Voi tätä maanpuolustusmielisen tuskaa muuttuvassa maailmassa

(Kuva: Jari Kähkönen) Palveluspuvussa oli aikanaan tälläinen kuosi, mutta nyt värit kel-
paavat minulle enää käsilaukkuun.

On lystiä sanoa Joensuuta kaupungiksi ja Heiliä kaupunkilehdeksi, mutta paremmaksi voi yhä panna. Esimerkiksi kehottaa naama vakavana tekemään maanpuolustustahtoa tyhjästä, olemaan uskomatta Venäjän propagandaa ja syytellä maanpettureiksi. Et ole tosissasi! Missä maailmassa oikein elät?

Näitä turhia provoja harrastetaan, koska halutaan herättää keskustelua – journalistit ovat näet oikeasti vain omalla puolellaan. He haluavat pitää työpaikkansa ja lisää hyvää itselleen. Kaava on jotakuinkin sama kuin Spede-elokuvan pikkupoikien huvikseen lietsomassa insinööri Yskäsen sekä upseeri Jäpälän välisessä riidassa.

En tunne Jaakko Karvosta, joka väittää paperilehdessä olevansa reservin yliluutnantti; muuten hänkin olisi kuullut kaikki samat viimeisellä ruotsinlaivalla maasta pois -vitsit kuin minäkin. Ei siis tarvitsisi pöyristyä tyhjästä, koska kyllä kaikki muut tietävät jo mitä tapahtuu. Te maanpuolustusmieliset olette nyt niin ahtaalla.

"Journalismi provoaa herättääkseen keskustelua. Tämä on aivan tyhjänpäiväistä omaneduntavoittelua."  

Tuollaisia vitsejä kerrotaan purnausmielessä kulkiessaan maanpuolustuksen karujen kokemusten tietä. Kirotaan synkästi – kunnes lopulta aika kultaa muistot – kaikilta. No, nytpä maailma on ihan toisennäköinen; enää ikäluokan vähemmistö käy armeijan, josta sitäpaitsi ovat loppumassa sotilaat.

Näin häkellyttävää tietämättömyyttä ei luulisi yliluutnanttismieheltä näkevänsä. Tosin; jos Karvonen on kansallisuus- ja kansallisvaltioaatteen kaasuuntuneen päihdemuodon eli nationalismin viihdekäyttäjä, hän tuskin itse tajuaa eksyneisyyttään. Ei, ennenkuin sotilaallisen kurin karumpi puoli taas pureutuu luihin sekä nahkoihin.

Vai kirjoittaako tässä sotilas lainkaan? Ehkäpä kynänvarressa on joku kummallinen velvollisuutensaharrastaja vailla yhteyttä oikean armeijan massat muodostaviin kansankerroksiin; ei siis tunne tai ymmärrä ihmisluontoa alkuunkaan. Hyvinpä oli järjestelmä työnsä tehnyt, jos hän vasta nyt törmäsi totuuteen ja joutui elämänkriisiin.

"Vitsinkertojat kiroavat synkästi kokemustensa karuuden tähden, kunnes aika kultaa kaikkien muistot."  

Propaganda-, kätyri- ja vaikutuksenalaisuusjutut maanpetturuusvihjailuineen eivät näet kerro suuresta ympäröivän maailman ymmärryksestä. Jo edellisessä Ukrainan sodassa maastamme alkoi löytyä tyyppejä, jotka pystyivät yhdistämään putinismin siellä ja HLBTIQ:n täällä. Kummallisuus kertoo merkityksensä – nollan.

Venäjällähän tuo suunsoitto tietäisi leirikoulukeikkaa, jonka edeltä jonkun pitäisi viedä Veshemeshokissa eli sikäläisessä perinnerepussa talvivaatteet ja kolmen päivän muona FSB:n sumpulle. Itsekin – tuolloin vielä reservissä – olin ihmeissäni äänekkään marginaaliryhmän kanssa, mutta kävin vielä maanpuolustusjärjestöjen joulutulilla.

Olisin voinut vain naureskella Karvosen syrjä- tai tuppukyläläisen tietämättömyydelle, mutta sitten hän sortui esifasistiseen ajatusleikkiin, jota kutsui sisäiseksi moraaliksi. Voi hyvä tavaton sentään. Totisesti; autoritaarisuus pysyy pystyssä vain, jos sen tueksi riittää militarismia. Kirjoittaako hän harhaanjohdettuna vai pahoin tarkoituksin?

"Ympäröivän maailman ymmärrys ei ole suuri. Vastaavaa tapahtui jo sen edellisenkin Ukrainan sodan aikana."

Ja munia senkuin vain lasketaan vaikka vielähän pääsiäiseen on vähintään kuukausi aikaa. Käytetään sanoja kuten yhtenäisyys ja taistelumoraali, vaikka moniäänisessä sekä -ilmeisessä yhteiskunnassa ne ovat merkityksettömiä. Siellä näet kaikki eivät ole enää osapäiväsotilaita, joille ”tappiomieliala” on kauhistus.

Kömpelöyttä vai pakottaako ulkoisen maailman paine reagoimaan? Sitä ihmettelin, kun päivänselvästi yleinen asevelvollisuus sekaantui korkeaan maanpuolustustahtoon. Ja mitä ihmettä tuo jatkosodanvanha "kotirintaman uskollisuuskin" tuossa tekee? Mustavalkoisen Laineen Tuntemattoman kuvauspaikat purettiin pois 67 vuotta sitten.

No, toisaalta – myös lahjakkuus, jolla Karvonen mahdutti samaan kappaleeseen niin sotilasliittojen vähättelyn kuin hybridivaikuttamisenkin – kertoo häneltä päässeen aito 1800-lukulainen runebergläis-topeliaaninen kämynationalistinen parkaisu. Sopisi jo lopultakin uskoa, ettei nykymaailmassa enää tuollaisilla opeilla pärjää.

"Nykymaailmassa ei 1800-luvun opein pärjää. Yhtenäisyys ja taistelumoraali ovat tänään merkityksettömiä sanoja."  

Mutta sitten; Ukrainan asekelpoisten miesten ryhtyminen maanpuolustukseen, kun äidit lapsineen ja vanhukset pakenevat – minkä vihjataan olevan ainoaa oikeaa pakolaisuutta – paljasti piilevät rumuudet tämän nationalismivariantin takana. Vain valkoiset osapäiväsotilasmiehet ovat ylivaltaisesti veljet keskenään; yllätys. Tai sitten ei.

Sitäpaitsi; eikö tuolla maailmakuvalla ja ihmiskäsityksellä pitäisi kirjoittaa isänmaan- eikä kotimaanrakkaudesta? Mokomahan on epäkäsite, svetisismi kuin kasvattimaa konsanaan tai sitten Karvonen vain yrittää kuulostaa fiksummalta kuin onkaan. Ei onnistu, ponnistus on poissa ja hyppy kateissa – lähtöviivalle jäi.

Mutta; kun kerran piti sotilasvalan kaltaiseen armeijan mielikuvamarkkinointikappaleeseen päättää, en parhaalla tahdollanikaan ymmärrä tämän hysteerisen purkauksen tarkoitusta. Kenelle puhutaan ja mitä heidän odotetaan tekevän? Huono provo. Voi maanpuolustusmielisen tuskaa muuttuvassa maailmassa.

"Kenelle kirjoitetaan ja miksi? Voi tätä maanpuolustusmielisen tuskaa muuttuvassa maailmassa."

Älä syrji. Älä pyri ylivaltaan. Jätä tuomitsematta niin ihmisten myötäsyntyiset ominaisuudet kuin heidän vakaumuksensakin ja hyväksy suosiolla mielipiteitä voivan olla yhtä monta kuin ihmisiäkin. Ei ole kovin terveellistä tai rehellistäkään odottaa, että kaikki survotaan pinnan alle, jos joku karjaisee "MAANPUOLUSTUS!".

En minäkään enää voi kuulua mokomaan armeijaan. Elämänkatsomuksellisen kriisin päälle pamauttanut yhteentörmäys itäkaakkoisen jalkaväki-idiotismin kanssa oli sattumaa; jo vuosia aiemmin helsinkisen alueupseeri-kapteenin rähähäää kertoi totuuden:”Turha hakea täydennyspalvelukseen. Kaikki ovat silti viisi päivää kiinni.”

Tajua edes tämä: isänmaa ei ole kenenkään yksinoikeus eikä kukaan voi määrätä miten toinen sitä rakastaa. Jos on tai voi, tosipaikassa yksinoikeudellinen määrääjä jää myös yksin sitä puolustamaan. Tämä oivallus on elettävä todeksi joka ainoa päivä – niin hyvinä kuin huonoinakin – ja normaali- kuin sota-aikanakin.