Siksi itsepalvelukirpputorien turvallisuus ei kehity

(Kuva: Jari Kähkönen) Kun itsepalvelukirpputorit tulivat muotiin 1990-luvulla, niitä
perustettiin hyvin usein juuri kaupoilta tyhjiksi jääneisiin liikehuoneistoihin.

Ostin kerran sisustustuotteen itsepalvelukirpputorilta Joensuussa. Kun olin kassalla maksamassa, tuotesuojaportti hälytti jossain; myyjän reaktio ääneen oli lähinnä "häh". Asiointini keskeytyi hetkeksi, koska tämä poistui pyörimään tuulikaappiin ja ulos oven edustalle – tullakseen kohta takaisin – tyhjin toimin.

Kirpputoriyritykset kehtaavat tosiaan myydä 'hälyjä' maksullisena lisäpalveluna, mutta todellisuudessa ne eivät suojaa kovinkaan paljon. Tämä ei ole myymälävartiointia nähnytkään; sen näet muodostavat niin vartijanasuinen kuin siviilivaatteissakin toteuttava henkilöllinen ja tekninen valvonta – oikeasuhteisena kokonaisuutena.

Sellaista se on pääomaehtoisessa kulutusyhteiskunnassa. Sitä minä tässä bloggaan, että kunhan tilanne ei vain kärjistyisi edelleen, kun ilmeisestikin aika maassamme taas kääntyy arvaamattomaan suuntaan. Kuviosta puuttuu nimittäin enää vain vähän epätoivoa ja vihaa, jotta kaikki tämän maailman tunnettu paha voisi tapahtua.

"Kirpputoriyritykset kehtaavat myydä 'hälyjä' maksullisena lisäpalveluna, mutta paljonpa ne eivät oikeastaan suojaa."

No, toisaalta; ei kaikki vartijakortti taskussakaan tehty välttämättä ole itseään parhautta. Jo ennenwanhaan, kun kauppapiirin esiaste – kauppaan päivystämään laitettu yöpiiri – syntyi keskuuteemme; nähtiin kaikensortin ”suorittajia”. Saattoi puuttua niin motivaatio, osaaminen kuin tuohon ympäristöön soveltuvuuskin.

Yleisölle avoinna oleva kauppa ei nimittäin ole läheskään yhtä hiljainen, suljettu ja liikkumaton ympäristö kuin perinteinen toiminta-aikojensa ulkopuolella vartioitu muu yrityskohde on. Sellainen sen on tosin oltavakin; on näet vaikea käydä kauppaa, jos asiakas ei pääse tutustumaan tuotteisiin ja useimpia laillisia maksutapoja sallita.

Myymälävartiointi on tietoon perustuvaa määrätietoista toimintaa, jossa ollaan mukana kaupan arjessa kehittäen sitä jatkuvasti turvallisemmaksi. Pääpaino on ennaltaehkäisyssä, mutta silti jotkut häiritsevät, tekevät rikoksia sekä aiheuttavat tappioita – heihin puututaan – kuhunkin juuri oikealla hetkellä.

"Jo ennenwanhaan joiltain 'suorittajilta' puuttui niin motivaatio, osaaminen kuin soveltuvuuskin kaupan ympäristöön."

Pääongelma on, että itsepalvelukirpputorit eivät ota tuotteitaan kauttansa myyviä ihmisiä alkuunkaan tosissaan ja sen on...hahahaaa...riskienhallinta näköistäkin. No, kun katselen kohderyhmää; se ei taida olla varsinainen ihme. Kapitalismissa nimittäin vahvat sekä ovelat ovat aina vieneet heikon ja tylsän rahat – näin pysynee vastakin.

Monellekohan tavaran myynti on ylipäätään minkäänsortin bisnes eikä pikemminkin harrastus; ja monikohan heistä tekee sitä sellaisella – nimittäin yhteiskunnalliset velvoitteensa hoitavalla – tavalla, että löytyy kanttia pitää puolensa mitenkään? Onko heissä yhtenäisyyttä, jonka voimin toteuttaa vaikuttamis- ja vastatoimia?

Jos siis myyntipaikanvuokraajaoletettu suuttuu tavaroidensa varastelusta, sekä lähtee pois tai peräti lopettaa – kauanko menee, että seuraava tulee tilalle? Kukaan ei myös taida järjestää, kehittää ja käyttää kyseisen liikealan ääntä yhteiskunnassa. Eipä ihme, ettei kukaan tee mitään eivätkä näin asiatkaan tule paremmikseen.