Seuraavaksi käännän selkäni – ei minulle tästä enää palkkaa makseta

(Kuva: Jari Kähkönen) Leipälaukku kaulassa ja lierihattu päässä kulkevalla
buutsimiehellä ilmenee ajoin ihan samanlaisia ajatuksia kuin töpselinok-
kaisella vertaisellaankin, koska hän on vain erilainen; ei varsinaisesti pa-
rempi ihminen. Uskotko sen?

Kerran; nimeämättömän valtion koulun yhden kurssin opiskelijoina, istuimme vertaisen kanssa laitoksen niin kutsutun ravintolan pöydässä ja pohdimme meitä osallistumatta kuuntelevien sihteereiden inhotukseksi vakaumuksia. Liikuimme hyvin yleisellä tasolla; miten vakaumus muodostuu, kriisiytyy ja myös muuttuu.

Kantani oli tuolloin, että vähintään pitää olla lähtökohta, kriisiytyminen, kärjistymispiste, point of no return ja vasta aikojen päästä saattaisi sanoa jotain vakaumuksen muodostumisesta tai muuttumisesta. Muuten se ei ole uskottavaa; saatetaan enneminkin tavoitella jotain aivan muuta kuin syvempää itseymmärrystä.

Nyt ohuesti huvittaa huomata, että tulikin samalla joko epähuomiossa tai kiusallisena lapsuksena piirrettyä radikalisoitumiskuvio. Sellaista en luonnollisestikaan tarkoita, mutta voin melkein nauraen todeta tehneeni sen kantaväestön etuoikeuden vaikutuksen alaisena. Suomessa meillä kaikilla on tuo kuvitelma nationalismin sivutuotteena.

"Ei voi puhua vakaumuksesta tai sen muuttumisesta ilman pidemmän ajan kuluessa havaittuja tiettyjä vaiheita."

Tämä ilmiö tuli uudestaan mieleeni jokaviikkoisessa katsauksessa maakunnan paikallislehtiin; luin näet Lieksan Lehdestä kansanopistossa luennoineen eläkeläinen Gustav Hägglundin maininneen 70 prosentista suomalaisista maamme olevan puolustamisen arvoinen. Saksassa vastaava numero on 17% ja Hollannissa 13%. 

Näin on, koska Suomi on ylhäältä johdettu yhteiskunta, johon syntyneitä indoktrinoidaan koko ikänsä nationalismiin ja kuriin kurin vuoksi; toisin kuin verrokeissa, missä moinen peli loppui jo aikoja sitten, jos sitä ikinä olikaan. Niin, siitäpä mieleeni johtui uudestaan eräs kohtaus muuassa tanskalaisessa poliisirealityssä vuosien takaa.

Koiranohjaaja sai hälytyksen pankkiryöstöstä, jonka tekijä oli paennut joko polkupyörällä tai jalkaisin. Käynnissä oli jäljestys puistontapaisessa avomaastossa, mutta konstaapeliparka ei voinut lyhyellä käskyn ärähdyksellä turvata tehtävänsä suoritusta, koska häneltä puuttuivat niin arvovalta kuin väkivaltapotentiaalikin.

"Suomi on ylhäältä johdettu yhteiskunta, johon syntyneitä indoktrinoidaan nationalismiin ja kuriin kurin vuoksi."

Suoritus meni siis vituralle, kun koht’sillään alueen halki polkupyöräilevää naista eivät poliisin toimintaedellytykset kiinnostaneet; koiranohjaaja puhui vielä korostetun rauhallisesti ja hillitsi sanattoman viestintänsäkin, että pysyi edes jotenkin tilanteen herrana. En osaa tanskaa, joten finessejä en tavoita; jokseenkin näin se meni.

Kohtauksessa näki konkreettisesti ylhäältäjohdetun nationalistisen konsensusyhteiskunnan sekä moni-ilmeisen ja -äänisen sellaisen eron. Ensinmainitussa tuskin tulet edes kunnolla tietoiseksikaan vakaumuksestasi; menet automaatiolla ja teet tietyt asiat tietyllä tavalla kyseenalaistamatta niitä koskaan.

Vain poikkeuksellinen vähemmistö on avoin sopeutumisvaikeuksistaan; enemmistö tuntee samoin, mutta on yhtä vaikeana kuin Juliet Jonesin Sydämen Räkänokan minäkertoja, sekä ilmaisee tuntojaan lähinnä joskus kännissä. Miksi tavoitteet muuttuvat, ihmisistä vieraannutaan, arvot haihtuvat ja omistukset tuntuvat rasitteelta?

"Ylhäältäjohdetussa nationalistisessa konsensusyhteiskunnassa teet asioita automaationa ja kyseenalaistamatta."

Sepäse. Siellä kolkuttelee elämättä jäänyt elämä, kokemattajääneet kokeilut ja tunne että joku hallitsee sanoen mitä pitää tehdä, vaikka itseä ei innosta vähääkään. Onneksi kuitenkin vain harva tällöin sotkee asiansa tekemällä jotain todella repäisevää, mutta tästä se villitysten tekosyynä käyttäminen ja silkka erilaisuuden viha kumpuaa.

Kun saapuu elämän taitekohtaan, tulee tehneeksi kaikenlaisia uudelleenarviointeja. Meillä leipälaukku kaulassa ja lierihattu päässä kulkevilla buutsimiehillä ilmenee aika-ajoin ihan samanlaisia ajatuksia. Saatamme siis olla erilaisia kuin töpselinokkaiset vertaisemme, mutta tämä ei tee meistä heitä parempia. Uskotko sen?

Minä kannatan oikeusvaltioperiaatetta ja kaikkien yhtäläistä ihmisarvoa, koska ajattelen että suostumalla toisten oikeuksien takuumieheksi omalta osaltani; saan itsekin elää rauhassa sekä turvassa. Niin, tulihan tässä myös nyt taaksejääneissä elämänvaiheissa osoitettua, etten vain soita suutani; teen myös tekoja. Tämä oli tärkeä asia!

"Kannatan oikeusvaltioperiaatetta ja kaikkien yhtäläistä ihmisarvoa, koska näin saan itsekin elää rauhassa sekä turvassa."

Välillä jopa tuntui, että turva-alan lupaa hakemalla olisi muka samalla allekirjoittanut suostumuksen tietolähteeksi tai kuin oltaisiin jotain kummallisiin apujoukkoihin mobilisoituja, mutta moinen ei onneksi kestä todellisessa elämässä. Tuli sanomista, omakohtaisia ällötyksentunteita ja oikea paikka yhteiskunnassa osoitettiin selkeästi.

Väitän, että minä en silti potenut koskaan John Wayne -syndroomaa enkä yrittänyt pitää järjestystä sielläkin missä se ei kuulunut tehtäviini. Olen kylläkin räväkkä tyyppi; en ole koskaan jaksanut siviilien jahkailua, selittelyä enkä etenkään turvallisuuteen liittyvien asioiden mystifiointia. Ehkä olin ollut sitä aina?

Minua ei komennella, koska otan käskyjä vastaan vain siihen laillisesti oikeutetuilta; käytännössä heidän tarvitsee kuitenkin tehdä näin vain ääriharvoin. En tunnusta kuin tosiasiallisesti olemassaolevan oikeuttamisperusteen nojalla yleisöltä suljettuja alueita; muussa tapauksessa kuljen sieltä ja silloin kuin itseäni huvittaa.

"Minä otan käskyjä vastaan vain siihen laillisesti oikeutetuilta ja tunnustan pelkästään perustellusti suljetut tilat."

Täkäläinen tavallisen keski-ikäisen elämä, jossa illalla ollaan iltapalalla, -pesulla tai tv:tä töllöttämässä, että voidaan lähteä aamulla kuudelta työvaatteet päällä puoleksi vuorokautta johonkin ruumiilliseen teknisen alan työhön; ei vetoa minuun lainkaan. Pitäköön talonsa, autonsa, perheensä, kylänsä ja harrastuksensakin; mikäli niitä on.

Niin. Sitten kulkureitilläni pidetään sirkusta, jonka kohdalla vaivaudun liikkumaan hitaasti, koska olisin estänyt väkivaltaan tarttuvaa; olkoon hän sitten kuka hyvänsä. Mutta huomattuani, että nämä koskemattomuuskuvitelmaiset itsekeskeiset idiootithan antavat siitä paskan palkaksi; en tee samoin enää koskaan. Siinä! Vakaumus muuttui!

Seuraavan kerran käännän selkäni, menen menojani ja jätän itse itselleen vaikeuksia hankkivat saamaan ilmeisestikin ansaitsemansa lihasmuistiopetuksen; tai vaikkapa muuttumaan osaksi luonnollista poistumaa, jos näin on käydäkseen. Turha puhua edes hälyttämisestä tai todistamisesta. Ei minulle tästä enää palkkaa makseta.