Sellaiset ovat omaehtoisen elämäntavan vaivat

(Kuva: Jari Kähkönen)

Sanotaan, että jos aikoo elää kirjoittamalla; pitää kirjoittaa niin, että sillä elää. Näkeekö siis kukaan minua katsoessaan journalistin tai edes jonkunsortin kynämiehen? En oikeasti tiedä. No, tulinpahan ainakin kirjoittaneeksi. Kiitos sinulle huomiostasi, mille riville asti sitä ikinä sitten loppujenlopuksi riittikään.

Merkitsin muistiin Radio Suomen Itä-Suomen iltapäivän juontajan Juhani Forsmanin törinän Pelastusopistolla käymänsä ensiapukurssin kouluttajan puheista. Että koskaan ei ollut tarkoituskaan tulla pelastusalalle eikä ainakaan asua Savossa, mutta tästä huolimatta molemmat toteutuivat. Siinäpä on elämänkulkua kerrakseen.

Kuuntelin myös Riitta Kangasta vähä niinku haastattelemassa Camilla Nissistä Joensuun pääkirjastossa; kuulin tämän oppineen yliopistossa tarpeen etäännyttää, jottei olisi paatoksellinen tai osoitteleva autofiktiossaan. No, johan oli taas kyynisillä kirjanoppineilla jutut, etten paremmin sano. Selitä vähemmän ja kirjoita enemmän!

"Näkeekö siis kukaan minua katsoessaan journalistin tai edes jonkunsortin kynämiehen? En oikeasti tiedä."

Oma kymmenen vuoden saldoni ei kyllä sekään häikäise – alan laskelmani siitä, kun vuodenvaihteessa 11-12 tulin vapaille markkinoille edelliseltä sisävuorolta. Ei ollut loppujenlopuksi kaksinenkaan keikka, mutta tulipahan tehtyä. Silti olen yhä valmis esittelemään paria nettilehtiprinttiä osoituksena ammattitaidostani.

Mutta mitä eteen, kun tässä sinä sitten olet, mutta yht’äkkiä ketään ei kiinnosta mitä tiedät, löydät tai osaat niillä tehdä? Päinvastoin. Latelivat verukkeita ja olivat sanovinaan sen minkä luulivat sinun tahtovan kuullakin; tosipaikassa sitten huomaat, ettet koskaan ollut pääsemässäkään etkä olisi edes voinut ehdottaa mitään juttua.

Etelän vaiheeni päättyessä olin siis perusteellisesti turhautunut, mutta asiat eivät missään tapauksessa parantuneet itään lähtemällä. Täällä markkinat ovat jo kapeat, koska mistään ei haluttaisi maksaa mitään; ja niitä taas tukkivat nimensä lehteen saamisesta intoutuneet höpelöt eläkeläiset sekä elämäntapa-avustajat.

"Mitä eteen, kun tässä sitten olet, mutta yht’äkkiä ketään ei kiinnosta mitä tiedät, löydät tai osaat niillä tehdä? Päinvastoin."

Täällä ollessani tein kolme kirjaa, joista kukaan ei ole kuullutkaan, koska olivathan ne toki aika marginaalisia niin aiheiltaan kuin kerronnaltaankin. Vartijan työstä kirjoitin erittäin koruttomasti reaaliaikanäkymässä, julistin työn johtavana vapaa-ajanviettotapana kelvottomaksi ja kyseenalaistin asevelvollisuuden.

Ihmekö tuo? Ainahan ihmiset ovat halunneet tulla viihdytetyiksi, tai tietää olevansa normaaleja joukkoon kuuluvia vauraita yksilöllisiä ihmisiä, jotka vielä muodostavat väestön enemmistönkin. Siksi tasapaino- sekä vahvistusharhat menevät nyt niin kovaa, sekä tietämättömyydellä briljeeraamisesta tulee muuten se seuraava trendi.

Turha silti virnuilla. Minulla saattaa ehkä olla – sisälläkin – baretti päässä ja Shemagh-huivi kaulassa sekä olkalaukun sulkuläpässäkin kaikki ne kangasmerkit kuin näin hyväksi siihen laitattaa; mutta näin on vain siksi, koska itse tykkään. Jos siis mielipiteesi ovat typeriä, en välttämättä kuuntele kauaa ja sen jälkeen haukun sinut pystyyn.

"Turha virnuilla. Minulla saattaa olla päähineet, huivit ja kangasmerkit, mutta näin on vain siksi koska itse tykkään."

En siis ole yllättynyt, että ihmiset ovat nyt uuslukutaidottomia somerähjääjiä. Kyllähän ne pystyivät ennenkin sujuvasti sotkemaan toisiinsa tyhjällä aseella vaarattomaan suuntaan tehdyn kylmälaukauksen ja maaliinammunnan kovin patruunoin. Tai lainaamaan vääristelevästi, jos se sopi agendaansa paremmin kuin totuus.

Ne lukivat vain otsikon, ingressin ja hyvässä tapauksessa – ehkä – joka kolmannen rivin leipätekstiä. Jos päähenkilö ei ollut selkeä inhokki eikä sankari tai tehty toimituksellinen valinta soti omia arvoja vastaan, ruvettiin pokkana syyttelemään henkilökohtaisista motiiveista vaikka sitten ilman näyttöä. Mikähän ”tulkinta” tuokin oli olevinaan?

No, sellaisetpa nuo omaehtoisen elämäntavan vaivat vain ovat. Kannattaisi olla ennemmin keski-ikäinen, keskikokoinen ja keskinkertainen; tai mukavaksi luultu leukojensa länkyttäjä, joka suoltaa koko ajan vaan ei vahingossakaan koskaan sano mitään. Kukin valitsee itse, koska Suomihan on vapaa maa – onneksi.