lauantai 25. maaliskuuta 2023

Alkaisivatko oikein käytetyt henkivartijapalvelut kiinnostaa?

Kansanedustaja Ben Zyskowicz(kok) pahoinpideltiin, kun tämä oli kampanjoimassa Helsingin Itäkeskuksen metroaseman välittömässä läheisyydessä. Tapahtuma on joko käsittämättömän hyväuskoisuuden summa tai sitten sen loppu; kaiken päättyminen hyvin nyt oli silkkaa sattumaa.

Keskustelu loppuu aina viimeistään tappouhkaukseen, jos sitä ei jo edeltänyt sellainen asiaton käytös, että näin olisi pitänyt toimia aiemmin. Miten oli nyt? Sanokaapa ihan totuuteen perustuva rehellinen itsearvionne, paikallaolijat. Vaikka olisi poliitikko, ei ole mitään syytä jäädä odottamaan sitä lyöntiä, joka nyt seurasi.

Mikäli oma tukiryhmä tai kanssakampanjoijat eivät havahtuneet ennen lyöntiä, viimeistään sen kohdalla on aika panna kännykät pois ja päättää evakuoidaanko vai tapellaanko. Kuvaamisella olisi voinut olla jokin arvo todisteina, mutta se on toissijainen asia eikä materiaaleja todellakaan luovuteta tiedotusvälineille.

"Keskustelu loppuu aina viimeistään tappouhkaukseen. Poliitikonkaan ei pidä odottaa lyöntiä, joka sieltä nyt tuli."

Niinikään; sikäli, jos lyöty ei itse älyä, hänellä ei ole mitään asiaa yrittää kiinniottoa takamaastosta ja sanallisesti. Jos näin ylipäätään tehdään; otteet tulevat olemaan ihan toisenlaiset. Tarvittaessa on tukiryhmän tai kanssakampanjoijien asia rajoittaa lisävahinkoja estämällä moisen ”kamppailun” jatkuminen.

Näin päästään samarialaisongelmaan, joka tarkoittaa ettet ikinä tiedä ennalta ovatko ne laupeita vai pahoja. Tämä maailma on näet jo Dianan kuolemasta saakka käynyt sympatialla, joka tarkoittaa vekkuleiden pieneläinen hassunhauskuutta eikä todellista myötätuntoa. Varhempiakin nostalgian ja sympatian kriitikkoja on ollut.

Zyskowiczin tapauksessa näytti hetken huonolta; reaktion pääpaino oli kai juuri tuosta syystä someaalisen kompromaatin torjunnassa vaikka kamppailu jatkui. No, onneksi oltiin metroaseman välittömässä läheisyydessä ja sen järjestyksenvalvojat löytyivät ottamaan epäillyn kiinni lopettaen rähinän silläerää.

"Onneksi metroaseman järjestyksenvalvojat löytyivät ottamaan epäillyn kiinni; lopettaen rähinän."

Kaikki ei todellakaan ole nyt hyvin. Kehotan arvioimaan uudestaan, että paljonko vastuuta voidaan antaa ehdokkaille ja heidän tiimeilleen. Niinikään; kampanjoida voi viisaasti pysyen ihmisten ilmoilla, mutta on älyttävä etteivät niiden mahdolliset turvallisuusjärjestelyt ole mitään henkivartiointia asiallaoleville.

Samalla laajempien piirien kuin sinivilkkuviranomaisten, heijastinliivillisten valokuvakorttihenkilöiden ja ylipäätään ammatikseen toisten asioita hoitavien on ymmärrettävä muutama perustotuus ihmisluonnosta. Se taipuu kyllä hyvin änkeämään vaaravyöhykkeelle, sekä olettaa silti olevansa turvassa/suojattu. 

Ei! Juuri näin ei enää pidä itselleen uskotella, vaikka mielestään elettäisiinkin yksilönä omine turvakuplineen vakaassa, huolehtivassa ja turvallisessakin yhteiskunnassa. On ymmärrettävä, että useammat kuin aiemmin luultiin tarvitsevat turvallisuusohjeita ja -käytäntöjä mukaanlukien siirtyminen henkivartiointiin.

"Useammat kuin aiemmin luultiin tarvitsevat turvallisuusohjeita ja -käytäntöjä mukaanlukien henkivartiointi."

Vailla tietoisuutta ei synny ymmärrystä sekä vielä kun lisää puhumattomuuden; päästään takavuosien tahattomaan komiikkaan. Yksi juoksi pakoon henkivartijaansa ja toisen kodissa kuunteleva hälytyslaite laukesi pölynimurin käyntiääneen. Vakavan sekä koomisen välinen ero on hiuksenhieno.

Niinikään; jos siihen turvatehtävistä tuttuun isoon pilliin puhalletaan, mutta osoittautuu elettävän nollavuotta jokseenkin täysin kaiken suhteen niin sen sekasortoisempi on lopputulos. Pitäisi siis olla rakenteet, tekniikka, lukitukset, tietoturva ja kaikki muukin paikallaan, jotta henkivartioinnille on tila sekä tarkoitus.

Henkivartioinnin väärinkäytöstäkin on varoitettava. Ei se ole VIP:n vedelläkseen avarilla ravintolan jonossa humalaisen suunsoittokisan päätteeksi. Niinikään; liikaempatialla tai erheellisellä sympatialla käyvän aikamme nostamat rähinämoottorit – olkoon ”poliitikkoja” tai sisällöntuottajia – kaipaavat omahoitajaa.

Päivitys 27.3.23 kello 17.04: Lainaan Ylen juttua:"//Hän kertoi odottaneensa metroa Vuosaareen laiturilla kahden vaalitiimiinsä kuuluvan henkilön kanssa, kun vuonna 1984 syntynyt, hyvin aggressiivisesti käyttäytynyt mies tuli Zyskowiczin lähietäisyydelle.

– Mies rupesi huutamaan Natosta, kuinka hän haluaisi tappaa minut ja työntää metron alle, joka oli selkäni takana. Sen jälkeen hän löi kädellä naamaani, siinä ei tapahtunut mitään pahempaa, Zyskowicz kertoi.

//

Tämän jälkeen mies poistui laiturilta ja Zyskowicz lähti seuraamaan tätä silminnäkijöiden kanssa. Zyskowiczin vaalitiimiin kuuluneet henkilöt kuvasivat tilannetta.

– Huusin ihmisille, että ottakaa miehestä kuvia, koska luulin siinä vaiheessa, että hän pääsisi karkuun, Zyskowicz kertoo." Muotoilut minun.

Jaa-a. Mitähän tähänkin oikein sanoisi? Opettele soittamaan metron hätänumeroon, joka tosin näyttäisi yhä olevan viralliselta nimeltään Metron hätäkeskus. Toivottavasti edes joku soitti, koska järjestyksenvalvojat kerran löysivät paikalle. 

Epäilen kyllä ettei oltu soitettu, koska muutenhan hyökkääjän perään olisi menty juosten ja otettu tämä kiinni heti – kamppaamiseen asti pääseminen kielii joko kohtaamisen sattumanvaraisuudesta tai lopullisen toiminvarmuuden puuttumisesta.

Ja palkkaa nyt jo lopultakin se henkivartija.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti



OHJEET

Tätä blogia voi kommentoida vain suomen kielellä.

Jos sinulla ei ole mitään sanottavaa, älä sano sitä täällä.

Pysy asiassa.

Ole asiallinen.

Älä chattaile.

Ohjeiden vastaisia kommentteja ei julkaista.

Toistuva ohjeiden vastainen kommentointi johtaa toiminnon sulkemiseen.