Kärjistymisen pirunpolska fiktiona kuvattuna

(Kuva: Jari Kähkönen)

Katsoitko Ohuella langalla -sarjan toisen tuotantokauden kolmannen jakson Yle Teemalla männämaanantaina? Olisi kannattanut. Fiktionalisoidun Malmön poliisin partiot suorittivat häiriökäyttäytymistehtävää, jonka aiheuttivat mopoillaan liian lähellä asutusta revitelleet nuoret. Hyvä havainnollistaminen, minun mielestäni.

Ylipäätään; älä ole ennakkoluuloinen. JIM:n Poliiseissakin esitettiin ensimmäisen tuotantokauden Turun partio poistamassa häirikköasiakasta taksista ja siinä nähtiin mallisuoritus voimankäytöstä varoittamisesta. Siinä oli kaksi hyvää pointtia; taktiikka oli oikea juuri tuohon tilanteeseen, sekä toimintakin meni täysin oikein.

No, jos oletkin niitä ammattilaisia, jotka ylenkatsovat populaarikulttuurilähteitä; haluaisit epäilemättä vaiettavan myös niin kutsutusta maitonaama -ilmiöstä eli kyseenalaistamisesta. Tykkäätpä tai et; silti sitä on tapahtunut iänkaiketi ja sama toistuu tänäänkin jonkun onnettoman työtääntekevän piruparan kustannuksella.

"Älä ole ennakkoluuloinen. JIM:n Poliiseissakin nähtiin mallisuoritus voimankäytöstä varoittamisesta."  

Eli mitä neuvoksi, kun saavuit, esittäydyit tai katsoit sen tarpeettomaksi ja puutuit vaan sinulla ei ollut oikeaa terävyyttä? Aivan aluksi pitää pohtia, että oletko oikeassa ammatissa alunperinkään. Saatat myös olla nuori, keskimittainen tai alle etkä kovin painavakaan. Keskeisintä on kuitenkin sanaton viestintä, uskotko itsekään itseäsi?

Ohuella langalla Sara-roolihahmolle kävi juuri näin. Ruvettiin huutaen änkeämään päin, mikä ei käy; ja sen jälkeen heittäydyttiin kyseenalaistavan uhmakkaaksi. Ollaan samanaikaisesti niin tottelematta kuin yritetään tilanteen herraksikin vaatimuksia esittämällä. Käsi telarille on jo eskaloitumista ja voimankäytön porrastamista.

Syystä, että työ on tv-draamaa siviileille; kohtauksen loppuratkaisu oli tietenkin tahattoman koominen kaveeraamalla de-eskaloituminen. Ei peräännytty kokoontumispaikalle, kerätty riittäviä resursseja, annettu poistumiskäskyä eikä kiinniotettu kaikkia sitä noudattamattomia. Tai hoidettu tehtävää voimankäytöllä.

 "Mikä neuvoksi, kun saavuit, esittäydyit tai katsoit sen tarpeettomaksi ja puutuit vaan sinulla ei ollut oikeaa terävyyttä?"

Emme vielä tiedä kuvauksen vaikutuksia, mutta aihe on tärkeä; maailmamme on näet tänään aidosti polarisoitunut. On jo vanha vitsi, että poliisit märisevät omasta väitetysti liian kielteisestä imagostaan – nyt uutena asiana julkisessa tilassa on keskustelijat, joista taas poliisista ei saa sanoa mitään hyvää. Paha paikka.

Oli ruotsalaisilta rohkeaa esittää tälläinen kuvaus, koska konflikti kiittämättömän, uppiniskaisen, rodullistetun ja maahanmuuttajaoletetun perheen jälkeläisen sekä kantaruotsalaisen naisoletetun auktoriteettihahmon välillä on räjähdysaltista kamaa. Lukuisat tulevat pyörimään ympyrää orientaatioperustoillaan sen vuoksi.

Itselläkin on ollut lähimenneessä aihetta bloggata asiasta(1,2), kun jonkun tuollaisen lähtötilanteen ratkaisu olikin traaginen ja ihmisiä kuoli. Voin omasta kokemuksestanikin vakuuttaa, että juuri tuolta näyttää, kun mennään pirunpolskaa kärjistymisen tiellä kohti tuntematonta päämäärää. Sellaista se valvontatyö vain on.

 "Voin omasta kokemuksesta vakuuttaa, että juuri tuolta näyttää, kun mennään pirunpolskaa kärjistymisen tiellä."

Asiaa ei auta, että yhtä varmasti kuin vikaa on kaikissa osapuolissa – viaton ei ole kukaan – kaikki haluavat jotain eivätkä aina voi sitä saada. Maailma ei toimi niin. Tätänykyä luullakseen viisaita sivusta huutelevia on lukemattomasti enemmän kuin ennen; jotkut niistä ovat silkkoja huomionkipeitä pellejä, jotka haluavatkin rähinää.

Valvonnan kohteet koettelevat rajoja, koska luulevat sen olevan oma etunsa tai eivät muuten osaa ollakaan. Valvontaa suorittavissa on niinikään kaikenlaista porukkaa – vahingossa ovesta sisään eksyneet, laiskurit, alisuorittajat, vallanhimoiset, kaveeraajat ja tiesmitkä muut. Jotkut hakevat vaikeuksia, toiset eivät onnistu välttämään niitä.

Aivan yhtälailla, kun asiakkaalta saattaa tulla niskaan koko elämän epäonnistumiset ja painolastit yhdellä kerralla; valehtelisin, jos väittäisin etteivätkö suorittajatkin välillä kunnolla munaisi itseään. Siksi nämä jutut ovat herkkiä hoidettavia silloin, kun kaikki olisi vain verbaalista eikä lopulta tapahtuisi mitään kovin pahaakaan.

"Nämä jutut ovat herkkiä hoidettavia silloinkin, kun kaikki on vain verbaalista eikä lopulta tapahdu mitään pahaakaan."

On siis munaus sinänsä, jos meno, kysymys, äänensävy tai sanaton viestintä ja miehitys sekä varustus ovat väärin. Pahinta on kuitenkin päättämättömyys; pitää ymmärtää perääntyä, vaihtaa, selittää ja niin edelleen, kun tajusi mihin joutui. Ongelma pitää kyetä ratkaisemaan jotenkin tai muuten se vain pahenee.

Siksi yksintyöskentely on epäsuotavaa, löytyy viesti- ja hälytysvälineitä sekä kehitettiin johtamisjärjestelmiä. Että ei kyseenalaistettaessa käytettäisi ensin voimaa ja sitten enemmän voimaa – lopputuloksena murhenäytelmä sekä aikamoinen sotku. Mutta toisaalta, ei tuollaisessa työssä voi antaa kävellä ylitseenkään.

No, käveltiinkö sitten Saran roolihahmon ylitse nyt? En sanoisi niin. Kyseenalaistan, että tulevatko katselijat ymmärtämään näkemänsä oikein – sen ristiriitaisen paineenalaisuuden – , minkä keskellä puututaan työkseen toisten etuun ja oikeuteen. Vai pidetäänkö sitä – höhöhö – viihteenä tai pahimmillaan vielä yllykkeenäkin.