Julkinen provokaatio

(Kuva: Jari Kähkönen)

Tiedän, että kansanmiesoletettujen sekä tieskeiden nettiläisten kanssa keskustelu ei kannata, mutta mikä minä olen tähtensä vaikenemaankaan? Kukin provosoituu mistä provosoituu ja reaktiotkin ovat omat. Tiedätkö muuten mitä vankilapsykiatri vastasi, kun pamppu kysyi ”provosoiko avoaseenkanto?”.

Viimeaikoina oma reaktioni moiseen on ollut tarkoituksellisen vittumainen onelineri ja sitten bannaaminen. Kokeiluni perustuu ajatukseen, että on samantekevää oliko kaunis tai rohkea; silti mikään ei koskaan tule menemään läpi. Kommunikoit näet jonkun kanssa, joka haluaa vain sen varjolla loukata sinua.

Tämä ei ole minulle yllätys, koska valitettavasti on tullut eletyksi maailmassa ja ihmisten keskellä; kokemukseni teki minut jokseenkin illuusiottomaksi siitä mikä on mahdollista ja mitä ne voivat tehdä. Todellakin; jos aiot internettiin, pidä varasi sekä varustaudu huolellisesti. Saatat päätyä jonnekin, jossa kukaan ei valvo eikä apua tule.

"Kun kommunikaation varjolla halutaan vain loukata, vastaan vittuilu-onelinerilla ja sitten bannaan asiallaolleen."

Viisaus ei netissä asu, koska se tiedostaa oman rajallisuutensa ja pyrkii itsesäätelyyn – internet sekä tyhmyys taas luulevat olevansa niin kaikentietäviä kuin kaikkivoipiakin. Oikeasti näpyttelijät voidaan jäljittää, teljetä vapaudenmenetykseen, pakottaa maksamaan ja ottaa pois sekä näpyttelyvälineet että sekin mitä näpyteltiin.

Moni kuitenkin tulee silti tähän mediaan eli kirjaimellisesti välineeseen todellisen elämän ongelman kanssa, mutta ei – ilmeisen ja jo sanotunkin varovaisuuden noudattamisen lisäksi – ymmärrä, että asiat voivat alkaa elää omaa elämäänsä. Kuunteletko sinä siis jotakuta, joka ei ole alkuunkaan vakavastiotettava eikä liioin tiedä mistä puhuukaan?

Siinähän sitä ollaan, kun tultiin julkiseen tilaan, jossa kuka tahansa aistit, kieli ja sormet tai edes niiden konekorvikkeet paikoillaan oleva voi puuttua keskusteluun. Jotkut tosin eivät täytä näitäkään hyvin väljiä kriteereitä eivätkä sitä edes häpeä. Mokoma ei kuitenkaan jees-henkilöksesi ala; hän saattaa jopa odottaa sitä sinulta.

"Viisaus ei netissä asu, koska usein kulkijansa luulevat olevansa niin kaikkitietäviä kuin kaikkivoipiakin."

Käytöstavat. Kuten useampi netinkulkija ei ilmeisestikään tiedä; niitä on kahta sorttia, alkeelliset eli peruskohteliaisuus, ja etiketti eli hienostunut vuorovaikutus. Mutta; jos olet täysin vailla hyvää tahtoa, kaikki on turhaa. Mitä siis luulet tekeväsi, jos oikein erikseen ilmoitit, ettet viitsinyt edes lukea postausta mitä olet kommentoivinasi?

Niinikään; tulisi jo uskoa, ettei tarinataloudessa ole muuta tietä onneen kuin sivuuttaa se mitä ei ymmärrä, tarvitse eikä kiinnosta. Muuten tulee infoähky tai muu nolo sosiaalisen median vaiva, josta toipuu vain makaamalla hetken kylkiasennossa. Koeta nyt hyvä ihminen edes olla pierimättä seurassa! Onko sekin muka liikaa pyydetty?

Todellakin; en muista pyytäneeni sinulta sen paremmin uloste- kuin oksennusnäytettäkään, mutta näemmä annoit sen silti. Otit sitten oikeuden kommentoida pääosin minua itseäni etkä (juuri) lainkaan sitä mitä sanoin; taidatpa vielä yllyttää yleisöä kimppunikin, muttet oikein osaa (sitäkään).

"Tarinataloudessa on pakko sivuuttaa mitä ei ymmärrä, tarvitse eikä kiinnosta. Muuten joutuu toipumaan kylkiasennossa."

Ylipäätään; sanoit hyvin vähän tai et mitään kommentissasi, joten se oli ihan turha. Parempia eivät ole meemit, giffit tai valokuvatkaan mummosta kuvakäsiteltyine lappuineen täynnä elämänohjeita. Tosiaan – ei sitä suotta lämpimikseen puhumisesta sanota – jotkut myös kammoavat liikaa puhumattomuutta voidakseen ikinä vaieta.

Senkin sortin julkinen provokaatio tunnetaan, että liika totisuus pitää lyödä leikiksi; jopa pohjoiskorealaisella pakkotyöleirillä havaitaan haisevia vastalauseita, kun virallisen lehden pääkirjoitus luetaan ääneen osana päiväohjelmaa. Voi miten kätevä tekosyy; asuthan itse vapaassa maassa, jossa vain kaikki mahdollinen on toisin.

Kyllä se taitaa olla niin, että vaikka suhtaudun miedosti sanottuna epäilevästi julkiseen intellektuaaliuteen; ei ole muuta toivoa kuin itse tietää oikea suunta ja painaa täysillä. Onneksi kuitenkaan yksikään vaivaksi pyrkinyt ei vielä ole ollut minua fiksumpi tai edes parempi kirjoittaja. No, mitä se vankilapsykiatri vastasi? Mietipä sitä!