Kuka omistaa vartijuuden tai järjestyksenvalvojuuden?

(Kuva: Jari Kähkönen) Kolme lehteä sitten meidän avokonttorin lämpöpatterin takana
roikkui Patteri-Amanon tarkastusavain, jonka oletin jääneen siihen rakennustyömaan
ajalta.

En varauksetta pidä ajatuksesta, että täällä pyöritään odottaen turvallisuusalan keskusteluja – tai Herra paratkoon – ihan mielipidevaikuttajuutta. Mutta onhan YLE:n Jan Fredrikssonin nettijuttu silti ylösnostettava. Satavuotiskysymykseni on; kuka omistaa vartijuuden tai järjestyksenvalvojuuden?

Fredriksson kertoo oikein, että vartijoita ja järjestyksenvalvojia on nykyään niin siellä, täällä kuin tuollakin – no, ainakin Etelässä sekä kaupungeissa. Kehityskulku on siis paitsi pinnallinen, mutta myös vuosikymmeniä muuta maailmaa jäljessä; ei ymmärretä, mitä tehtäväänsä näkyvästi suorittavat vormumiehet oikein tekevät.

Julkisen palvelun journalismi on hieman eritavalla ilmiökeskeistä kuin muilla taiteenharjoittajilla; se normaalistaa sekä harjoittaa monipuolisuutta ja -äänisyyttä. Siksi ei nyt ymmärretä, että ohi lilluminen hyvälaatuisen merkityksettömästi kansalainen-turvallisuusala -kohtaamisessa on pitkälti ensinmainittujen itsesepitystä.

"Kehityskulku on paitsi pinnallinen, mutta myös maailmaa jäljessä; ei ymmärretä mitä ne näkyvät vormumiehet oikein tekevät."  

En minä sillä; parempi kai tuokin on kuin pelko ja viha, koska ainoastaan Pelle Miljoonan biisissä kasvottomat vartijat tietää kaikki keinot pitää väkijoukko aloillaan. Jos asiakaspalvelusta pitää ylipäätään puhua, on muistettava silläkin olevan aina hintansa ja ehtonsa. Ymmärrätkö edes mihin sidosryhmään sinä itse kuulut?

Ongelmat alkavat, kun kuka tahansa kunniallinen kansalainen olettaa tietävänsä kaiken turvallisuusalasta, sekä erehtyy uudelleenmäärittelemään sen toimintaedellytyksiä omasta navastaan lähtien. Valitettavasti useaa joudutaan jatkuvasti muistuttamaan, jottei tämä ole sen paremmin koskematon kuin käskijäkään.

Olin esimerkiksi itse vielä helsinkinen yövartija residenssini seurusteluhuoneessa alusvaatteisillani ja parta ajamatta, kun tv:ssä pyöri niin kutsuttua pelastusalan realityä. Kaikentietävä Helsingin pelastuslaitoksen paloesimies viisasteli paloilmoituslaitosten hoitamisesta pelastusyksikön esimiehen korkealta tuoliltaan käsin.

"Valitettavasti useaa joudutaan jatkuvasti muistuttamaan, jottei ole sen paremmin koskematon kuin käskijäkään."  

Mikä työ ylipäätään kuuluu auktorisoidulle turvallisuusalalle – ja mikä millekin luvan saaneelle ammattilaiselle sen sisällä? Fredriksson teki tässäkohdin unohduksen jutussaan – ei hänen olisi pitänyt olettaa, että yleisö tietää tai viitsii googlettaakaan, mitä turvasuojaaja -nimike tarkoittaa edes sanakirjatasolla.

Lisäksi tutkinnonosien uudelleenmäärittely olisi pitänyt taustoittaa paremmin, sillä yhtä harva olisi kai tiennyt, jottei turvatarkastuskoulutus kuulunut siihen ja vastaanottopalvelutkin olivat olleet ties missä. Saatko näin edes hyväksynnän ensinmainittuun, sillä noissa hommissahan se kortti on aina kaikki kaikessa?

Minä olisin ennemmin lisännyt voimankäyttöä, koska valitettavasti yksityiseen turvallisuusalaan kohdistuvat odotukset ovat koventuneet. Esimerkiksi maksaja luulee saavansa sekä julkinen valta edellyttää pärjättävän – ensinmainitun suorittama korvaus tosin on vain vähin minimi ja viimemainittu tuomitsee sen varjolla rajojen ylitykset.

 "Mikä työ ylipäätään kuuluu auktorisoidulle turvallisuusalalle – ja mikä millekin ammattilaiselle sen sisällä?"

Mitähän siitäkään vuorovaikutuksesta tulee, kun kohdattu voi olla kuinka kasvattamaton, sopeutumaton, itsehillinnätön tai ihmistenkohtaamisrajoitteinen hyvänsä? Ihan ”tavallinen ihminen” taas katsoo olevansa valistunut ja tärkeä – siis vain luulee tietävänsä, sekä yrittää tämän varjolla kävellä turvallisuutta tekevän yli.

Lopulta ketään ei kiinnosta; väitetään maksettavan, jottei asiaan tarvitse palata eikä etenkään hoitaa sitä itse. Tämän on nyt vain mentävä jotenkin joustavasti ja järkevästi. Jos kaiken ulkoistaneessa maailmassa erehtyy ”auttamaan” ketään, saa vain uuden lisätyön, sekä sopimuskauden päätteeksi resurssit vähenevät taas hieman.

Niinpä. YLE:n Fredrikssonkin koetti keksiä loppuun kiinnostavan aikalaiskytkennän, joksi valikoitui näemmä kyberturvallisuus. Jatko-opintokelpoisuuskin piti kröhöm näkökulmata turvatradenomiopinnoiksi, ja kerrottiinpa sitten vielä sekin, ettei satavuotisen kunniaksi edes minimitunnein korttiin -stereotypia ole kuollut pois.

"Vuorovaikutuksessa voi selvitä, että yksi kohdattu on ongelmapersoona; toinen taas luulee tietävänsä sekä yrittää kävellä yli."  

Kyllä; todellakin on aihetta kysyä, että kuka vartijuuden ja järjestyksenvalvojuuden omistaa. Osallisia on useita, joista jokainen yrittää vedättää – kaikki on kohta eikä mikään nyt – halutaan saada toinen tekemään uskonhyppy, vaikkei itse sitoutunut lainkaan ja lähinnä pyrkii olemaan nauramatta tälle päin tämän naamaa.

Turvallisuusalan opettajat? Ihan jonninjoutavia. Rikoskomisario taas lupaa, että ”vartijat” hylkäävät kohteen mennäkseen tien toiselle puolen ottamaan kiinni katuhuumekauppiaat, joista poliisi ei välitä. Varoitukset, siirrot, loppuvat tunnit ja päättyvät työsuhteet ovat kai sitten – taas vaihteeksi – heidän oma/sisäinen asiansa.

Toimeksiantajille nolaamattomuus- ja määräysvaltakuvitelma on rahaakin tärkeämpi. Turvafirma odottaa, että palkansaajaoletut ovat hiljaa eivätkä aiheuta vaivaa tai kuluja. Ne itse? Luulivat olevansa oikeutettua keskiluokkaa, kunnes pelko sekä omaneduntavoittelu pamahtivat päälle eikä kukaan enää tiedäkään yhtään mitään.