Suojelijat uudelleenkatsottuna

(Kuvakaappaus: Ruutu.fi) Kuvasitaatti arvostelutarkoitukseen.

Tiesitkö, että – tiesminkätähden yhä ohjelmaa lähettävän Nelosen – kulttisarja tai se ei-mennyt yhden tuotantokauden ihme; Suojelijat on katsottavissa ilmaiseksi Ruudussa? Voi taivas. Mitä tästä seuraa? Kolmikymppisenä vartijana ja vasta alalta poistuneenakaan en yksinkertaisesti pystynyt katsomaan sarjaa kokonaan.

Johan sen näki tuoreeltaan jo puffista, että tekeillä ei ollut proseduraali vaan pelkkä draama. Syntyi artsuna poseeravien keskiluokkapellejen vastenmielinen päälleliimannainen, jossa yhdistyivät esittävän taiteen ikuinen aitoudenkaipuu, ja aina tiedetyt vaan vasta nyt ääneensanottavissa olleet moraaliprobleemit. Yök.

Suojelijat ei tullut yksin. Samaan aikaan oli ainakin Irtiottoja, pohjaltaan tehty Valkoinen kaupunki ja Paha maa – mokomaakin esi-Nordic Noiria en kokonaisuutena tuominnut, koska katselinhan niitä silloin minäkin. Mutta; tämän tekijät olivat pihalla kuin se idiootti, joka salli pappi-Roopen mennä kuvaan jesseteippirulla vyössä roikkuen.

"Kulttisarja; tai pikemminkin ei-mennyt yhden tuotantokauden ihme, Suojelijat on katsottavissa Ruudussa. Voi taivas."

Mitä sitten, jos joku neuvoi teille historiallisen peekooälykspisteyhden, gerssittelyn tai...hahahaa...STV:n? Siltikin varsin vähän haastoi vanhan lähtökohtani; olisitte ennemmin toteuttaneet tuotoksenne vaikka R-kioskissa, lähiön kiinteistönhuollossa tai – tämä vitsi tosiaan syntyi vasta tällä kierroksella – sähköasennusfirmassa.

Esitetty työnkuvaus on teoreettisesti ja karkeasti yleistäen ehkä voinut olla mahdollinen silloin, kun taskussa kannettu jäykistämätön kumipatukka oli käypä vartioase. Maailmankuva on siis joko klaustrofobisesti väärä, eli yritetään tehdä ostoskeskuksen jalkahenkilöista tarinantähden autohenkilöitä, tai se kielii silkasta välistävedosta.

Ammattikunta itsessään oli jo tuolloin huomattavasti naisistunut, mutta piirivartioinnissa heitä ei noin montaa ollut – käsikirjoituksessa ei siis oltu osattu huomioida näitä mielestään hienoja draamallisia käännöksiä oikein. Meri-Tuulin ja Teresan hahmojen sekä tarinoiden samankaltaisuus yksinkertaisesti tympäisi. 

"Tuotos olisi sopinut ennemmin vaikka R-kioskiin, lähiön kiinteistönhuoltoon tai johonkin sähköasennusfirmaan."

Jotain hyvääkin aika näyttää tehneen – nyt jo markettien myyjilläkin on pmr-radiot – siispä, koko sarjan ajan jatkuvasti toistunut epäammattimainen lörinä on tänään normi. Onko Suojelijat anakronismi kuin sen apteekkiryöstöön ajaneen poliisipartion ylikonstujäsenen häröolkalaatta? Tai sitten minusta on tässä välissä tullut vanha mies.

Kuitenkin keitokseen meni liikaa moraalifilosofiaa ja liian vähän toimintaa&ihmissuhteita. Erityisen maininnan ansaitsee tyhjänpäiväisessä osoittelevassa ällöttävyydessään jo kyllin outo kertoja, eli se lasinsärö kurkussa kuolemassa oleva kultaseppä, joka laski – ainakin jonkun mielestä – helmeä läppää elämän suurista kysymyksistä.

Siispä; oliko Suojelijat loppujenlopuksi vain yksi 60-luvulla maalta kaupunkiin teologiaa opiskelemaan muuttaneen sisäänpäinkääntyneen ressukan muistelu millaisia tyyppejä ystäviensä ystävät silloin etäältä tiesivät? Voisihan se myös olla ajatuksetonta aallossa liukumista – pyrittiin vain huvittamaan keski-ikäisiä kotisohvillaan.

"Suojelijoiden keitokseen meni liikaa moraalifilosofiaa ja liian vähän toimintaa&ihmissuhteita."

Sellaisille menee epäilemättä läpi suhteeton liioittelu koulunsakeskeyttäneistä vartijoina. Raili-hahmon pyrkeestä saa sympatiapisteen ja tunnen myös outoa vastenmieltä haukkua Mälli-hahmon wannabetä. Luokkatietoisena ihmisenä minun tulisi nimittäin olla raivoissani, mutta näyttelijäntyö Ketonen-Liinoja -välillä kosketti – se oli aitoa.

Toiminnallisesti Suojelijat on siis juuri sen näköinen lopputulos, kun väistämättä seuraa, jos joku mistään mitään tietämätön tekee draamaa ja yrittää muistella kaikkia niitä Dashiell Hammetteja, jotka on jo päästään kadottanut. Ja hei! Ne sentään olivat päivän sana noin sata vuotta sitten. No, onneksi pahasta pääsi kymmenessä jaksossa.

Lopussa ei tullut paukkua vaan vahvasti antikliimaktinen käänne; kuparilanttifilosofia ryöstösaaliin saamisesta tuon montaasin yhteydessä on kuin joku olisi piruuttaan pannut Mikko Alatalon Jepari vain -kipaleen soimaan huoneessa missä sarjaa katselet. Kyllä; hyvistä hetkistään huolimatta tämä työ oli silti eksploitaatio.