon, että tälle tekstille aihetta antaneen keskustelun keskiössä olleen perheauto-Opelin takalasissa oli tunnetun täkäläisen keskustapoliitikon eduskuntavaalitarra. Ei ehdokas sitä osannut sanoa, että kenelle kosla kuului eikä tiennyt ulkoa nimeltämainitun kadun liikennemerkkiäkään, mutta jos-ja-jos-ja-jos.

Sissimarkkinointihypoteesiin en usko. Niin fiksuja eivät karjalaiset ole. Sen kannattaminen olisi kuin luulisi täkäläisten viiden sentin köyhisväinämöisten suistaan suoltamaa taiteeksi. Minusta mokoma on lähinnä säälittävää. Tämä oli silkka junttiuseksersiisi kuin joutikin aikansa täyteydessä tulla ampaistuksi bittiavaruuteen.

Vai miten liene tuonkin kanssa käynyt oikeammin ottaen? Tapahtumalokissa näkyy yhä rivi, joten aivan yhtä hyvin keskustelunavaaja on myös saattanut lisätä minut estolistalle. Pohjimmiltaan yhdentekevää. Minä postaan sitä mukaa ja sen mitä näen, jos tämä ei jollekulle kelpaa niin omapahan on asiansa. Sama koskee koko heimoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti



OHJEET

Tätä blogia voi kommentoida vain suomen kielellä.

Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.

Pysy asiassa.

Ole asiallinen.

Älä chattaile.

Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.

Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.