Älä pakene näyttöruudun taakse – elämä on lyhyt ja ainutkertainen

(Kuva: Jari Kähkönen) Oikea varustus, kun lähtee matkalle, jossa tie päättyy meren rannalle?

Hah; laittoivat hakukoneeseen etunimi sukunimi kunta. Taisivat kunnantalolla pelätä haisevan-likaavan -myrskyä. Vai iskikö näyttöpäätteentoljottajaan vain sittenkin FOMO? Hoitakoon hommansa; mukaanlukien, että valvovat alaistensa toimialojen tekevän niin. Tai asiat todellakin kannetaan heidän eteensä.

Luulivatko minun itsestään hyvätkin herjat laskettelevan? En. Julkinen sättiminenkin on pian vanha vitsi, jos ei ole esiintyjä tai henkilökohtaisen ongelman riivaama. Ensimmäisellä leipä on kiinni yleisölle tarjottavan panettelu-ja-paatos -seoksen oikeasta suhdeluvusta; toisella ei ole mitään rajaa suustaan päästämänsä suhteen.

Ihan heti ei myöskään koita se päivä, jolloin vien oman asiani mediaan yhtään missään. Vai ovatko ne keskushallinnossa tosiaan niin tietämättömiä amatöörejä, että luulevat journalistien saavan tehdä jäävinä juttuja vihamiehiään sortaakseen ja omia etujaan edistääkseen? Toivottavasti eivät ainakaan itse tekisi niin, jos olisivat minä.

"Luulivatko minun itsestään hyvätkin herjat laskettelevan? En. Julkinen sättiminen on pian vanha vitsi vailla muita motiiveja."

Sanoisin, että tämä on uskomatonta, jos en olisi jo 14-vuotiaana dekkarikäsikirjoituksen laatineena amatöörinä kuullut muka vitsillä sanottuja vihjailuja kaunokirjallisesta kostosta. Tai 15-vuotiaana tettiläisenä tullut moitituksi, kosken vääntämällä vääntänyt ilmaisjakelulehden juttua mainitsemaan ”meidän koulun” nimeltä.

Eikä yksin blogi; samoin hakutermein olivat löytäneet portfolioonkin. Mokomaa turhaa tietoliikennettä en kuitenkaan kaipaa, koska pidän selvänä, jottei ainutkaan siinä kahvikerhossa ikinä anna minulle toimeksiantoa mistään. Ennemmin nolla kävijää kuin yksikään turha friikki; pakoilkoon sitten töitä, ihmisiä tai vaikka elämää itsessäänkin.

Jos jollekulle jäi epäselväksi, halveksun parasosiaalisia suhteita. Olen ollut netissä riittävästi lakatakseni jo kauan sitten uskottelemasta – edes itselleni – kirjeenvaihtotapausten tai anonyymihuutelijoiden olevan paimennettavissa osallistuviksi kansalaisiksi. Sellaiseen sortuvissa tyypeissä on vain joku perustavanlaatuinen vika.

"Halveksun parasosiaalisia suhteita, koska tiedän, että kirjeenvaihtotapaukset ja anonyymihuutelijat jäävätkin sellaisiksi."

Olen niin kyllästynyt, että edellyttäisin kommentoijalta oman nimen käyttöä sekä siihen täsmäävää sähköpostiosoitetta, jos se vain olisi teknisesti mahdollista. Ellei kävisi; voisi myös olla hiljaa. Ja kommenttikenttäkin menisi kiinni automatiikalla 14 vuorokauden kuluttua postauksesta. Mutta toisaalta – ilmaisblogipohjathan nyt ovat mitä ovat.

Parasosiaalisten suhteiden kanssa on tuskin paremmin – vaan varaudu silti yllätyksiin, koska enimmät niistä tulevat olemaan kielteisiä. Haetaan ajankulua; ilmaiseksi. Kerjätään reaktiota; yritettäen kuitenkin eristää itsensä sen vaikutuksilta. Haluttaisiin loputtomiin huudella nurkan takaa tai nauraa toiselle seläntakana.

No; NRK:n Pojat vastaan maailma -dokumentistahan näki selvästi muuttuvan maailman syyt ja seuraukset. Ai luulet olevasi saalistaja? No, katsopa kaksiosainen brittidokumentti Ron Jeremystä nyt. Elämä on lyhyt ja ainutkertainen – se oli myös minun mielestäni Suonna Konosen tämänsyksyisen esikoisromaanin kantava teema.