Kielipeli muuttuvasta maailmasta

(Kuva: Jari Kähkönen)

Kerro minulle kasvattajasi niin minä kerron mikä olet. Maakunnassa pysyneet perinteisten arvojen ihmiset kasvattavat ahdasmielisen juntin. Netti kasvattaa kehitysvammaisuuden, sosiopatian ja nepsyn väliä ajelehtivan huomionkipeän, sopeutumattoman sekä haastavasti käyttäytyvän suorasuun.

Joskus syrjässä saattoi säästyä paljolta, koska jokainen trendi tai villitys piti käydä henkilökohtaisesti kopioimassa, sekä sitten toteuttaa täällä; näin asia ei kuitenkaan ole ollut enää aikoihin. Lontoon ja Pariisin muoti ynnä tavat  voivat siirtyä silmänräpäyksessä perähikiälle, minkä nimeä siellä ei edes osata lausua.

Siinähän sitä sitten ollaan; boomerit käyvät jokasyksyistä ilkivaltakeskustelua, mutta milleniaalit eivät Vanhusbookin puskaradioryhmiin tule muutoin kuin trollaamisella huvitellakseen. Luulla nyt heidän häpeissään korjaavan jälkensä julkisella moitteella; se osoittaa, ettei postaaja enää elä tässä maailmassa.

"Boomeri ei elä tässä maailmassa, jos luulee häpäisevänsä milleniaalin siivoamaan jälkensä puskaradion kautta."

Tarkemmin sanoen; hän näkee nationalistista päiväunta, jossa lapset ja nuoret ovat kunnon ihmisiä ketkä surevat yleistämistä, kun aikuiset taas pahastuvat yhteisön maineen pilaamisesta. Halutaan kuulla hienojen ihmisten hyvästä yhteiskunnasta, jossa kaikki ovat turvassa, sekä jokaiselle halukkaalle löytyy työtä.

Hahahahaa. Oliko muitakin hyviä vitsejä? Selvä on, että kuvaan ei sovi lasten häiriköinti, nuorten ilkivalta ja omaisuuden vartioinnin sekä järjestyksenpidon tarve. Todellisen yhteiskunnan palveluthan ovat niukat ja pahaa tapahtuu silti koko ajan. Etenkin tuttujen kesken siinä tavallisessa paikassa, jossa kaikki parveilevat.

En tiedä, että mistä Liperin Kotiseutu-uutiset sai männätorstain rohkeutensa ja kaukonäköisyytensä; paljastivat nuorten pyrkivän ensisijassa viettämään aikaansa ilman sääntöjä sekä poissa valvovan silmän alta. Mutta se oli hieno veto; vähintään yhtä hienoa oli panna nuoret ja vanhat keskustelemaan keskenään kasvotusten.

"Nationalistisessa päiväunessa kunnon ihmiset surevat kaikkien leimaamista ja yhteiskuntakin oli hyvä."

On aivan turha loukkaantua, koska kakaroilla ei ole samaa seuraustietoisuutta tai etteivät he ala itsestään elää kuten sinä ja muut vanhukset. On jo yli 40 vuotta eletty jälkimodernia aikaa, jossa pitäisi älytä olla olettamatta, koska menneen maailman suurista kertomuksista johtuvia itsestäänselvyyksiä ei käytännössä enää ole.

Maailmahan alkoi muuttua jo 1950-luvulla, mutta vielä esimerkiksi 1980-luvun alussa kirjoitetun Urho Kekkosen Tamminiemessäkin on rivejä meidän nuorista, joiden piti olla niin hyvinvoipia ja fiksuja etteivät haksahda ääriajatteluun. Samaan aikaan pääkaupunkiseudun kaduilla yhtenäiskulttuuri kuoli heimoutumiseen.

Edelleen lapsia ja nuoria pitää kasvattaa, mutta osoittautuu joidenkin heistä olevan sairaita, häiriintyneitä, riippuvaisia sekä rikollisia; he ajelehtivat läpi elämänsä ilman niin etikettiä kuin normaliteettiäkin. Kuka on kuka tai mikä on mikä; sen näkee silti käytännössä vain, kun on selkä seinää vasten eikä voi kuin joko alistua tai tapella.

"Jo yli 40 vuotta on eletty jälkimodernia aikaa, jossa suurista kertomuksista johtuvia itsestäänselvyyksiä ei enää ole."

Niin, luuleeko joku sellainen tosiaan, että 15 vuoden ikäraja pelastaa kaiken? Jo siitä hyvästä, että häiriköi sekä poistetaan paikalta; henkilötiedot merkitään poliisin tietojärjestelmiin, josta ne löytyvät lopun ikää. Vielä enemmän materiaalia kertyy, kun nuorisopoliisi ottaa puhutteluun; tai no, miksi ikinä sitä tänään sanovatkaan. 

Siitä ei selviä etkö itse koskaan tehnyt mitäällä ja höhöhööllä päälle; on myös samantekevää olisiko huoltaja halunnut kuulla lapsen tekemisistä kylillä vai ei. Oliko koskaan todellisuudessa olemassa karjalaiskylä, jossa kaikki asuivat isän, äidin sekä kymmenen lapsen kesken yhden hevosen taloa seitsemän hehtaarin tilalla? Tuskinpa.

Maailma muuttuu. Nyt jokaisen pitäisi kyetä olemaan oma brändinsä ja keksiä itsensä uudelleen loputtomasti, koska koulutus ei takaa mitään eikä omalla työllään eläminen ole selviö. Vai onko kaikki harhaa; edessä löytyy pelkkä esikapeutettu feikkivalinta, jonka ainoa tarkoitus on mukavapaaehtoinen alistuminen pääoman ylivaltaan?

"Jokaisen pitäisi olla oma brändinsä ja keksiä itsensä uudelleen loputtomasti. Tai sitten ylin valta on yhä pääomalla."

Siinähän sitten minäkin vedän omaa kielipeliäni. Koetan tehdä itsestäni relevantin, vaikka Pohjois-Karjalan pienissä ja suljetuissa niin kutsuissa piireissä minulla ei seitsemään vuoteen ole ollut mitään jakoa. Rahvas tuskin soisi olemassaolonikaan, mutta onneksi he pääosin pitävät suunsa kiinni sekä pysyvät etäällä; toljottakoot.

Voi olla, että koetan korjata jotain mikä toimii tai luoda jo uutta vaikkei vanhakaan vielä kuollut pois. Sen näkee reaktioista maanantaiseen käräjätuomioon, jonka mukaan natsilipun heiluttelu ei sinällään ole kiihottamista kansanryhmää vastaan. No,  hakekoon valituslupaa, jotta oikeuskäytäntö opastaa jatkuuko vanha meno vai ei.

Nimittäin kieroontuneisuus, jossa hyve muuttuu velvollisuudeksi; onhan viranomaisen ”käsky” pelko, erilaisuus ja poikkeavuus häpeä sekä mahdollinen rikollisuus kauhu. Eikä ymmärrä, että huippuaikanaankin se oli nationalistista satuilua, jossa rauhaa, turvallisuutta sekä heh yhtenäisyyttä tehtiin epävapaudella.

"Käräjätuomion mukaan natsilipun heiluttelu ei ole rikos, mutta nähtäväksi jää jatkuuko vanha meno silti."

Minä näen tuomion taas yhtenä napsuna kämynationalismin kylkeen, jonka paikalliset seuraajat uskonevat yhä vakavissaan, että on muka olemassa vertaisuus ja samankaltaisuus, mitkä mahdollistavat yhteisen hyvän. Höpöhöpö. Se oli silloin kuin saattoi valita vain täydellisen ulkopuolisuuden sekä lähiyhteisöön kuulumisen väliltä.

Henkilökohtaisesti en välttämättä enää tarvitse kummoistakaan kannustusta vaihtaa maisemaa, mutta en minä kyllä Helsinkiinkään palaa. Olin sisäisesti täysin kypsä lähtemään jo vuosia aiemmin kuin tein; joululomalta palatessa nousin Pasilan pysäkillä Intercitystä, mutta tunsin vain valtavaa tympeyttä. Silti katsoin kaiken loppuun asti. 

Vuosikymmeniä suhteeni on erehdytty; ei minua oikeasti kukaan käytä, hallitse tai ohjailekaan, vaikka näemmä moni on niin luullutkin. Totuus paljastuu, kun loppu tuli ja edessä on vain poislähtö. Tai jos luulevat, ettei teeskentelyllä enää voita mitään. Kuvittelivat ihan oikeasti minun uskoneen sanankaan ja olevan toimintakyvytön.